Aamulla oli aika aloittaa pitkä matka takaisin
Etelä-Afrikkaan ja heittää jäähyväiset Lesotholle. Ensin oli tiedossa taas
kunnon annos ”afrikkalaista hierontaa”, kun ajoimme samaa pomppuista
hiekkatietä takaisinpäin. Käsite ”afrikkalainen hieronta” on yleinen koko
Afrikassa tai ainakin se tunnettiin niissä kaikissa 11 maassa, jossa minä
vierailin. Kyse on siis auton kyydissä istumisesta hyvin pomppuisella tiellä.
Rajamuodollisuudet sujuivat hyvin. Loppumatkan
ajelimme sujuvasti hyväkuntoisia asfalttiteitä pitkin. Etelä-Afrikka on kaunis.
Välillä katselimme auringonvalon muodostamia ”timantteja” järven pinnalla.
Välillä haukoimme henkeämme mahtavien vuorten noustessa korkeuksiin molemmin
puolin tietä. Illan pimetessä saavuimme majapaikkaamme Lohikäärmevuorille.
 |
| Pomppuisen tien jälkeen ajelimme taas sileitä asfalttiteitä kauniissa Etelä-Afrikassa. |
 |
| Välillä ihastelimme järvimaisemia |
 |
| Illan pimetessä matkanjohtajamme ja kokkimme Preston grillaili meille hyvää ruokaa. |
Vaikka ilta oli ollut todella viileä, valkeni
aamu aurinkoisena ja lupasi lämpöä päivään. Se oli hyvä, sillä olimme lähdössä
kevyelle kävelyvaellukselle vuorille. Mukaan lähtivät myös paikallisoppaat
kertomaan kasveista, eläimistä ja ikiaikaisista kalliomaalauksista.
Kaunis päivä, ihana ympäristö ja mahtavat ihmiset
ympärillä saivat hyvälle tuulelle. Keväinen luonto oli heräilemässä uuteen
loistoonsa ja kävely tuntui hyvältä edellisen päivän autossa istumisen jälkeen.
Lohikäärmevuoret ovat yli 1000 km pitkä vuorijono
Etelä-Afrikan, Lesothon ja Swazimaan alueella. Korkein huippu kohoaa yli 3,6
kilometriin. Alueella on paljon San-ihmisten tekemiä kalliomaalauksia, joista
useat ovat jopa tuhansia vuosia vanhoja.
Majapaikassamme toimi wifi ainoastaan vastaanoton
läheisyydessä. Niinpä minäkin istuin ulkona portailla vielä iltamyöhäisellä
ladaten matkakuulumisiani nettiin. Aika kului nopeasti ja pian kuulin iloista
puheen sorinaa safariperheemme nuorison palatessa paikallisesta baarista. He
istuivat seurakseni rappusille. Yhtäkkiä tunsin jonkun vilahtavan jalkojemme
alta. En ollut varma, mikä se oli. Hollantilainen Nicky kuitenkin väitti
kivenkovaan, että kyseessä oli rotta. Pelkkä epäilys riitti minulle. En
halunnut istua enää portailla. Vaikka yleisesti ottaen tykkään eläimistä, ovat
rotat aivan erityisen vastenmielisiä.
Aamulla olo oli hiukan haikea. Olihan kyseessä
viimeinen päiväni tämän safariperheen kanssa. Matkalla Durbaniin pysähdyimme Nelson
Mandelan muistomerkillä. Se on pystytetty paikalle, jossa hänet vangittiin 5.8.1962. Hän oli poliittisena vankina 27 vuotta. Kävelimme kuvainnollisesti ”pitkän tien vapauteen” ja
tutustuimme näyttelyyn, joka kertoi tuon upean miehen elämästä ja elämäntyöstä.
Hän on kyllä ihmeellinen esimerkki siitä, mitä voi tapahtua, kun on uskoa,
tahtoa ja taitoa vaikuttaa asioihin.
 |
| Nelson Mandelan muistomerkillä voi kuvainnollisesti kävellä pitkän tien vapauteen. |
 |
| Muistomerkki on tehty 50 teräspalkista, jotka ovat 8-10 metriä korkeita. |
 |
| Noin 100 metriä korkea Howick vesiputous on toiselta nimeltään KwaNogqaza. Se tarkoittaa paikkaa, jossa on pitkä yksilö. |
Matkaa viimeiseen määränpäähämme Durbaniin ei
ollut enää paljoa. Pysähdyimme vielä ihastelemassa Howick vesiputousta.
Piipahdin siellä sijaitsevassa turistitoimistossa. Siellä myytiin
käsinmaalattuja kauniita kaksiosaisia kortteja. Sain ajatuksen, että ostan
kortin kaikille ihanan safariperheeni jäsenille. Niin tein ja kirjoitin
jokaiseen korttiin muutaman sanan yhteisestä reissustamme pienellä
henkilökohtaisella twistillä jokaiselle erikseen.
Durbanissa kävelimme vielä yhdessä illalliselle.
Meren aallot kuohuivat rantatien vieressä ja toivat lämpimiä tuulahduksia
kasvoillemme. Durban on Etelä-Afrikan kolmanneksi suurin kaupunki ja se
sijaitsee lämpimän Intian valtameren rannalla. Tuoksut ja tunnelmat ovat hyvin
erilaisia kuin viileän Atlantin rannalla sijaitsevassa Kapkaupungissa. Durban
ei vedä vertoja Kapkaupungin kauneudelle, mutta kyllä siellä on jotain
eksoottista tunnelmaa. Ainakin kaupungissa asuu koko Etelä-Afrikan suurin
intialaisväestö. Durbanissa ei ole hyvä liikkua yksin ainakaan illalla tai
muualla kuin leveällä rantakadulla. Meitä oli iso ryhmä, joten ongelmia
turvallisuuden kanssa ei ollut.
Maistelimme paikallisessa ravintolassa afrikkalaisia
ruokia. Pap-maissipuuro, haudutetut kasvikset ja monenlaiset lihat olivat jo
tuttuja ennestään. Hyvältä ne maistuivat edelleen ja nyt tutustuin myös hiukan
eksoottisempiin ruokiin. Ei minusta ainakaan ensi yrittämällä tullut suurta
vatsalaukun tai muiden perinteisten sisäelinruokien ystävää.
Seura oli kuitenkin erinomaista. Tulin itsekin
vielä paremmalle tuulelle, kun näin ihmisten iloiset ilmeet annettuani heille
kortit värssyineen. Sanoin, että annan ne siksi, koska olen Suomesta ja myös
Joulupukki on Suomesta. Tulin siis samalla vieneeksi hyvää Suomi-kuvaa
maailmalle.
Illallisen jälkeen koko safariperhe lähti
saattamaan minua hotellilleni. He kaikki olivat hotellissa, josta jatkaisivat
safaria seuraavana päivänä. Minä taas olin varannut eri hotellin itselleni.
Ilokseni koko porukka lähti saattamaan minua hotellilleni. Halasin vielä
kaikkia haikeana, mutta iloisena saatuani niin monta uutta ystävää. Osan safariperheeni jäsenistä kanssa pidän vieläkin säännöllisesti yhteyttä.
 |
| Durban kuvattuna pitkän laiturin päästä. |
 |
| Durbanissa tuulee usein |
Seuraavana päivänä aamiaisella katselin ikkunasta
rantakadulle ja merelle. Aurinko paistoi ja tuuli heilutteli palmuja. Aallot
pauhasivat vaalealle rantahietikolle ja ihmiset kävelivät rantaan rakennettuja
laitureita pitkin ihastelemaan aavaa merta. Mietin hiukan jännittyneenä,
millaisiin seikkailuihin päätyisin tulevien viikkojen aikana. Olihan Afrikan matkaani
vielä yli kaksi kuukautta jäljellä.
Iltapäivällä lensin Johannesburgiin. Siellä meno oli rauhallista, koska halusin hoitaa juoksevia asioita ja rentoutua ennen tulevia safareita. Pyykinpesun ja laskujenmaksun lomassa ehti kyllä tapahtua kaikenlaista. Kerron niistä lisää sitten seuraavassa osassa.
Olen julkaissut aikaisemmin Afrikka - Seikkailuista Suurin - sarjassa:
