Pohjois-Thaimaa kaikille aisteille – osa 4 Polkupyöräily itkettää, naurattaa ja laulattaa

Pohjois-Thaimaan polkupyöräsafarimme jatkui toisena päivänä ikimuistoisen Palaung heimon luona vietetyn yön jälkeen. Ensimmäiset 16 km ajelimme maastossa, mikä sopi minulle. En jäänyt läheskään niin paljoa muista jälkeen, kuin jos olisimme ajaneet päällystettyä tietä. Olin oikeastaan melko hyvä laskettelemaan muhkuraisia mäkiä alas. Toisaalta vastapainoksi ylämäet olivat todella rankkoja ja silloin useimmiten talutimmekin pyöriämme.

Toinen pyöräilypäivä alkoi maasto-osuudella

Maasto-osuudella ilma pysyi miellyttävän viileänä pitkälle aamupäivään. Aamukaste sai luonnon tuoksumaan vahvalta ja raikkaalta yhtä aikaa. Vaikka lihakset tuntuivat edellisen päivän pyöräilystä vielä kipeiltä, en huomannut sitä enää muutaman ensimmäisen kilometrin jälkeen. Kaikkeen tottuu! Matka sujui oikeastaan aika sutjakkaasti ja ennen kuin huomasinkaan, olimme taas päällystetyn tien varrella.

Tuttu tuska palasi ja minulla oli suunnattomia vaikeuksia pysyä muiden vauhdissa. Toinen oppaista ajoi uskollisesti takanani ja Nataliekin piti minulle välillä seuraa hidastaen vauhtiaan. Pitkän taistelun ja muutamien taukojen jälkeen edessämme odotteli vaativana noin kolmen kilometrin pituinen ylämäki. Mäessä oli välillä loivempia ja välillä jyrkempiä kohtia.

Lähdin jo valmiiksi uupuneena taltuttamaan haastetta. Välillä ajoin kaikkein kevyimmällä vaihteella eikä pyörä tuntunut liikkuvan minnekään. Välillä talutin pyörää ja välillä poljin seisaaltaan hampaat irvessä. Hiki valui selkääni ja kasvojani pitkin aivan noroina. Muut olivat jo menneet. Vain tuo englantia puhumaton thaiopas pysyi takanani. Se oli hänen tehtävänsä.

Pääsin kuin pääsinkin mäen ylös. Jason oli jäänyt odottelemaan minua. Täytyy sanoa, että tuo amerikkalaispariskunta oli todella mukava tuttavuus. He kuuluvat edelleen ystäviini ja toivon näkeväni heitä täällä Suomessakin jonain päivänä vaikka sitten pyöräilemässä. Hiukan levättyäni lähdimme laskettelemaan upeaa alamäkeä. Laitoin merkille, että jäin taas huimasti Jasonin vauhdista, vaikka en jarruttanut koko alamäen aikana kertaakaan. 

Näimme useita riisipeltoja matkan aikana

Alhaalla pakkasimme pyörät autoon ja ajoimme Fangin kaupunkiin lounaalle. Täytyy sanoa, että kyllä ruoka jo maistuikin hyvälle. Kerrankin en tuntenut lainkaan huonoa omaatuntoa edes valtavasta jäätelöstä, jonka söin jälkiruuaksi. Lounaan jälkeen jatkoimme matkaa. Nyt vuorossa oli erittäin hyväkuntoinen asfaltoitu tie, jossa ei ollut oikeastaan lainkaan muuta liikennettä. Tie oli ihanteellinen polkupyöräilyyn ja se suorastaan kutsui nauttimaan vauhdin hurmasta.

Täytyy tunnustaa, että itku ei ollut kaukana, kun huomasin taas jääväni muista todella reilusti. Sisulla ajelin vielä noin 10 kilometriä, mutta vertailin samalla omaa ajamistani thaioppaaseen. Kun hän polkaisi pyöräänsä yhden kerran, oli minun pyöritettävä polkimiani ainakin kolmesti päästäkseni saman matkan.

Lopulta rohkaistuin ja pysähdyin. Selitin elekielellä oppaalle, että pyörässäni on jotain vikaa. Huoltoautokin tuli paikalle ja thaioppaat tutkivat yhdessä pyörääni. Aika nopeasti selvisi, että toinen etujarru oli hirttänyt kiinni ja jarrutti matkaani koko ajan. Kelasin nopeasti mielessäni tapahtumia taaksepäin ja muistin kaatumiseni heti ensimmäisessä mutkassa edellisenä päivänä kun pyöräsafarimme oli alkanut Chiang Daosta. Ei tarvinnut olla Einstein ymmärtääkseen, että olin ajanut kahden päivän aikana lähes 80 km toinen jarru päällä.

Valtava helpotuksen tunne valtasi minut. En olekaan niin huonokuntoinen kuin luulin. Samalla tunsin turhautuvani ja miettiväni, miksi ihmeessä aina on viimeiseen asti etsittävä vikaa itsestä. Asia olisi voitu korjata jo aikoja sitten, jos olisin huomannut miettiä muitakin vaihtoehtoja kuin omaa huonoa kuntoani.

Pääasia kuitenkin oli, että pyörä korjaantui. Loppumatka sujui kuin siivillä. En ole varmasti ikinä nauttinut niin paljon pyörällä ajamisesta. Tunsin todellakin, että voisin laulaa ilosta, kun kiisin pyörällä hiukset hulmuten. Saimme muut kiinni ja menimme heistä ohi. Englantia puhumaton thaiopaskin nauroi, kun ajeli kanssani kaikkien edellä. Kun emme enää nähneet muita, pysähdyimme odottelemaan. Ihastelimme upeita näköaloja; vihreitä kasvuston peittämiä vuoria ja sinistä taivasta. Ensi huuman jälkeen rauhoituin ja jatkoimme matkaa koko porukka yhdessä. Enää en jäänyt muista jälkeen.

Pääsimme hyvissä ajoin perille Tha Tonin kaupunkiin. Se levittäytyy Mae Kok joen molemmille puolille. Meille oli varattu majoitukset hotellista ja voin kertoa, että lämpimässä suihkussa käynti tuntui upealta edellisillan ja aamun kylmällä vedellä peseytymisen ja päivän hikisen pyöräilyn jälkeen.

Tha Tonin hotellissa oli sievä puutarharavintola

Ohjelmassa oli myöhemmin yhteinen illallinen hotellin puutarharavintolassa. Ehdin sitä ennen pyörähtää tutkimusretkellä kaupungissa. Olin niin poikki, että en paljon jaksanut kävellä Niinpä istuin ravintolaan joen rantaan ja tilasin oluen. Se oli kylmää ja hyvää; oikeastaan ihan erityisen hyvää ja varmasti siksi, että se tuntui todella ansaitulta. Katselin samalla pikkukaupungin elämää. Saksaa puhuvat rouvat kävelivät ostoksille äänekkäästi jutustellen. Paikallinen iäkkäämpi thaimies istuskeli tuolillaan kotinsa edustalla ja lapset leikkivät joen rannassa. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja ihana raukeus valtasi mieleni. 

Kodin edustalla on mukava istuskella aikaa kuluttamassa

Rouva, joka hääri baarissa tuli juttelemaan kanssani. Hän pyöritti baarin lisäksi pientä retkitoimistoa ja kysyi olisinko kiinnostunut seuraavana päivänä tehtävästä veneretkestä Chiang Raihin. Olisin varmaan ollutkin, mutta tarkoitus oli ajaa polkupyörällä sinne. Niinpä kieltäydyin tarjouksesta. Samalla valittelin kipeytynyttä niskaani. Olin taas jännittänyt hartioita pyöräillessä ja niska oli ihan jumissa. Nainen sanoi, että tietää hyvän hierojan joka saa niskani rentoutumaan.

”Minulla on vain reilu puoli tuntia aikaa ennen kuin meillä alkaa yhteinen illallinen pyöräilyporukan kanssa”, hätäilin.

”Ei haittaa, ehdit kyllä”, rouva vakuutteli

Hän ohjasi minut läheiseen taloon. Siellä oli huone, jonne oli levitelty patjoja lattialle. Rouva pyysi minun odottamaan siellä. Hetken kuluttua hieroja saapui. Kertasin hänelle, että minulla on vähän kiire ja niskat ihan jumissa. ”Rentoudu” ”just lelax” kuten thaimaalaiset sanovat. Hieroja laittoi iholleni voimakkaasti piparmintulta tuoksuvaa rasvaa ja hieroi ensin kevyesti. Kun aloin rentoutua, kovenivat otteet. Hän paineli käsivarsista joitakin pisteitä. Kyyneleet kihahtivat silmiini, koska lihakset olivat niin kipeät. Vaikka hieronta suorastaan sattui, tunsin, kuinka jännittyneet lihakset antoivat periksi ja kivistävä särky väistyi. Vain reilun 20 minuutin käsittelyn jälkeen olin kuin uusi ihminen. Maksoin enemmän kuin mielelläni pyydetyn summan, muistaakseni 150 THB ja kiiruhdin hotellin puutarharavintolaan katetulle illalliselle.

After Biking tunnelmaa puutarharavintolassa

Söimme, juttelimme ja nauroimme Jason, Natalie, minä ja kolme thaiopastamme. Kuuntelimme ravintolan elävää musiikkia ja nautimme illasta sekä saavutuksistamme. Olimmehan pyöräilleet pitkän matkan kahden päivän aikana. Natalie ja Jason kertoivat asumisesta Hawaijilla. Tulin vakuuttuneeksi, että sinnekin on joskus päästävä. Vaikka ilta oli ihana hyvässä seurassa, lähdimme huoneisiimme nukkumaan jo hyvissä ajoin kymmenen aikaan. Unta ei tarvinnut kauaa odotella. Oli suorastaan taivaallisen ihanaa nukkua taas oikeassa sängyssä.

Silti aamulla väsytti. Olisin voinut loikoilla sängyssä ja kirjoitella päiväkirjaani vaikka kuinka kauan. Varsinkin, kun ikkunasta näkyi surkea näky. Vettä satoi kaatamalla ja koko kaupunki näytti surkealta ja harmaalta. Aamiaiselle oli kuitenkin lähdettävä. Hui, ilma tuntui suorastaan viileältä. Tuollainen jatkuva kylmä sade on erittäin harvinaista Thaimaassa tammi-helmikuussa. Tilastot eivät paljon kuitenkaan auttaneet, sillä meidän kohdalla sade oli totta. 

Rankkasade on todella rankka

Vaihdoin vielä ennen lähtöä puuvillaisen t-paidan tekniseen urheilupaitaan, jonka toivoin pysyvän edes hiukan kuivemman tuntuisena. Silmälasitkin oli jätettävä huoltoauton kyytiin. Vesisade oli sen verran rankka, ettei silmälasit päässä nähnyt mitään, kun vesi valui noroina linssejä pitkin. Maastopyörissä ei ollut kunnon lokasuojia ja vesi suorastaan ryöppysi päällemme sekä taivaalta että renkaista.

Kaikki maasto-osuudet olivat muuttuneet mutaisiksi liukuradoiksi. Alamäet tuntuivat suorastaan vaarallisilta. Välillä sade taukosi vähäksi aikaa, mutta alkoi aina uudelleen. Alkupäivän pyöräily tuntui melko surkealta. Mahtui siihen silti hienojakin hetkiä. Ylitimme mm kapean riippusillan. Niin vain minäkin ajoin sen läpi, vaikka aluksi hirvitti. Onneksi sillassa oli köydestä tehdyt ”seinät”. Todennäköisyys ajaa pyörällä alhaalla virtaavaan jokeen pieneni huomattavasti. 

Sateella muhkuraiset maastotiet muuttuivat mutaisiksi liukuradoiksi

Välillä pakkasimme pyörät huoltoauton kyytiin ja matkasimme itse jokea pitkin pitkähäntäveneillä. Matka olisi varmasti ollut nautittavampi, mutta jatkuvan vesisateen ja märkien vaatteiden takia me olimme aivan jäässä, emmekä jaksaneet nauttia hienoista maisemista. En ollut varannut pyöräsafarille lainkaan lämpimiä sateenkestäviä pitkähihaisia vaatteita. Ei vain tullut pieneen mieleenkään, että Thaimaassa voisi olla niin kylmä.

Veneilyn jälkeen hyppäsimme taas pyörien selkään ja kylmyys ei haitannut enää lainkaan. Tosin vaatteet olivat läpimärät ja painavat päällä. Kun vaatteemme olivat niin kuraiset kun ne vain voivat olla ja olomme kuin uitetulla rotalla, pääsimme vihdoin lounastamaan. Pyysin huoltoautosta reppuni ja kävin ennen lounasta vaihtamassa kuivat vaatteet ylleni. Jouduin heittämään roskiin mutaiset kastuneet vaatteeni. En usko, että niitä olisi saanut puhtaaksi enää millään konstilla eikä märkiä vaatteita huvittanut muutenkaan pakata reppuun.

Ruoka oli jälleen maittavaa ja aloin jo tottua lievään tulisuuteenkin. Itse asiassa jopa lisäsin chiliä annokseeni. Kurja ilmakin alkoi pikkuhiljaa väistyä ja rankkasade oli vaihtunut pieneksi tihkusateeksi. Hiukan ennen Chiang Raihin saapumista tihkusadekin loppui. Ilma oli edelleenkin yllättävän kylmä. Asiaa ei parantanut se, että niitä lämpimiä vaatteita ei edelleenkään ollut ja kaloreita oli kulunut niin paljon, että kylmyys vaivasi jo senkin vuoksi.

Olo oli silti mahtava. Olin ajanut kolmen päivän aikana Chiang Maista Chiang Raihin polkupyörällä. Viimeisenä päivänä ajelimme englantia puhumattoman thaioppaan kanssa koko porukan edellä jääden välillä odottelemaan muita. Se tuntui hienolta, koska olimme joutuneet pitämään perää kaksi ensimmäistä päivää pyöräongelmieni vuoksi. Sateesta huolimatta maisemat olivat mahtavia ja reitti sopivan vaihteleva. Korjattu pyöränikin toimi upeasti. 

Tihkusateesta huolimatta maisemissa riitti ihailtavaa

Lähdin etsimään Chiang Raissa jalkahoitolaa ja löysinkin sen nopeasti läheltä hotellia. Kyllä tuntui mahtavalta upottaa jalat lämpimään veteen ja nauttia rentouttavasta hoidosta. Kävin vielä illallisella paikallisessa katukeittiössä. Sain seurakseni keski-ikäisen brittimiehen. Hän oli ollut Thaimaassa jo kolme kuukautta ja aikoi seuraavana päivänä siirtyä Laosiin ja sieltä myöhemmin Kambodzaan sekä Malesiaan. Mies kertoi, että hänen matkansa kestää kokonaisuudessaan puoli vuotta. Oma viiden viikon matkani alkoi tuntua suorastaan lyhyeltä häneen verrattuna. Mies tiesi myös kertoa, että harvinaisen kylmä ja sateinen ilma Pohjois-Thaimaassa liittyi erikoiseen säärintamaan, jonka vuoksi Etelä-Kiinassa oli satanut jopa lunta. Onneksi me olimme sentään lumelta säästyneet.

Seuraava päivä alkoikin heti aamusta ohjelman muutoksella. Emme voineetkaan pyöräillä suunnitellusti vesiputouksille. Valtavien vesisateiden vuoksi paikka ja reitti sinne olivat niin mutaiset, että reissu oli viisaampaa jättää väliin. Ei päivästä silti tylsä tullut. Kertoilen siitä lisää sitten taas seuraavassa osassa, joka löytyy täältä.

Aikaisemmin ”Pohjois-Thaimaa kaikille aisteille” – jatkomatkakertomuksessa on ilmestynyt

osa 1 Bye Bye busy life
osa 2a Chiang Mai hurmasi minut 

osa 2b Chiang Mai hurmasi minut 
osa 3  Polkupyörällä Makumaahan

Terveiset Perun pääkaupungista Limasta 1. vierailijakirjoitus

This text is first in Finnish and then in English 

Minulla on suuri kunnia julkaista ensimmäinen vierailijakirjoitus ViisastenMatka-blogissa. Sen on kirjoittanut Miguel Ortiz Sánchez. Opin tuntemaan hänet, kun aloitin espanjan opiskelun pari vuotta sitten. Hän toimi espanjan kielen opettajanani.

Hän on syntyjään perulainen, mutta asui lähes 30 vuotta Suomessa. Takaisin Peruun hän muutti tämän vuoden alussa. Nykyisin hän asuu Perun pääkaupungissa Limassa, mistä myös seuraavat terveiset tulevat meille. Osittain suomalaistuneena, hän osaa välittää tunnelmia Limasta meille sopivasta näkökulmasta.

Minä käänsin tekstin englannista suomeksi. Halutessanne voitte lukea suomenkielisen tekstin jälkeen alkuperäisen englanninkielisen version.

”Saavuttuani Peruun huomasin heti ensimmäisestä päivästä lähtien kuinka erilaista elämänmeno voi täällä olla. Kaikki kontrastit ja vastakohtaisuus, hyvät ja huonot asiat; tämä maa ei jätä ketään kylmäksi.

Lima on yhdistelmä vastakohtaisuuksia.
Valtava metropoli sijaitsee aivan Tyynen Valtameren syleilyssä

Täällä tulet törmäämään aina vain uudelleen erilaisiin positiivisiin ja samalla negatiivisiin asioihin. Tarkoitan, että asioilla on monta puolta ja ainahan se on lopulta katsojan silmissä, miten asiat nähdään. Minulle asia voi olla täysin sietämätön ja aiheuttaa jopa jokapäiväistä haittaa. Sinä taas voit pitää sitä hurmaavan hauskana pikku bussina, jonka hassu ja värikäs ulkomuoto houkuttaa kokeilemaan. Se aiheuttaa osaltaan valtavia liikenneruuhkia ympäri kaupunkia, mutta kyllä mielikuvitus saa siivet matkalla sen kyydissä. Nämä pienet bussit kulkevat ristiin rastiin Limassa; pohjoisesta etelään ja idästä länteen. Ajelun hinta on noin 0,25 €.

Pikkubusseilla ajeleminen on hauskaa ja halpaa

Kun lentokentältä lähtee ajelemaan Liman kaupunkiin, alkaa näkymä selkiytyä ensijärkytyksen jälkeen. Saavuttaessa Mirafloresin kaupunginosaan, levittäytyy hieno Liman kaupallinen alue Tyynen Valtameren syleilyssä. Korkeiden rakennusten ja kauniiden ympäri vuoden viheriöivien puistojen ympärillä tuoksuu meri, joka kylvettää rannikkoaan auringonpaisteessa. Miraflores on upea paikka majoittua Limassa, sanoi sitten kuka tahansa mitä tahansa muuta. Täällä voi nähdä ja aistia modernin Perun jo ensisilmäyksellä.

Miraflores on moderni kaupunginosa

Suurkaupunkien tapaan Limassakin on monenlaisia alueita

Barranco alueen taloja

Kaikki, mitä voit kuvitella kuuluvan kesään, on täällä: paahtava aurinko, surffaajat lautoineen, jäätelö, naiset ostoksilla, lapset juoksentelemassa vanhempiensa, isovanhempiensa ja ystäviensä kanssa, kahvilat, erittäin korkeatasoiset ravintolat, kaupat, värit, live-musiikki konsertit ja joka puolella houkuttelevat näyttelyt maalauksineen. Voit tuntea kaupungin energian suoraan edessäsi. Sen kruunaa ystävälliset ihmiset. He ovat rentoja ja samalla teräviä kuin partaveitset, koska tämä on metropoli eikä vain suuri kaupunki.

Värikkäitä maalauksia voi ostaa joka puolelta

Mirafloresin keskuspuisto

Perulaiset ovat sekoitus monenlaisia eri ihmisiä. Täällä asuu valkoisia eurooppalaisia, afrikkalaisperulaisia, kiinalaisten jälkeläisiä, japanilaisia maahanmuuttajia ja tietysti Inkojen jälkeläisiä, jotka muodostavat enemmistön perulaisista. Vastaan voi tulla vaaleita, tummia, kiharoita, suoria hiuksia, kaikenlaisia neniä ja kaikkia mahdollisia sekoituksia edellä mainituista ihmisistä. Jopa sinä voit tuntea täällä itsesi perulaiseksi. Kuka vaan voi olla perulainen.

Ostoksilla näkee monennäköisiä ihmisiä

Oletko nälkäinen tai janoinen Limassa? Olet onnekas, sillä täältä löytyy valtava määrä ravintoloita. Ne ovat hyvätasoisia ja tulet vaikuttumaan näkemästäsi ja syömästäsi ruuasta: lihaa, kanaa, possua, kalaa, mereneläviä jne. Sinun täytyy vain valita. Luultavasti pidät siitä, vaikka valitsisit jotain, mitä et ole ennen maistanut. Enkä tarkoita mitään outoa ihmeellistä ruokaa vaan yksinkertaisesti maistuvaa kotiruokaa. Sitä on tarjolla joka paikassa, koska täällä ihmiset syövät paljon! Luultavasti pystyt puhumaan perulaisen kanssa ruuasta vaikka kuinka kauan ja aina löytyy joku uusi piilotettu erittäin hyvä paikka, jossa ruoka oli vieläkin parempaa kuin edellisenä iltana.

Perulainen ruoka on maittavaa ja sitä syödään paljon

Vaikka et puhuisikaan espanjaa, ei huolta, opit nopeasti. Muutamalla kädenliikkeellä saat tehtyä selväksi mitä haluat sanoa tai tilata. Samalla tuot varmasti hymyn monien huulille ja no problemaJ

Kun olet täällä, tulet huomaamaan, että tämä maa oli ikiaikaisten jumalien siunaama jo tuhansia vuosia sitten. Jos et usko minua, lue hieman perulaisten historiaa. Saat tietää kuinka vanha tämä maa on. Kuten Sir Paul Mc Cartney sanoi viime vuonna Liman konsertissaan: Viva el Perú, carajo! Hemmetti soikoon, Kauan Eläköön Peru!”



Ja sitten sama englanniksi

It is my great honor to publish the first text from the visitor writer in my Philosopher's travel blog. It is written by Miguel Ortiz Sánchez. I got to know him when I first started learning Spanish a couple of years ago. Then he worked as a Spanish teacher in Finland.

He is a Peruvian-born, but lived for nearly 30 years in Finland. He moved back to Peru at the beginning of this year. He currently resides in Lima at the capital of Peru. The following greetings come from Lima from him. As partly a real Finn, he knows how to convey the atmosphere of Lima us a suitable point of view.

“Since the first day I arrived to Peru, I noticed how different a way of life can be. Here with all the contrasts, virtues and shortcomings, this country won´t leave you cold. Since day one you will find yourself in an endless myriad of positive and negative matters. When I say negative I mean it is because it´s all in the eye of the beholder, what for me something can be out of time even distasteful, for you it can be the most charming funny little bus ever (combis) though guilty of causing most of the traffic jams around the city, still with its colorful and funny looks is the most vivid experience anybody has to take when riding these small buses for 0.25 € you can crisscross the city of Lima from north to south, east to west.

After the first shock of the buildings look when coming out of the airport, things start to get clearer a bit further as we enter Miraflores district area, the fancy commercial area of Lima by the coast of the Pacific Ocean. Nice tall buildings with beautiful parks all green all year round and the smell of the sea which bathes its shores, it is a wonderful place to stay in Lima, no matter what other people will tell you; this is the place where you see modern Peru in one shot.

All what you think about summer happens in here: burning sun, surfers passing by with their boards, ice creams, ladies shopping, kids running mixed with their elders call it grandparents, parents or friends, cafeterias, very high quality restaurants, shops, colors, live music concerts, paintings expositions everywhere, you can feel the power of the city right on your face and the crowning is their friendly people, so relax but sharp as a knife because this is a metropolis not just a big city.

Peruvians are made of so many races mixed in a country: white Europeans, afro Peruvians, Chinese descendants, Japanese immigrants and the Inca descendants also which happen to be the majority of the population, blonde, dark, curls, straight hair, all kinds of noses plus all the mixes you can come out from these rich variety of people, even you as a tourist can feel like a Peruvian, after all anybody can be a Peruvian…

Are you hungry or thirsty? You got lucky for there are such an amount of restaurants of very good quality and standards that you will be impress for what you see and eat, meat, chicken, pork, fish, sea food, etc … just pick anything you probably will like it even if you haven´t ever tasted anything like it before, I’m not talking about some strange weird food just simply tasteful homemade food in very large amounts because these people eat a lot! Probably you can talk to a Peruvian about food all the time and there will always be a nice new hidden good place somebody knows where to go and eat even better than last night meal

About the language if you don´t speak Spanish, don´t worry you´ll learn fast, few hand movements will make clear what you want to say or order and it will bring also many smiles along the way and no problema J

Once you are here, you´ll notice that this land was blessed by Ancient Gods many thousands of years ago and if you don´t believe me, read a little bit about Peruvian history, they will tell you how old this country is and as Paul Mc Cartney said in his Lima concert last year: Viva el Perú, carajo! Long live Peru, carajo!”

Pohjois-Thaimaa kaikille aisteille – osa 3 Polkupyörällä Makumaahan

Aamiaisen jälkeen odottelin sovitusti kapsäkkini kanssa kuljetusta, joka veisi minut neljän päivän polkupyöräsafarille Chiang Maista Chiang Raihin. Jonkun ajan kuluttua kuorma-auto, jossa oli katettu lava, saapui. 

Lähdössä neljän päivän pyöräreissulle
Chiang Maista Chiang Raihin

Kuljettajan lisäksi matkassa oli kaksi thai-opasta. Heistä vain toinen puhui englantia, mutta ei hätää. Thaimaassa se riittää oikein hyvin. Hyppäsin kuormurin lavalle rakennetulle kovalle penkille istumaan. Suurimman osan tilasta veivät lavalle pressun alle pakatut polkupyörät. Kuulin, että haemme matkalle mukaan myös kaksi muuta pyöräilijää.

Olin iloinen! Pitkään oli vaikuttanut siltä, ettei pyöräsafari toteudu lainkaan haluamanani ajankohtana osallistujapulan vuoksi. Onneksi reilua viikkoa ennen Thaimaahan lähtöäni varmistui, että reissuun oli ilmoittautunut muitakin osallistujia.

Hetken kuluttua kanssani lavalla istuivat Natalie ja Jason. He olivat nuori amerikkalainen pariskunta. Ihan perusjenkeistä ei kuitenkan voinut puhua, sillä molemmat olivat matkustelleet paljon ja osasivat katsella maailmaa myös muusta kuin amerikkalaisesta näkökulmasta. Lisäksi he asuivat Hawaijilla. Tiesin heti alusta lähtien, että matkasta tulisi mukava.

Ensin ajelimme pohjoiseen päin noin tunnin kuorma-auton lavalla. Chiang Daon alueella pysähdyimme ihailemaan norsuja viidakon keskellä sijaitsevaan elefanttipuistoon. Näimme norsujen taidonnäytteitä ja saimme seurata niiden kylpyhetkeä. Vaikka norsut ovat aivan ihastuttavia otuksia, pyrki ajatus luiskahtamaan jatkuvasti tulevaan pyöräilyyn.

Norsujen kylpyhetkeä on hauska seurata

Norsujen jälkeen jatkoimme matkaa edelleen auton lavalla. Kävimme tutkimassa vielä Chiang Daon luolat. Upeat tippukiviluolat on rauhoitettu buddhalaisten pyhäksi paikaksi. Luonnon muovaamien taideteosten lisäksi paikalla on paljon buddhalaisuuteen liittyvää ”rekvisiittaa”.

Chiang Daon luolat ovat pyhitetty Budhalaisuudelle

Luolastossa löytyy myös
upeita luonnon taideteoksia.

Aktiivisen alkupäivän jälkeen alkoikin olla jo lounasaika. Erittäin herkullisen thailounaan jälkeen pääsimme vihdoin asiaan. Maastopyörät kaivettiin esiin ja vaihdoimme pyöräilyvaatteet päällemme. Muutamien koekierrosten ja pyörän säätämisten jälkeen lähdimme matkaan.

Englantia puhuva opas ajoi kärjessä. Jason, Natalie ja minä seurasimme häntä ja perää jäi pitämään toinen thaioppaista. Mukaan matkaan lähti myös kuorma-auto, joka pysytteli koko ajan lähistöllä.

En oikein vieläkään ymmärrä miten se on mahdollista, että kaaduin pyöräni kanssa heti ensimmäisessä mutkassa. Ajoimme asfalttitietä ja käännyimme jyrkästi vasemmalle. Heti käännöksen jälkeen alkoi ylämäki, joten yritin vaihtaa pienemmälle vaihteelle mutkassa. Jostain syystä vaihde ei vaihtunut, mutta kettingit kyllä lähtivät pyörästä. Muut jatkoivat jo matkaa, mutta takanani ajanut opas laittoi kätevästi ketjut paikalleen ja suoristi vääntyneen ohjaustangon.

Naureskelin nolona tapahtuneelle, mutta muut eivät olleet millänsäkään. Niinpä jatkoimme matkaamme. Vähän ihmettelin, miksi olin niin selkeästi huonokuntoisin, vaikka olin pyöräillyt todella paljon koti Suomessa ja käynyt talvellakin säännöllisesti spinning tunneilla. 

Pohjois-Thaimaa on vuoristoista,
niinpä ylä- ja alamäkiä riitti myös pyöräilyreitillä

Toiset ajelivat todella kevyen näköisesti, mutta minun eteneminen tuntui olevan todella vaikeaa. Varsinkin ylämäet olivat täyttä tuskaa, jouduin välillä jopa taluttamaan pyörää. Ihmettelin myös, miksi taluttaminenkin tuntui lähes ylitsepääsemättömän raskaalta. Laitoin tuskaisuuden kuuman ilman piikkiin ja muistutin, että muut ovat minua yli 10 vuotta nuorempia ja tottuneita tähän ilmastoon.

Ajoimme välillä hyväkuntoisia asfalttiteitä pitkin, mutta matkaan kuului myös vaikeampia maasto-osuuksia. Mihinkään ihan pahoihin paikkoihin emme menneet lainkaan. Sen olin älynnyt sentään varmistaa jo etukäteen. 

Välillä ajoimme maastoreittejä

Tilannetta tasasi hiukan se, että Natalie oli minua huonompi alamäissä. Kyllä möykkyiset jyrkät alamäet pelottivat myös minua mutta pärjäsin hiukan Natalieta paremmin ehkä siksi, että rinnastin alamäessä ajamisen lasketteluun. Sen ajatuksen avulla löysin varmuutta ja tasapainoa ajamiseeni.

Käsivarret ja niskat tulivat kyllä todella kipeiksi, kun puristin ohjaustankoa rystyset valkoisina ja sain itseni jatkuvasti kiinni siitä, että olin nostanut olkapäät korviin. Spinnig tuntien ohjeet oikeasta pyöräilyasennosta unohtuivat, kun keskityin täysin suoritukseeni.

Koska olin alamäissä nopeampi, sain mahdollisuuden pitää hiukan taukoa muita odotellessa. Muutenhan he joutuivat odottelemaan minua koko ajan. Matkaa jatkettiin aina, kun saavuin paikalle enkä päässyt lainkaan levähtämään. Onneksi maasto-osuuksilla Nataliekin halusi taluttaa pyörää ylämäissä. Ehkä hän teki niin, etten tuntisi oloani huonoksi. Ainakin se todella auttoi minua ja vaikka matkanteko oli raskasta oli se myös mukavaa. 

Rankan matkan aikana ehdimme myös ihailla maisemia

Kannustavan seuran ja suomalaisen sisukkuuden ansiosta ajoin perille saakka, vaikka luovuttaminen kävikin rehellisyyden nimissä monta kertaa mielessä. Matkaa ensimmäisen päivän aikana pyörän selässä kertyi noin 40 – 50 km.

Määränpäässä väsymys ja kipeät lihakset unohtuivat. Olimme nimittäin saapuneet vieraiksi Palaung vuoristoheimon kylään. He ovat lähtöisin Burmasta, mutta asuvat nykyään pieninä yhteisöinä lähinnä Pohjois-Thaimaassa ja Kiinan vuoristoalueilla. 

Palaung lapset juoksentelivat likaisissa
vaatteissa, mutta onnellisina kylässä

Joka puolella juoksenteli likaisia, mutta iloisia ja onnellisen näköisiä lapsia. Naiset tekivät käsitöitä bambumajojensa edustoilla ja miehet kärräsivät oksia tai hakkasivat puita pienemmiksi. Kanat, kukot, koirat ja muutkin eläimet kirmailivat suloisessa sekamelskassa kaiken keskellä. Kylän yksi elinkeino on myydä naisten tekemiä käsitöitä vieraileville turisteille. En minäkään raaskinut olla ostamatta muutamaa rinkulaa koristamaan kättäni. 

Palaung naiset ovat ahkeria käsityöläisiä

Yleisvaikutelma kylästä oli melko alkeellinen, mutta todella eksoottinen. Esimerkiksi sähköä ei kylään tullut lainkaan. Meidän majapaikaksemme seuraavaksi yöksi osoitettiin harva mutta siisti bambumaja. Majan lähellä on vessa ja ”suihku”. Suihkun virkaa toimitti letku, josta tuli viileää vettä. Siinä sitten nopeasti siistiydyin hikisen matkan jäljiltä. 

Kylässä siistiydyttiin tässä pesuhuoneessa

Lähdin katselemaan kylää ja napsin kävellessäni paljon valokuvia. Etenkin lapset olivat kuvaamisesta innoissaan. Sain ihania hymyjä ja aitoa iloa kuviin. Valitettavasti myöhemmin kaikki nuo kuvat tuhoutuivat, kun muistikorttini hajosi. Sain taas muistutuksen siitä, että kopioiden tekeminen tärkeistä tiedostoista on todella tärkeää. Tosin en olisi sitä pystynyt keskellä viidakkoa tekemäänkään. Samasta syystä tämän kirjoituksen yhteydessä olevat valokuvat ovat suurimmaksi osaksi Jasonin ja Natalien kamerasta.

Joka tapauksessa kuvatessani kyläläisten touhuja ajattelin heidän aitoa iloaan ja asennettaan elämään. Heidän päivänsä täyttyvät askareista, joiden avulla he saavat ruokaa ja pitävät elinolonsa haluamallaan tasolla. Mitään ylimääräistä tai luksusta heidän elämäänsä ei kuulu. Silti he näyttävät todella onnellisilta ja nauravat paljon. Onnellisuus ei todellakaan ole kiinni rahasta ja tavaroista vaan pienistä hetkistä ja yhdessä olemisesta. 

Palong kylän raitti

Kun palailin takaisin ”omalle” bambumajallemme, kantautui Ihana ruuan tuoksu nenääni. Oppaamme olivat loihtineet kyläläisten kanssa taivaallisen nuotiolla tehdyn thai-aterian. Ruoka oli todellista lähiruokaa, sillä ”pataan” oli laitettu oman kylän vapaana juoksentelevia kanoja ja oman maan kasviksia sekä yrttejä. Pullovesi oli sentään tuotu huoltoauton kyydissä Chiang Maista.

Aterian jälkeen tuotiin tuli kokkauspaikalta bambumajamme eteen isoksi nuotioksi. Kun ilta alkoi hämärtyä ja pimeys laskeutui nopeasti kaikkialle, alkoi kylän tyttöjen esitys. He olivat pukeutuneet perinne asuihin ja esiintyivät meille nuotion äärellä. Nuotio toimi tunnelman luojana ja valonlähteenä pimeässä illassa. Esitykseen taas kuului monenlaisia lauluja ja leikkejä. Välillä tanssittiin tulen ympärilläkin. Silloin tytöt hakivat myös minut ja Natalien mukaan tanssiin. Lasten ilo tarttui meihinkin ja tiesin, että illan muistot lämmittävät mieltäni vielä kauan. Vieläkin hymy pyrkii kasvoille muistellessani illan aitoa iloa. 

Palaung tytöt esiintyivät meille nuotion äärellä

Mukava ilta alkoi olla jo lopuillaan, kun tytöt halusivat, että myös me laulaisimme heille jotain. Yritin miettiä pääni puhki minkä sopivan laulun sanat osaisin edes jotenkuten englanniksi. Yhteistä laulua Jasonin ja Natalien kanssa ei kuitenkaan löytynyt. Niinpä päätimme, että minä laulan yksin suomeksi ja amerikkalaiset laulavat kahdestaan englanniksi. Valitsimme lauluksi Hämä-Hämähäkki, koska lapset olivat aikaisemmin laulaneet sen meille omalla kielellään. He olivatkin innoissaan kuullessaan tutun laulun oudolla kielellä. Kannustukseksi kaikki leikkivät laulun aikana tutun leikin. Ilta alkoikin tuntua jo ihan täydelliseltä. 

Illan aikana ilmassa oli aitoa iloa

Ennen nukkumaan menoa oli kuitenkin käytävä vielä vessassa ja pesemässä hampaat. Pimeä ilta auttoi kiinnittämään huomiota kaikenlaisiin ääniin, jotka kantautuivat viidakosta. Valaisin taskulampullani polkua, etten astuisi vahingossa käärmeen tai jonkun muun eläimen päälle. Kun avasin vessan kevyen oven ja astuin sisään, osui taskulampun valo seinällä kököttävään paksujalkaiseen kämmenen kokoiseen hämähäkkiin. Se näytti todella suurelta ja epämiellyttävältä. Liekö laulumme houkutellut sen paikalle?

Mietin vaihtoehtojani:

Käynkö kyykkimässä ulkona vessan takana? – Ei, sieltä alkaa viidakko ja hämähäkkejä ja muita elukoita on varmasti vaikka kuinka paljon.

Käynkö vessassa vasta aamulla? – Ei, en todellakaan voi nukkua, jos en pääse nyt vessaan.

Saisinko hämähäkin jotenkin pois vessasta? – Ei, minulla ei ollut mitään kättä pidempää mukana enkä todellakaan halunnut koskea elukkaan käsin.

Niinpä jäljelle jäi vaihtoehto kyykkiä paikallisella vessanpöntöllä, pitää valokeila suunnattuna hämähäkkiin ja toivoa, ettei se lähde liikkeelle. Se oli kyllä nopein vessakäynti ikinä eikä silloin naurattanut yhtään. Onneksi hämähäkki pysyi paikallaan ja suoriuduin tehtävästä ilman suurempaa haittaa. Aamulla otus olikin häipynyt jonnekin.

Menimme Jasonin ja Natalien kanssa uupuneina nukkumaan bambumajaan jo yhdeksän aikoihin. Vähän tuntui hassulta ajatella, että samaan aikaan Suomessa kello on neljä iltapäivällä ja ihmiset pääsevät töistä kotiin. Vaikka olin rättiväsynyt, ehdin kuunnella pitkän tovin kylän iltatoimista kantautuvia ääniä ennen nukahtamistani. Aamulla sitten heräsin hyvissä ajoin kukkojen lauluun. Tuntui kuin eläimet olisivat olleet aivan korvan juuressa ja niinhän ne oikeastaan olivatkin. Harvan bambumajan raoista jopa näki kukkojen askelluksen ja värikkäät sulat. 

