tiistai 1. toukokuuta 2012

Pohjois-Thaimaa kaikille aisteille – osa 2b Chiang Mai hurmasi minut


Seuraavana aamuna lähdin aurinkorasvattuna kohti Doi Suthepia. Vihdoinkin minulla oli aurinkorasvaa. Olinhan saanut edellisenä iltana hukassa olleen matkalaukkuni hotellille.

Wat Phra Thart Doi Suthep – temppeli sijaitsee Doi Suthep vuorella. Se on yksi Chiang Main tärkeimmistä temppeleistä ja on suosittu nähtävyys myös turistien keskuudessa. Helpoimmin sinne pääsee lavataksilla eli Songthaewilla, mikä on ikään kuin julkinen kimppataksi. Päästäkseni songthaewiin, piti minun ensin kävellä Chiang Main Yliopistolle. Eihän siitä taaskaan mitään tullut, kun sorruin jo heti ensimmäisen tuk-tukin kyytiin. 
Songthaew on näppärä kulkuväline Chiang maissa

Monet ajelevat Doi Suthepille vuokraskootterilla. Minulle skootterilla ajaminen ei tuntunut hyvältä idealta. Thaimaassa on vasemmanpuoleinen liikenne. Lisäksi liikennekulttuuri on hyvin erilainen verrattuna omaamme. Liikenteessä on vaikka minkälaisia kulkuneuvoja ja myös paljon vasemmanpuoleiseen liikenteeseen tottumattomia turisteja. Innostusta ei herätä myöskään se tosiasia, että onnettomuustilanteessa turisti on usein automaattisesti syyllinen.

Songthaewin kyydissä sain ihailla rauhassa maisemia noin 15 kilometrin matkalla. Ihailtavaa maisemissa riittikin. Ajoimme lopuksi 1600 metriä korkealle vuorelle kiemuraista viidakkoista tietä pitkin. Tuoksu oli lähes päätä huumaava. Viidakon tuoksu oli poikkeuksellisen voimakas varmasti matkan aikana alkaneen jatkuvan tihkusateen vuoksi. Olin sateesta ymmälläni. Tammi-helmikuussa Thaimaassa on normaalisti kuiva kausi. Eihän silloin kuuluisi sataa! 
Doi Suthepille kiemurtelee hieno tie

Sateesta huolimatta perillä odotti kaunis temppeli, paljon portaita ja innokas taulukauppias. Molemmin puolin portaita vartioi alhaalla lohikäärmerivistöt. Ne on helppo ohittaa. Haastavampaa sen sijaan on päästä yli-innokkaiden kauppiaiden ohi. Lähdin kävelemään määrätietoisesti portaita ylös ja niin vain jäivät taulukauppias ja muu hälinä askel askeleelta kauemmaksi. Thaimaalaiset temppelialueet huokuvat rauhaa ja positiivista energiaa. Eikä tämä ollut poikkeus. Lisäksi paikka on erittäin kaunis. Tosin pilvinen taivas ja edelleen jatkuva sade hieman haittasivat näköalojen ihailua. 
Temppelille vievät pitkät portaat
Wat Phra Thart Doi Suthep – temppelialue on huikaisevan kaunis
Temppelialue on pyhä paikka ja siellä liikkuu paljon oransseihin kaapuihin pukeutuneita Buddha-munkkeja. He pyrkivät elämässään irti materian kahleista. Jotkut miehet ovat munkkeja koko ikänsä, mutta useimpien elämään kuuluu vain lyhyt kausi munkkina. Munkkeja kohtaan ja heidän läsnä ollessaan tulee käyttäytyä kunnioittavasti. Buddha-munkit eivät saa koskettaa naista. Eikä tavallisen ihmisen ole soveliasta olla ylempänä kuin munkki. Jos hän istuu, on itsekin oltava alhaalla.
Thaimaassa munkit pukeutuvat oransseihin kaapuihin

