¡Viva España! – Kataloniaa kahdessa viikossa osa 4 – Kataloniasta Andorraan ja iltaristeilylle

Viimeiset terveiset Katalonian reissultamme tulevat aivan eri valtiosta eikä siis varsinaisesti Kataloniasta lainkaan. Päätimme lähteä mukaan matkanjärjestäjän päiväretkelle Andorraan. Herätys oli taas aikainen, sillä bussi starttasi Salousta jo aamu seitsemältä. 

Pyreneillä voi ihailla upeita maisemia,
vaikka valokuva niitä vähän latistaakin

Matka meni mukavasti maisemia ihaillen ja oppaan tarinoita kuunnellen. Hän kertoi mm. katalonialaisten omista tavoista, ruuasta ja kulttuurista. Kataloniassa on ollut tapana harrastaa mm. ihmistorneja, jotka saattavat muodostua jopa sadoista ihmisistä. Katalaanit ovat myös erittäin ylpeitä monenlaisista juhlistaan, joihin kuuluvat usein Gegants-jättinuket, keppitanssit ja tulikulkueet. Nykyään UNESCOlla on myös aineettoman kulttuuriperinnön luettelo ja sieltä löytyy ihmistornien lisäksi myös katalonialainen La Patum juhla. 

Opas kertoi myös Pyreneistä ja niiden synnystä. Pyreneet ovat 450 km pitkä vuorijono Espanjan ja Ranskan välillä. Alueella voi harrastaa patikointia, hiihtoa, pyöräilyä, kiipeilyä, tutkia upeita linnoja, luolia ja vesiputouksia, uida kuumissa lähteissä tai vierailla viinitiloilla. Ei olisi lainkaan huono idea lomailla joskus pitempäänkin tuolla monikulttuurisen vuoriston kätköissä. Enpä ole aiemmin tullut sitäkään ajatelleeksi, että Espanja on Euroopan toiseksi vuoristoisin maa heti Sveitsin jälkeen. 

Matkan välipysähdys tehtiin La Nogueran alueella
sijaitsevassa pienessä vuoristokylässä

Kylä oli vielä aamulla hyvin hiljainen.
Kuvassa päälläni on neuletakki, joka päätti jäädä Andorraan.

Puolimatkassa pysähdyimme aamukahville pieneen vuoristokylään. Söimme Emilian kanssa puoliksi valtavan kokoisen croissantin. Vaikka aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, vuoristossa oli aamulla huomattavasti viileämpää. Oli hyvä, että olimme muistaneet ottaa neuletakit mukaan. Koska ajomatkaa oli vielä reilusti jäljellä, lähdimme nopeasti tauon jälkeen taas liikkeelle. Ihailimme jälleen upeaa vuoristomaisemaa ja matka kului yllättävänkin nopeasti. 

Saavuimme pääkaupunkiin Andorra la Vellaan jo ennen yhtätoista. Kaupungin nimi ei turhaan ole vanha Andorra, sillä siellä on ollut asutusta jo ennen ajanlaskumme alkua. Kaupunki näyttää kuitenkin hyvin modernilta ja uusia taloja rakennetaan koko ajan. Rakennustyöt kestävät kauan, sillä etenkin pohjatöiden tekemiseen menee hurjasti aikaa. Onhan kyse vuoristokaupungista. 

Andorran talot on rakennettu tukevasti vuoristoon

Korkeuserot kaupungissa ovat melkoiset

Rakennustyöt kestävät kauan. Kunnollisten
pohjatöiden tekeminen  on erityisen haastavaa vuoristossa.

Opas pelotteli, että voimme unohtaa katalonialaisen ystävällisyyden, sillä Andorrassa ollaan jopa tylyjä turisteja kohtaan. En kuitenkaan allekirjoita väitettä lainkaan. Ainakin me saimme erittäin hyvää palvelua ja ystävällistä kohtelua koko kolmen ja puolen tunnin aikana, mitkä Andorrassa vietimme. 

Kun olimme kävelleet ja katselleet tarpeeksi keskustaa, lähdimme ostoksille. Kuinkas muuten? Andorra on verovapaa maa ja siellä korkean veron tuotteet, kuten alkoholi, tupakka ja hajuvedet ovat todella edullisia. 

Andorra de Vella kaupungin läpi virtaa joki

Me lähdimme kuitenkin ensimmäisenä kellokauppaan. Olin halunnut ostaa jo pitkään uuden rannekellon. Andorrasta löytyikin aivan ihana Dolce & Cabbana-kello kohtuuhintaan. Kun maksoin sitä luottokortilla, saimme ensimmäisen todisteen siitä, että opas oli väärässä varoitellessaan epäystävällisistä asiakaspalvelijoista. Vanhempi mies hymyili ystävällisesti ja otti korttini, vaikka meillä ei ollut lainkaan yhteistä kieltä. Kun annoin hänelle allekirjoitetun kuitin takaisin, sanoi hän selvällä suomen kielellä ”Kiitos!”. Nostelin hartioitani ja olin varmasti muutenkin epäuskoisen näköinen. Mies vain nauroi ja osoitti luottokortin lukijaa, jossa luki kiitos. Laite tietenkin tunnisti korttini suomalaiseksi ja opasti miestä sanavalinnassaan. 

Jatkoimme matkaa ja ostimme mm. hienoja valokuvakehyksiä Emilian kavereille tuliaisiksi. Jälleen ystävällinen myyjä kysyi, haluammeko, että hän paketoi ne valmiiksi. Kävimme monissa kaupoissa, emmekä todellaan ostaneet kaikista jotain. Silti meille hymyiltiin ja toivotettiin tervetulleiksi uudelleen. Olimme juuri katselemassa bikineitä, kun tajusin yhtäkkiä, että olen hukannut neuletakkini. Keskipäivällä vuoristossakin tuli kuuma ja laitoin sen kassini päälle roikkumaan. Ilmeisesti se oli tippunut siitä. 

Vanha Andorra eli Andorra de Vella
on nimestään huolimatta moderni kaupunki

Bikinikaupan myyjä sanoi, ettei ole mitään huolta. Hän on varma, että takki löytyy. Lähdimme siis takaisin omia jälkiämme. Mutta vaikka kiersimme kaikki kaupat, joissa olimme käyneet, ei takkia löytynyt. Tajusimme, että nyt on mentävä syömään, mikäli aiomme ehtiä ennen kuin olisi aika lähteä takaisin Salouhin. 

Menimme pizzalle. Olihan hukkuneen neuletakin aiheuttamaa mielipahaa jotenkin hyviteltävä. Emiliakin sanoi, että otetaan oikein sokeri-cokikset eikä mitään lightia, kun ottaa niin päähän. Pizza oli hyvää ja terassilla raikkaassa, mutta lämpimässä tuulessa oli hauska istua. Kävimme vielä ennen lähtöä kaupassa ostamassa isälleni pullon v.s.o.p. brandya hintaan 1,25 € (0,75l). Painolastista huolimatta ostimme myös kotiin parilla eurolla kolme pulloa espanjalaista cavaa eli kuohuviiniä. 

Kun olimme kassajonossa, tuli siihen yllättäen myös aikaisemmin tapaamamme bikinikaupan myyjä. Hän kyseli heti, että löysimmekö neuletakin ja oli aidosti todella pahoillaan, kun kerroimme, että se oli hävinnyt ihan totaalisesti. Vaikka takkia ei koskaan löytynyt, lämmitti naisen aito huoli asiasta meidän mieltä. Kerroimme oppaallekin, ettei todellakaan ole syytä puhua andorralaisten huonosta asiakaspalvelusta. Bussissa kaivoimme kaupasta ostamamme simpukkasuklaat esiin. Niitä syödessämme totesimme yhdessä, että takista huolimatta oli ollut aivan loistava idea lähteä päiväretkelle Andorraan. 

