Pohjois-Thaimaa kaikille aisteille – osa 4 Polkupyöräily itkettää, naurattaa ja laulattaa

Pohjois-Thaimaan polkupyöräsafarimme jatkui toisena päivänä ikimuistoisen Palaung heimon luona vietetyn yön jälkeen. Ensimmäiset 16 km ajelimme maastossa, mikä sopi minulle. En jäänyt läheskään niin paljoa muista jälkeen, kuin jos olisimme ajaneet päällystettyä tietä. Olin oikeastaan melko hyvä laskettelemaan muhkuraisia mäkiä alas. Toisaalta vastapainoksi ylämäet olivat todella rankkoja ja silloin useimmiten talutimmekin pyöriämme.

Toinen pyöräilypäivä alkoi maasto-osuudella

Maasto-osuudella ilma pysyi miellyttävän viileänä pitkälle aamupäivään. Aamukaste sai luonnon tuoksumaan vahvalta ja raikkaalta yhtä aikaa. Vaikka lihakset tuntuivat edellisen päivän pyöräilystä vielä kipeiltä, en huomannut sitä enää muutaman ensimmäisen kilometrin jälkeen. Kaikkeen tottuu! Matka sujui oikeastaan aika sutjakkaasti ja ennen kuin huomasinkaan, olimme taas päällystetyn tien varrella.

Tuttu tuska palasi ja minulla oli suunnattomia vaikeuksia pysyä muiden vauhdissa. Toinen oppaista ajoi uskollisesti takanani ja Nataliekin piti minulle välillä seuraa hidastaen vauhtiaan. Pitkän taistelun ja muutamien taukojen jälkeen edessämme odotteli vaativana noin kolmen kilometrin pituinen ylämäki. Mäessä oli välillä loivempia ja välillä jyrkempiä kohtia.

Lähdin jo valmiiksi uupuneena taltuttamaan haastetta. Välillä ajoin kaikkein kevyimmällä vaihteella eikä pyörä tuntunut liikkuvan minnekään. Välillä talutin pyörää ja välillä poljin seisaaltaan hampaat irvessä. Hiki valui selkääni ja kasvojani pitkin aivan noroina. Muut olivat jo menneet. Vain tuo englantia puhumaton thaiopas pysyi takanani. Se oli hänen tehtävänsä.

Pääsin kuin pääsinkin mäen ylös. Jason oli jäänyt odottelemaan minua. Täytyy sanoa, että tuo amerikkalaispariskunta oli todella mukava tuttavuus. He kuuluvat edelleen ystäviini ja toivon näkeväni heitä täällä Suomessakin jonain päivänä vaikka sitten pyöräilemässä. Hiukan levättyäni lähdimme laskettelemaan upeaa alamäkeä. Laitoin merkille, että jäin taas huimasti Jasonin vauhdista, vaikka en jarruttanut koko alamäen aikana kertaakaan. 

Näimme useita riisipeltoja matkan aikana

Alhaalla pakkasimme pyörät autoon ja ajoimme Fangin kaupunkiin lounaalle. Täytyy sanoa, että kyllä ruoka jo maistuikin hyvälle. Kerrankin en tuntenut lainkaan huonoa omaatuntoa edes valtavasta jäätelöstä, jonka söin jälkiruuaksi. Lounaan jälkeen jatkoimme matkaa. Nyt vuorossa oli erittäin hyväkuntoinen asfaltoitu tie, jossa ei ollut oikeastaan lainkaan muuta liikennettä. Tie oli ihanteellinen polkupyöräilyyn ja se suorastaan kutsui nauttimaan vauhdin hurmasta.

Täytyy tunnustaa, että itku ei ollut kaukana, kun huomasin taas jääväni muista todella reilusti. Sisulla ajelin vielä noin 10 kilometriä, mutta vertailin samalla omaa ajamistani thaioppaaseen. Kun hän polkaisi pyöräänsä yhden kerran, oli minun pyöritettävä polkimiani ainakin kolmesti päästäkseni saman matkan.