Aamulla sumuinen kosteus viipyi vielä kylän päällä,
kun lähdimme jatkamaan pyörämatkaamme

Söimme varhain aamulla aamiaiseksi tuoreita kananmunia, hedelmiä ja huoltoautomme mukanaan tuomaa leipää. Sitten olikin aika startata jälleen matkaan. Ensimmäinen haaste oli heti kylästä nouseva valtava kurainen mäki. Natalie ja minä talutimme suosiolla pyöriämme. Mietin pääsenkö perille lainkaan, kun jo aloitus on tällainen ja matkaa pyöräiltäväksi olisi noin 50–60 km tälle päivälle?

Vielä siinä vaiheessa en uskonut, että päivän pyöräily laittaisi minut lähes laulamaan onnesta. Niin kuitenkin kävi! Kerron siitä lisää seuraavassa osassa, joka löytyy täältä.

Aikaisemmin ”Pohjois-Thaimaa kaikille aisteille” – jatkomatkakertomuksessa on ilmestynyt

osa 1 Bye Bye busy life
osa 2a Chiang Mai hurmasi minut 

osa 2b Chiang Mai hurmasi minut

Pohjois-Thaimaa kaikille aisteille – osa 2b Chiang Mai hurmasi minut

Seuraavana aamuna lähdin aurinkorasvattuna kohti Doi Suthepia. Vihdoinkin minulla oli aurinkorasvaa. Olinhan saanut edellisenä iltana hukassa olleen matkalaukkuni hotellille.

Wat Phra Thart Doi Suthep – temppeli sijaitsee Doi Suthep vuorella. Se on yksi Chiang Main tärkeimmistä temppeleistä ja on suosittu nähtävyys myös turistien keskuudessa. Helpoimmin sinne pääsee lavataksilla eli Songthaewilla, mikä on ikään kuin julkinen kimppataksi. Päästäkseni songthaewiin, piti minun ensin kävellä Chiang Main Yliopistolle. Eihän siitä taaskaan mitään tullut, kun sorruin jo heti ensimmäisen tuk-tukin kyytiin. 

Songthaew on näppärä kulkuväline Chiang maissa

Monet ajelevat Doi Suthepille vuokraskootterilla. Minulle skootterilla ajaminen ei tuntunut hyvältä idealta. Thaimaassa on vasemmanpuoleinen liikenne. Lisäksi liikennekulttuuri on hyvin erilainen verrattuna omaamme. Liikenteessä on vaikka minkälaisia kulkuneuvoja ja myös paljon vasemmanpuoleiseen liikenteeseen tottumattomia turisteja. Innostusta ei herätä myöskään se tosiasia, että onnettomuustilanteessa turisti on usein automaattisesti syyllinen.

Songthaewin kyydissä sain ihailla rauhassa maisemia noin 15 kilometrin matkalla. Ihailtavaa maisemissa riittikin. Ajoimme lopuksi 1600 metriä korkealle vuorelle kiemuraista viidakkoista tietä pitkin. Tuoksu oli lähes päätä huumaava. Viidakon tuoksu oli poikkeuksellisen voimakas varmasti matkan aikana alkaneen jatkuvan tihkusateen vuoksi. Olin sateesta ymmälläni. Tammi-helmikuussa Thaimaassa on normaalisti kuiva kausi. Eihän silloin kuuluisi sataa! 

Doi Suthepille kiemurtelee hieno tie

Sateesta huolimatta perillä odotti kaunis temppeli, paljon portaita ja innokas taulukauppias. Molemmin puolin portaita vartioi alhaalla lohikäärmerivistöt. Ne on helppo ohittaa. Haastavampaa sen sijaan on päästä yli-innokkaiden kauppiaiden ohi. Lähdin kävelemään määrätietoisesti portaita ylös ja niin vain jäivät taulukauppias ja muu hälinä askel askeleelta kauemmaksi. Thaimaalaiset temppelialueet huokuvat rauhaa ja positiivista energiaa. Eikä tämä ollut poikkeus. Lisäksi paikka on erittäin kaunis. Tosin pilvinen taivas ja edelleen jatkuva sade hieman haittasivat näköalojen ihailua. 

Temppelille vievät pitkät portaat

Wat Phra Thart Doi Suthep – temppelialue on huikaisevan kaunis

Temppelialue on pyhä paikka ja siellä liikkuu paljon oransseihin kaapuihin pukeutuneita Buddha-munkkeja. He pyrkivät elämässään irti materian kahleista. Jotkut miehet ovat munkkeja koko ikänsä, mutta useimpien elämään kuuluu vain lyhyt kausi munkkina. Munkkeja kohtaan ja heidän läsnä ollessaan tulee käyttäytyä kunnioittavasti. Buddha-munkit eivät saa koskettaa naista. Eikä tavallisen ihmisen ole soveliasta olla ylempänä kuin munkki. Jos hän istuu, on itsekin oltava alhaalla.

Thaimaassa munkit pukeutuvat oransseihin kaapuihin

Säännöistä huolimatta munkit voivat siunata myös turisteja. Ja minäkin tietenkin halusin siunauksen. Sen yhteydessä sain ranteeseeni ohuen onnea tuovan nauhan. Olen kuullut, että munkin sitomaa nauhaa ei saa itse ottaa pois ranteesta, vaan pitää odottaa, että se lähtee itsekseen. Tunnustan, että olen kuitenkin ”raa’asti” katkaissut kyseisen nauhan. Nauha tuntui ihan hyvältä ajatukselta niin kauan kun viivyin Thaimaassa. Varsinkin kun paikalliset tunnistivat sen useasti ja ilahtuvat nähdessään sellaisen turistin ranteessa. Mutta jo heti lentokoneessa kotimatkalla halusin ottaa sen pois.

Siunauksen jälkeen Buddha munkki sitoo
siunatun ranteeseen onnea tuovan nauhan

Onneksi kotimatkaan oli kuitenkin vielä pitkä aika. Kävin ostamassa hedelmäkojusta tuoreita ananasviipaleita evääksi paluumatkalle songthaewiin. Samalla kun söin niitä ja odottelin, että taksiin tulee lisää matkustajia, mietin, että oli hyvä idea kysyä hotellilta vieläkin edullisempaa huonetta.

Thaimaassa voi ostaa lähes jokapaikasta tuoreita hedelmiä pikkurahalla

Gap’s Housesta ei voi varata huonetta valmiiksi. Siellä ei haluta sitoa asiakkaita mihinkään aikatauluihin, vieraat voivat viipyä niin monta yötä kuin haluavat. Minua vähän huolettikin, olisiko paikassa vapaita huoneita, kun palaisin tulevalta neljän päivän polkupyöräsafarilta illalla väsyneenä. Ja mihin laittaisin matkatavarani safarin ajaksi. En varmasti jaksaisi hakea niitä mistään säilytyksestä. Gap’s Housen ”rivitalohuoneen” hinta oli vain 350 THB/yö. Muutin sinne aamulla ennen Doi Suthepille lähtöä. Tuntui hyvältä tietää, että minua odottaisi varmasti nukkumapaikka, kun tulisin takaisin polkupyöräreissultani.

Songthaew matkan jälkeen lähdin etsimään kävellen lounaspaikkaa ja katselemaan kaupunkia. Kävelin ilman selkeää päämäärää ja päädyin mahtavalle katukeittiö rykelmälle. Siellä tein vaikean päätöksen siitä mitä söisin lounaaksi. Valintani oli lopulta Pad Thai. Se on ikään kuin paikallisten pyttipannua. Ainesosat vaihtelevat sen mukaan, mitä on saatavilla. Pad Thai tehtiin kuumassa wokkipannussa ihan silmieni edessä ja maku oli jälleen taivaallinen. Hinta ruualle ja vesipullolle oli 50 THB. 

Vatsa täynnä ja iloisin mielin jatkoin päämäärätöntä kävelyä, vaikka en oikein tiennytkään missä olin. Ajattelin, että voinhan aina hypätä tuk-tukin kyytiin, jos eksyn tai en jaksa enää kävellä. Thaimaassa yleensäkin takseilla, tuk-tukeilla ja muilla kulkuvälineillä matkustaminen on edullista. Se antaa vapauden tutkia ympäristöä ilman huolta siitä, miten pääsee takaisin jos vaikka eksyy.

Olin kävellyt jo hyvän matkaa. Tihkusade oli vihdoin tauonnut ja ilma oli raikas ja happirikas. Kiinnitin huomiota ympärillä oleviin liikkeisiin. Ne alkoivat muuttua entistä paikallisemmiksi. Lopulta näin vain erilaisia korjaamoja ja metallipajoja. Kävelin ison tien varteen, jossa autot ajoivat hurjaa vauhtia. Olin jo pitkään katsellut taksia tai tuk-tukia, mutta eihän niitä tällaisella paikallisalueella näkynyt.

Alkoi tuntua toivottomalta ja ajattelin, että ehkä ainoa vaihtoehto on kääntyä takaisin. Ajatus ei tuntunut houkuttelevalta, sillä jalat olivat jo ihan poikki. Toisaalta vilkas tie tuntui jatkuvan ihan silmänkantamattomiin. Siksi myöskään eteenpäin käveleminen ei tuntunut hyvältä ajatukselta.

Sitten alkoi kuulua tuttu räminä. Ääni voimistui ja tuntui lähestyvän minua. Eikä se ole koskaan kuulostanut minusta yhtä ihanalta ääneltä. Tuk-tuk pysähtyi kohdalleni ja hymyilevä nuori mies kysyi tarvitsenko kyytiä. Sovimme matkan hinnaksi 60 THB. Se oli ehkä vähän yläkanttiin, mutta ei silti lainkaan liikaa. Tuntui todella helpottavalta hypätä kyytiin ja päästä turvallisesti takaisin hotellille.

Koska olin lähdössä aamulla neljäksi päiväksi polkupyörän selkään, halusin vielä kerran ennen fyysistä rasitusta hemmotella itseäni ja karistaa viimeisetkin Suomesta mukanani tuomat stressin ja uupumuksen jäljet. Menin taas Tae Pae portin lähellä sijaitsevaan hierontapaikkaan.

Päädyin tälläkin kertaa öljyhierontaan. Laitoin oikein ranttaliksi ja otin sen kahden tunnin mittaisena. Kyllä kannatti! Jokainen kasvojen lihaskin sai rentouttavan käsittelyn. Hieronnan jälkeen minulle tehtiin vielä vartalon kuorinta. Siinä meni sitten kolmaskin tunti kauneushoitolassa. Käsittelyjen jälkeen olo oli todella uudistunut ja tunsin olevani valmis niin pyöräilemään kuin saamaan aurinkoa kuoritulle iholleni. Tuo mahtava kolmen tunnin hemmottelu maksoi vain 500 THB. Kyllä tulee taas ikävä Thaimaahan!

Ehdin piipahtaa vielä ennen pakkaamaan lähtemistä räätälillä. Se sijaitsee ihan kauneushoitolan lähellä. Räätäleitä Thaimaassa riittää ja usein laatu on huippuluokkaa ja materiaalit hyviä. Toki mukaan mahtuu aina onnenonkijoitakin ja turistien petkuttajia. Tällä kertaa valintani oli kuitenkin onnistunut.

Teetin laadukkaasta puuvillasta samanlaiseen hameen joka minulla oli aikaisemminkin ollut. Entinen oli jostain syystä käynyt vähän pieneksi. Räätälit ovat taitavia tekemään vaatteita olemassa olevien vaatteiden mukaan. Toki heillä on myös monia malleja tarjolla ja he tekevät vaatteen vaikka vain kuvan perusteella. Kokemukseni mukaan paras lopputulos kuitenkin tulee, jos vie lempivaatteensa räätälille malliksi.

Sovimme, että käyn sovittamassa mekkoa heti, kun palaan pyöräsafarilta. Onneksi räätäli sijaitsi lähellä hotelliani. Pitkän ja mukavan päivän jälkeen lähdin pakkaamaan tavaroita valmiiksi seuraavan päivän lähtöä varten.

Pohjoisen Ruusu oli totisesti hurmannut minut. Onneksi palaisin vielä muutamaksi päiväksi tähän hurmaavaan kaupunkiin. Nyt oli kuitenkin aika kääntää ajatukset seuraavan neljän päivän seikkailuun. Päivien aikana minun oli tarkoitus päästä polkupyörällä Chiang Maista Chiang Raihin Thaimaan pohjoisimman provinssin pääkaupunkiin. Mietin vielä ennen nukahtamista millaisella porukalla matkaan lähdemme? Ja kuinka kuntoni kestää koko matkan?

Niistä ja monista muista asioista kirjoitan ”Pohjois-Thaimaa kaikille aisteille” – sarjan seuraavissa jaksoissa. Osa 3 vie Polkupyörällä Makumaahan

Aikaisemmin ”Pohjois-Thaimaa kaikille aisteille” – jatkomatkakertomuksessa on ilmestynyt

osa 1 Bye Bye busy life
osa 2a Chiang Mai hurmasi minut