Vuoristokaupungista löytyy myös suihkulähteitä

Seuraava päivä oli viimeinen kokonainen matkapäivämme. Lähdimme nauttimaan siitä Saloun upealle rannalle. Päivä oli jälleen tuulinen, mutta lämmin. Suurissa aalloissa oli ihanaa uida eikä aurinkovarjoa tarvittu koko päivän aikana. Juttelimme siitä, kuinka ihanan puhdasta joka paikassa on. Emme olleet nähneet torakoita, emmekä muitakaan ötököitä. Myös merivesi oli kirkasta tuulisesta säästä huolimatta. Edes hyttyset eivät olleet kiusanneet meitä koko matkan aikana. 

Paradise Ice Tea maistui Emilialle

Lähdimme kävelemään aivan rannan toiseen päähän lounaalle. Olimme käyneet kyseisessä ravintolassa heti ensimmäisenä päivänä eikä Emilia saanut mielestään ravintolan ihanaa Paradise Ice Teata. Päätimme syödä viimeisen päivän kunniaksi paellaa. Emilia sanoi, ettei välitä merenelävistä ja pyysinkin meille kanapaellan. En ymmärtänyt kuitenkaan tarpeeksi korostaa tarjoilijalle, että haluamme vain kanaa paellaan. Niinpä hän hetken päästä kantoi pöytäämme pannun ja ilmoitti hymyillen, että kokki laittoi paellaan kaupanpäälisiksi muutamia simpukoita ja kokonaisia katkarapuja. Taas Emilia joutui syömään ruokaa irvistellen, mutta Paradise Ice Tea sentään oli juuri niin hyvää kuin hän muisti. 

Cambrilsin satama näyttää kauniilta auringonlaskun aikaan

Ehdimme lounaan jälkeen vielä hetkeksi rannalle, mutta sitten olikin lähdettävä pakkaamaan tavaroita ja valmistautumaan loman viimeiseen kohokohtaan eli iltaristeilylle. Nousimme pieneen laivaan läheisestä Cambrilsin satamasta. Ilta alkoi jo hämärtyä ja kaunis kalastajasatama loittoni upeana auringon viimeisten säteiden osuessa siihen. vain hetkeä myöhemmin näimme auringon painuvan kokonaan vuorten taa. Sataman veneet keinuivat laineilla sinisen hetken lumossa ennen kuin tuli aivan pimeää.

Sininen hetki on suorastaan taianomainen

Lopulta aurinko painuu kokonaan vuorten taa

Risteilimme lähivesillä reilun tunnin ajan. Söimme omenapiirakkaa ja joimme cavaa ja coca colaa. Illan kruunasi upea ilotulitus muuten niin pimeällä merellä. Rakettien sammuttua käänsimme keulan takaisin kohti satamaa ja kuuntelimme öisen meren ääniä laivan lipuessa pois ulapalta. Meidät valtasi haikea olo, sillä tiesimme, että lähdemme kotiin seuraavan aamuna. 

Viimeisen illan kruunasi ilotulitus merellä

Jouduimme kuskaamaan matkalaukut muutaman sadan metrin päähän hotellilta. Salou oli vielä hiljainen, koska aamu oli niin aikainen. Koko hotellin henkilökunta oli tullut meitä hyvästelemään ja toivottamaan uudelleen tervetulleiksi seuraavana kesänä. Laukut rullasivat hyvin pyöriensä päällä ja olimme jo melkein bussilla, kun näimme muutaman sentin mittaisen torakan juoksevan läheltä jalkojamme. Se oli ensimmäinen ja viimeinen ötökkä, jonka matkalla näimme. Istuimme bussiin ja lähdimme lentokentälle. Tiesin silloin varmaksi, että tämä oli ensimmäinen, mutta ei todellakaan viimeinen matkani Espanjaan. 

Matkoja Espanjaan onkin sen jälkeen riittänyt. Kerron niistä lisää taas jollain aikataululla. Ensimmäinen osa Madridin valloituksesta on nyt julkaistu. Se löytyy täältä

Aikaisemmin sarjan ¡Viva España! – Kataloniaa kahdessa viikossa ilmestyneet osat
osa1 – Salou ja Port Aventura
osa2 - Salou, Tarragone ja Reus
osa3 - Barcelona