Lopulta rohkaistuin ja pysähdyin. Selitin elekielellä oppaalle, että pyörässäni on jotain vikaa. Huoltoautokin tuli paikalle ja thaioppaat tutkivat yhdessä pyörääni. Aika nopeasti selvisi, että toinen etujarru oli hirttänyt kiinni ja jarrutti matkaani koko ajan. Kelasin nopeasti mielessäni tapahtumia taaksepäin ja muistin kaatumiseni heti ensimmäisessä mutkassa edellisenä päivänä kun pyöräsafarimme oli alkanut Chiang Daosta. Ei tarvinnut olla Einstein ymmärtääkseen, että olin ajanut kahden päivän aikana lähes 80 km toinen jarru päällä.

Valtava helpotuksen tunne valtasi minut. En olekaan niin huonokuntoinen kuin luulin. Samalla tunsin turhautuvani ja miettiväni, miksi ihmeessä aina on viimeiseen asti etsittävä vikaa itsestä. Asia olisi voitu korjata jo aikoja sitten, jos olisin huomannut miettiä muitakin vaihtoehtoja kuin omaa huonoa kuntoani.

Pääasia kuitenkin oli, että pyörä korjaantui. Loppumatka sujui kuin siivillä. En ole varmasti ikinä nauttinut niin paljon pyörällä ajamisesta. Tunsin todellakin, että voisin laulaa ilosta, kun kiisin pyörällä hiukset hulmuten. Saimme muut kiinni ja menimme heistä ohi. Englantia puhumaton thaiopaskin nauroi, kun ajeli kanssani kaikkien edellä. Kun emme enää nähneet muita, pysähdyimme odottelemaan. Ihastelimme upeita näköaloja; vihreitä kasvuston peittämiä vuoria ja sinistä taivasta. Ensi huuman jälkeen rauhoituin ja jatkoimme matkaa koko porukka yhdessä. Enää en jäänyt muista jälkeen.

Pääsimme hyvissä ajoin perille Tha Tonin kaupunkiin. Se levittäytyy Mae Kok joen molemmille puolille. Meille oli varattu majoitukset hotellista ja voin kertoa, että lämpimässä suihkussa käynti tuntui upealta edellisillan ja aamun kylmällä vedellä peseytymisen ja päivän hikisen pyöräilyn jälkeen.

Tha Tonin hotellissa oli sievä puutarharavintola

Ohjelmassa oli myöhemmin yhteinen illallinen hotellin puutarharavintolassa. Ehdin sitä ennen pyörähtää tutkimusretkellä kaupungissa. Olin niin poikki, että en paljon jaksanut kävellä Niinpä istuin ravintolaan joen rantaan ja tilasin oluen. Se oli kylmää ja hyvää; oikeastaan ihan erityisen hyvää ja varmasti siksi, että se tuntui todella ansaitulta. Katselin samalla pikkukaupungin elämää. Saksaa puhuvat rouvat kävelivät ostoksille äänekkäästi jutustellen. Paikallinen iäkkäämpi thaimies istuskeli tuolillaan kotinsa edustalla ja lapset leikkivät joen rannassa. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja ihana raukeus valtasi mieleni. 

Kodin edustalla on mukava istuskella aikaa kuluttamassa

Rouva, joka hääri baarissa tuli juttelemaan kanssani. Hän pyöritti baarin lisäksi pientä retkitoimistoa ja kysyi olisinko kiinnostunut seuraavana päivänä tehtävästä veneretkestä Chiang Raihin. Olisin varmaan ollutkin, mutta tarkoitus oli ajaa polkupyörällä sinne. Niinpä kieltäydyin tarjouksesta. Samalla valittelin kipeytynyttä niskaani. Olin taas jännittänyt hartioita pyöräillessä ja niska oli ihan jumissa. Nainen sanoi, että tietää hyvän hierojan joka saa niskani rentoutumaan.

”Minulla on vain reilu puoli tuntia aikaa ennen kuin meillä alkaa yhteinen illallinen pyöräilyporukan kanssa”, hätäilin.

”Ei haittaa, ehdit kyllä”, rouva vakuutteli

Hän ohjasi minut läheiseen taloon. Siellä oli huone, jonne oli levitelty patjoja lattialle. Rouva pyysi minun odottamaan siellä. Hetken kuluttua hieroja saapui. Kertasin hänelle, että minulla on vähän kiire ja niskat ihan jumissa. ”Rentoudu” ”just lelax” kuten thaimaalaiset sanovat. Hieroja laittoi iholleni voimakkaasti piparmintulta tuoksuvaa rasvaa ja hieroi ensin kevyesti. Kun aloin rentoutua, kovenivat otteet. Hän paineli käsivarsista joitakin pisteitä. Kyyneleet kihahtivat silmiini, koska lihakset olivat niin kipeät. Vaikka hieronta suorastaan sattui, tunsin, kuinka jännittyneet lihakset antoivat periksi ja kivistävä särky väistyi. Vain reilun 20 minuutin käsittelyn jälkeen olin kuin uusi ihminen. Maksoin enemmän kuin mielelläni pyydetyn summan, muistaakseni 150 THB ja kiiruhdin hotellin puutarharavintolaan katetulle illalliselle.

After Biking tunnelmaa puutarharavintolassa

Söimme, juttelimme ja nauroimme Jason, Natalie, minä ja kolme thaiopastamme. Kuuntelimme ravintolan elävää musiikkia ja nautimme illasta sekä saavutuksistamme. Olimmehan pyöräilleet pitkän matkan kahden päivän aikana. Natalie ja Jason kertoivat asumisesta Hawaijilla. Tulin vakuuttuneeksi, että sinnekin on joskus päästävä. Vaikka ilta oli ihana hyvässä seurassa, lähdimme huoneisiimme nukkumaan jo hyvissä ajoin kymmenen aikaan. Unta ei tarvinnut kauaa odotella. Oli suorastaan taivaallisen ihanaa nukkua taas oikeassa sängyssä.

Silti aamulla väsytti. Olisin voinut loikoilla sängyssä ja kirjoitella päiväkirjaani vaikka kuinka kauan. Varsinkin, kun ikkunasta näkyi surkea näky. Vettä satoi kaatamalla ja koko kaupunki näytti surkealta ja harmaalta. Aamiaiselle oli kuitenkin lähdettävä. Hui, ilma tuntui suorastaan viileältä. Tuollainen jatkuva kylmä sade on erittäin harvinaista Thaimaassa tammi-helmikuussa. Tilastot eivät paljon kuitenkaan auttaneet, sillä meidän kohdalla sade oli totta. 

Rankkasade on todella rankka

Vaihdoin vielä ennen lähtöä puuvillaisen t-paidan tekniseen urheilupaitaan, jonka toivoin pysyvän edes hiukan kuivemman tuntuisena. Silmälasitkin oli jätettävä huoltoauton kyytiin. Vesisade oli sen verran rankka, ettei silmälasit päässä nähnyt mitään, kun vesi valui noroina linssejä pitkin. Maastopyörissä ei ollut kunnon lokasuojia ja vesi suorastaan ryöppysi päällemme sekä taivaalta että renkaista.

Kaikki maasto-osuudet olivat muuttuneet mutaisiksi liukuradoiksi. Alamäet tuntuivat suorastaan vaarallisilta. Välillä sade taukosi vähäksi aikaa, mutta alkoi aina uudelleen. Alkupäivän pyöräily tuntui melko surkealta. Mahtui siihen silti hienojakin hetkiä. Ylitimme mm kapean riippusillan. Niin vain minäkin ajoin sen läpi, vaikka aluksi hirvitti. Onneksi sillassa oli köydestä tehdyt ”seinät”. Todennäköisyys ajaa pyörällä alhaalla virtaavaan jokeen pieneni huomattavasti. 

Sateella muhkuraiset maastotiet muuttuivat mutaisiksi liukuradoiksi

Välillä pakkasimme pyörät huoltoauton kyytiin ja matkasimme itse jokea pitkin pitkähäntäveneillä. Matka olisi varmasti ollut nautittavampi, mutta jatkuvan vesisateen ja märkien vaatteiden takia me olimme aivan jäässä, emmekä jaksaneet nauttia hienoista maisemista. En ollut varannut pyöräsafarille lainkaan lämpimiä sateenkestäviä pitkähihaisia vaatteita. Ei vain tullut pieneen mieleenkään, että Thaimaassa voisi olla niin kylmä.

Veneilyn jälkeen hyppäsimme taas pyörien selkään ja kylmyys ei haitannut enää lainkaan. Tosin vaatteet olivat läpimärät ja painavat päällä. Kun vaatteemme olivat niin kuraiset kun ne vain voivat olla ja olomme kuin uitetulla rotalla, pääsimme vihdoin lounastamaan. Pyysin huoltoautosta reppuni ja kävin ennen lounasta vaihtamassa kuivat vaatteet ylleni. Jouduin heittämään roskiin mutaiset kastuneet vaatteeni. En usko, että niitä olisi saanut puhtaaksi enää millään konstilla eikä märkiä vaatteita huvittanut muutenkaan pakata reppuun.

Ruoka oli jälleen maittavaa ja aloin jo tottua lievään tulisuuteenkin. Itse asiassa jopa lisäsin chiliä annokseeni. Kurja ilmakin alkoi pikkuhiljaa väistyä ja rankkasade oli vaihtunut pieneksi tihkusateeksi. Hiukan ennen Chiang Raihin saapumista tihkusadekin loppui. Ilma oli edelleenkin yllättävän kylmä. Asiaa ei parantanut se, että niitä lämpimiä vaatteita ei edelleenkään ollut ja kaloreita oli kulunut niin paljon, että kylmyys vaivasi jo senkin vuoksi.

Olo oli silti mahtava. Olin ajanut kolmen päivän aikana Chiang Maista Chiang Raihin polkupyörällä. Viimeisenä päivänä ajelimme englantia puhumattoman thaioppaan kanssa koko porukan edellä jääden välillä odottelemaan muita. Se tuntui hienolta, koska olimme joutuneet pitämään perää kaksi ensimmäistä päivää pyöräongelmieni vuoksi. Sateesta huolimatta maisemat olivat mahtavia ja reitti sopivan vaihteleva. Korjattu pyöränikin toimi upeasti. 

Tihkusateesta huolimatta maisemissa riitti ihailtavaa

Lähdin etsimään Chiang Raissa jalkahoitolaa ja löysinkin sen nopeasti läheltä hotellia. Kyllä tuntui mahtavalta upottaa jalat lämpimään veteen ja nauttia rentouttavasta hoidosta. Kävin vielä illallisella paikallisessa katukeittiössä. Sain seurakseni keski-ikäisen brittimiehen. Hän oli ollut Thaimaassa jo kolme kuukautta ja aikoi seuraavana päivänä siirtyä Laosiin ja sieltä myöhemmin Kambodzaan sekä Malesiaan. Mies kertoi, että hänen matkansa kestää kokonaisuudessaan puoli vuotta. Oma viiden viikon matkani alkoi tuntua suorastaan lyhyeltä häneen verrattuna. Mies tiesi myös kertoa, että harvinaisen kylmä ja sateinen ilma Pohjois-Thaimaassa liittyi erikoiseen säärintamaan, jonka vuoksi Etelä-Kiinassa oli satanut jopa lunta. Onneksi me olimme sentään lumelta säästyneet.

Seuraava päivä alkoikin heti aamusta ohjelman muutoksella. Emme voineetkaan pyöräillä suunnitellusti vesiputouksille. Valtavien vesisateiden vuoksi paikka ja reitti sinne olivat niin mutaiset, että reissu oli viisaampaa jättää väliin. Ei päivästä silti tylsä tullut. Kertoilen siitä lisää sitten taas seuraavassa osassa, joka löytyy täältä.

Aikaisemmin ”Pohjois-Thaimaa kaikille aisteille” – jatkomatkakertomuksessa on ilmestynyt

osa 1 Bye Bye busy life
osa 2a Chiang Mai hurmasi minut 

osa 2b Chiang Mai hurmasi minut 
osa 3  Polkupyörällä Makumaahan