Säännöistä huolimatta munkit voivat siunata myös turisteja. Ja minäkin tietenkin halusin siunauksen. Sen yhteydessä sain ranteeseeni ohuen onnea tuovan nauhan. Olen kuullut, että munkin sitomaa nauhaa ei saa itse ottaa pois ranteesta, vaan pitää odottaa, että se lähtee itsekseen. Tunnustan, että olen kuitenkin ”raa’asti” katkaissut kyseisen nauhan. Nauha tuntui ihan hyvältä ajatukselta niin kauan kun viivyin Thaimaassa. Varsinkin kun paikalliset tunnistivat sen useasti ja ilahtuvat nähdessään sellaisen turistin ranteessa. Mutta jo heti lentokoneessa kotimatkalla halusin ottaa sen pois.
Siunauksen jälkeen Buddha munkki sitoo
siunatun ranteeseen onnea tuovan nauhan
Onneksi kotimatkaan oli kuitenkin vielä pitkä aika. Kävin ostamassa hedelmäkojusta tuoreita ananasviipaleita evääksi paluumatkalle songthaewiin. Samalla kun söin niitä ja odottelin, että taksiin tulee lisää matkustajia, mietin, että oli hyvä idea kysyä hotellilta vieläkin edullisempaa huonetta.

Thaimaassa voi ostaa lähes jokapaikasta tuoreita hedelmiä pikkurahalla
Gap’s Housesta ei voi varata huonetta valmiiksi. Siellä ei haluta sitoa asiakkaita mihinkään aikatauluihin, vieraat voivat viipyä niin monta yötä kuin haluavat. Minua vähän huolettikin, olisiko paikassa vapaita huoneita, kun palaisin tulevalta neljän päivän polkupyöräsafarilta illalla väsyneenä. Ja mihin laittaisin matkatavarani safarin ajaksi. En varmasti jaksaisi hakea niitä mistään säilytyksestä. Gap’s Housen ”rivitalohuoneen” hinta oli vain 350 THB/yö. Muutin sinne aamulla ennen Doi Suthepille lähtöä. Tuntui hyvältä tietää, että minua odottaisi varmasti nukkumapaikka, kun tulisin takaisin polkupyöräreissultani.

Songthaew matkan jälkeen lähdin etsimään kävellen lounaspaikkaa ja katselemaan kaupunkia. Kävelin ilman selkeää päämäärää ja päädyin mahtavalle katukeittiö rykelmälle. Siellä tein vaikean päätöksen siitä mitä söisin lounaaksi. Valintani oli lopulta Pad Thai. Se on ikään kuin paikallisten pyttipannua. Ainesosat vaihtelevat sen mukaan, mitä on saatavilla. Pad Thai tehtiin kuumassa wokkipannussa ihan silmieni edessä ja maku oli jälleen taivaallinen. Hinta ruualle ja vesipullolle oli 50 THB. 
Vatsa täynnä ja iloisin mielin jatkoin päämäärätöntä kävelyä, vaikka en oikein tiennytkään missä olin. Ajattelin, että voinhan aina hypätä tuk-tukin kyytiin, jos eksyn tai en jaksa enää kävellä. Thaimaassa yleensäkin takseilla, tuk-tukeilla ja muilla kulkuvälineillä matkustaminen on edullista. Se antaa vapauden tutkia ympäristöä ilman huolta siitä, miten pääsee takaisin jos vaikka eksyy.

Olin kävellyt jo hyvän matkaa. Tihkusade oli vihdoin tauonnut ja ilma oli raikas ja happirikas. Kiinnitin huomiota ympärillä oleviin liikkeisiin. Ne alkoivat muuttua entistä paikallisemmiksi. Lopulta näin vain erilaisia korjaamoja ja metallipajoja. Kävelin ison tien varteen, jossa autot ajoivat hurjaa vauhtia. Olin jo pitkään katsellut taksia tai tuk-tukia, mutta eihän niitä tällaisella paikallisalueella näkynyt.

Alkoi tuntua toivottomalta ja ajattelin, että ehkä ainoa vaihtoehto on kääntyä takaisin. Ajatus ei tuntunut houkuttelevalta, sillä jalat olivat jo ihan poikki. Toisaalta vilkas tie tuntui jatkuvan ihan silmänkantamattomiin. Siksi myöskään eteenpäin käveleminen ei tuntunut hyvältä ajatukselta.

Sitten alkoi kuulua tuttu räminä. Ääni voimistui ja tuntui lähestyvän minua. Eikä se ole koskaan kuulostanut minusta yhtä ihanalta ääneltä. Tuk-tuk pysähtyi kohdalleni ja hymyilevä nuori mies kysyi tarvitsenko kyytiä. Sovimme matkan hinnaksi 60 THB. Se oli ehkä vähän yläkanttiin, mutta ei silti lainkaan liikaa. Tuntui todella helpottavalta hypätä kyytiin ja päästä turvallisesti takaisin hotellille.

Koska olin lähdössä aamulla neljäksi päiväksi polkupyörän selkään, halusin vielä kerran ennen fyysistä rasitusta hemmotella itseäni ja karistaa viimeisetkin Suomesta mukanani tuomat stressin ja uupumuksen jäljet. Menin taas Tae Pae portin lähellä sijaitsevaan hierontapaikkaan.

Päädyin tälläkin kertaa öljyhierontaan. Laitoin oikein ranttaliksi ja otin sen kahden tunnin mittaisena. Kyllä kannatti! Jokainen kasvojen lihaskin sai rentouttavan käsittelyn. Hieronnan jälkeen minulle tehtiin vielä vartalon kuorinta. Siinä meni sitten kolmaskin tunti kauneushoitolassa. Käsittelyjen jälkeen olo oli todella uudistunut ja tunsin olevani valmis niin pyöräilemään kuin saamaan aurinkoa kuoritulle iholleni. Tuo mahtava kolmen tunnin hemmottelu maksoi vain 500 THB. Kyllä tulee taas ikävä Thaimaahan!

Ehdin piipahtaa vielä ennen pakkaamaan lähtemistä räätälillä. Se sijaitsee ihan kauneushoitolan lähellä. Räätäleitä Thaimaassa riittää ja usein laatu on huippuluokkaa ja materiaalit hyviä. Toki mukaan mahtuu aina onnenonkijoitakin ja turistien petkuttajia. Tällä kertaa valintani oli kuitenkin onnistunut.

Teetin laadukkaasta puuvillasta samanlaiseen hameen joka minulla oli aikaisemminkin ollut. Entinen oli jostain syystä käynyt vähän pieneksi. Räätälit ovat taitavia tekemään vaatteita olemassa olevien vaatteiden mukaan. Toki heillä on myös monia malleja tarjolla ja he tekevät vaatteen vaikka vain kuvan perusteella. Kokemukseni mukaan paras lopputulos kuitenkin tulee, jos vie lempivaatteensa räätälille malliksi.

Sovimme, että käyn sovittamassa mekkoa heti, kun palaan pyöräsafarilta. Onneksi räätäli sijaitsi lähellä hotelliani. Pitkän ja mukavan päivän jälkeen lähdin pakkaamaan tavaroita valmiiksi seuraavan päivän lähtöä varten.

Pohjoisen Ruusu oli totisesti hurmannut minut. Onneksi palaisin vielä muutamaksi päiväksi tähän hurmaavaan kaupunkiin. Nyt oli kuitenkin aika kääntää ajatukset seuraavan neljän päivän seikkailuun. Päivien aikana minun oli tarkoitus päästä polkupyörällä Chiang Maista Chiang Raihin Thaimaan pohjoisimman provinssin pääkaupunkiin. Mietin vielä ennen nukahtamista millaisella porukalla matkaan lähdemme? Ja kuinka kuntoni kestää koko matkan?

Niistä ja monista muista asioista kirjoitan ”Pohjois-Thaimaa kaikille aisteille” – sarjan seuraavissa jaksoissa. Osa 3 vie Polkupyörällä Makumaahan

Aikaisemmin ”Pohjois-Thaimaa kaikille aisteille” – jatkomatkakertomuksessa on ilmestynyt

osa 1 Bye Bye busy life
osa 2a Chiang Mai hurmasi minut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti