Kesäseikkailu osa 4 – Villi Slovenia – Vintgarin Kanjoni ja ensivaikutelmat Bled Järveltä

Aamiaisen jälkeen, kun pakkasin tavaroitani autoon, huomasin toisen takarenkaan kohdalla maassa ainakin tulitikkuaskin kokoisen koppakuoriaisen näköisen ötökän. ”Yritä nyt mönkiä siitä auton renkaan edestä pois, että pysyt hengissä.”, juttelin sille samalla, kun nostelin laukkuja autoon. Kuoriainen oli niin epämiellyttävän näköinen, että en halunnut koskea siihen siirtääkseni sitä pois. Eihän se raukka jutteluistani mitään ymmärtänyt. Ei auttanut muu kuin hypätä auton rattiin ja toivoa että se ehtii alta pois tai ainakin kuolee nopeasti.

Sain auton käynnistettyä, kun nuori arviolta noin 10v tyttö käveli auton takaa äitinsä kanssa. Seurasin heitä peilistä ja huomasin, että tyttö viittilöi minulle. Hän halusi, että en lähtisi vielä. Hymyilin, heilautin kättäni ja nostin peukaloni ylös näyttääkseni, että ymmärsin asian. Tyttö haki jostain pitkän tikun ja siirsi sen avulla valtavan ötökän turvaan. Minäkin olin asiasta helpottunut. Olihan tyttö juuri pelastanut yhden elämän. Kiitin häntä ja mietin, ”Tästä taitaakin tulla hyvä päivä.”

Matka Bohinjista Bled järvelle ei kauaa kestänyt. Vaikka ajoin vain keskustan läpi suoraan majapaikalleni, huomasin, että kyseessä on paljon vilkkaampi paikka kuin Bohinj oli ollut. Lisäksi kaikki näytti jotenkin kehittyneemmältä. Ehdin huomaamaan suuren ostoskeskuksen, monen monta ruokaravintolaa ja tietenkin kauniin järven, jonka ympärillä ihmiset kävelivät. ”Viihdyn täällä varmasti”, ajattelin.

Löysin majapaikkaani helposti, vaikka se sijaitsikin vähän sivussa keskustasta. Huoneessani oli oma parveke ja ruhtinaallisen hienot vuoristonäköalat. Olin liikkeellä aikaisin, joten en päässyt vielä majoittumaan. Sen sijaan minulle tuotiin kahvia ja omatekoista kakkua tervetulotoivotuksena. Emäntä oli jälleen superystävällinen. Se tuntui olevan Sloveniassa enemmän sääntö kuin poikkeus. Sovimme, että voin jättää matkatavarat huoneeseeni ja kun tulen takaisin, on se myös siivottu.

Päätin hypätä takaisin autooni ja ajella Vintgarin kanjonille, johon halusin ehdottomasti tutustua. Sain hyvät ajo-ohjeet uuden majapaikkani emännältä. Jotenkin onnistuin kuitenkin sähläämään ja lähdin väärään suuntaan. Vastaan tulevien kaista oli aivan tukossa ja paikallaan seisovien autojen jono jatkui silmän kantamattomiin. Minulla ei ollut mitään mahdollisuutta kääntyä takaisin. Onneksi kartan lukutaidostani on sentään jotain jäljellä ja keksin kiertotien. Sitä ennen oli kuitenkin ajettava pitkät pätkät ennen kuin löysin paikan, mihin pystyin pysähtymään ja tutkimaan rauhassa karttaa. 

Perillä Vintgarilla minut ohjattiin pysäköimään alppiniittyjen viereen. Siitä oli vain lyhyt kävelymatka kanjonille. Onneksi niin, sillä molemmissa jaloissani oli valtavat rakot. Päätin, että tutustun kanjoniin todella rauhalliseen tahtiin. Aurinko oli alkanut paistaa todella kuumasti eikä Bohinj järvellä tutuksi tulleesta viileydestä ollut tietoakaan.

Vintgarin Kanjonin pysäköintipaikka sijaitsi alppiniittyjen vieressä

Vintgar on osa Triglavin kansallispuistoa

Jo ensivaikutelma Vintgarista on huikea

Vesi on täälläkin niin puhdasta, että sitä voi juoda

Maksoin pääsymaksun ja lähdin kävelemään puusta tehtyjä kävelyreittejä pitkin. Hyvin pian kävi selväksi, että kyseessä on todella upea paikka. Kävelytiet kulkivat korkealla veden pinnan yläpuolella, vesi virtasi puhtaana ja pauhaavana läpi kanjonin. Jyrkät kallion seinät kohosivat vielä korkealle ulottumattomiin molemmin puolin koskea. Ihailin paikkaa suorastaan suu auki välillä. Kyllä siinä unohtuivat kipeät jalatkin. Jossain vaiheessa vastaan käveli hääpari juhlavaatteissaan. Heitä seurasi joukko ihmisiä, jotka kantoivat kameroita ja muita valokuvaustarvikkeita. He ilmeisesti halusivat saada todella ikimuistoisia hääkuvia.

Kulkureitti kulkee suureksi osaksi korkealla
virtaavan veden yläpuolella

Reitiillä vesi laskee välillä pienistä putouksista

Hiidenkirnujen ja kurujen vuoksi virtaus lähes
pysähtyy välillä. Jyrkät senämät luovat upean kontrastin.

Rotkon loppupuolella maisema eiole enää yhtä dramaattinen

Esitteessä, jonka sain paikan päältä, kerrottiin hyvin vapaasti suomennettuna ja tiivistettynä näin: ”Radovna Joki virtaa 1600 metriä pitkässä rotkossa. Koko matkan pääsee kulkemaan rakennettuja kävelyteitä pitkin. Välillä ne muodostavat siltoja veden yli ja kulkevat toisinaan kalliomuodostelmien alta. Matkan varrella on useita pieniä vesiputouksia ja vastapainoksi syviä hiidenkirnuja, joiden kohdalla virtaus vaimenee ja vesi tuntuu lähes pysähtyvän. Rotkon toisessa päässä on 16 metriä korkea vesiputous Šum.” Ihmiset uivat sen alapuolelle muodostuneessa turkoosin sinisessä lammessa. Minulla ei ollut uimavarustusta mukana, joten tyydyin katselemaan muita.

Ihmisiä uimassa Šum vesiputouksen alapuolelle muodostuneessa lammessa

Šum vesiputous on 16m korkea. Alhaalla on paljon auringonpalvojia.

Puiset kulkureitit kulkevat välillä kalliomuodostelmien alta

Kyllä näissä maisemissa hymyilyttää

Kävelin samaa reittiä takaisin aina autolleni saakka ja lähdin etsimään ruokapaikkaa, josta majapaikkani emäntä oli maininnut. Ravintola löytyi helposti läheisestä pienestä kylästä. Kanat pyörivät suuressa ulkogrillissä ja kaikki pöydät olivat täynnä ruokailijoita. Hetken odoteltuani onnistuin saamaan pöydän itselleni. Huomasin nopeasti, että koko ravintolassa oli vain yksi tarjoilija. Hän oli jo hiukan iäkkäämpi rouva. Arvailin, että hän saattoi olla grillin luona hääräilevän miehen vaimo. Ehkä he pitivät ravintolaa kahdestaan. 

Tilasin tietenkin puolikkaan kanan. Sen verran herkullisilta vartaissa pyörivät siivekkäät näyttivät. Tuntui, että odottelin ruokaani ikuisuuden, mutta olihan se sen arvoista. Mehevä rapeakuorinen kana kunnon maalaislohkoperunoiden ja lisukkeiden kanssa oli aivan täydellinen valinta. Lähdin ajelemaan takaisin Blediin kylläisenä ja tyytyväisenä. Kuuntelin matkalla mukaani ottamia suomalaisia cdeitä. Se tuntui mukavan kotoisalta.

Pienen kylän ravintolan ulkogrillissä kypsyi herkullisia broilereita

Ihanaa ja yksinkertaista. Tätä kannatti odottaa

Suunnittelin, että lähden vielä laskettelurinteeseen rakennetulle liukuradalle Blediin. Paikan löytäminen ei onnistunut millään ja kyllästyin suhailemaan autolla mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Ajoin mm Bledin linnalle hurjan jyrkkää mäkeä ylös ja toisella kerralla jouduin kääntymään takaisin erittäin kapeassa paikassa tien päätyttyä. 

Luovutin etsimisen ja lähdin kauppaan. Alpeilla tila autoille on todella kortilla enkä minäkään löytänyt parkkipaikkaa mistään. Muutaman sadan metrin päässä keskustasta näin kuitenkin yhtäkkiä kyltin, joka osoitti aiemmin etsimälleni liukupaikalle. Maksoin kiltisti parkkimaksun ja kävelin ylös tuolihissin ala-asemalle. 

Laskettelurinteeseen oli viritetty kisko, joka mutkitteli alas tuolihissille. Kiskossa liukuviin vaunuihin mahtuu maksimissaan kaksi ihmistä ja vauhtia voi itse säädellä yksinkertaisella jarrulla. Ensin vain katselin muiden liukumista. Toiset päästelivät hurjalla vauhdilla lähes jarruttamatta. Toiset taas ottivat hyvinkin rauhallisesti ja näin jopa pienten lapsien tulevan radan alas yksinään. 

Niinpä minäkin uskaltauduin vaunun kyytiin kokeilemaan liukua. Jo matkalla ylös tuolihississä sain rahoilleni vastinetta ihaillessani upeita maisemia. Varmistelin vielä ylhäällä lähettäjältä, että vaunu ei varmasti voi missään tilanteessa irrota radaltaan. ”No problem”, mies nauroi. 

Tuolihissistä pääsi ihastelemaan Bled Järven kauneutta

Ylhäältä näkyi hienosti myös kuuluisa Bledin linna

Alas laskettelin tällaisella vaunulla 

Enhän minä ihan jarruttamatta uskaltanut laskea, mutta tarpeeksi vauhdikkaasti kuitenkin. Nautin kokemuksesta todella paljon. Vatsan pohjassa tuntui ja välillä uskalsin nostaa katseeni hienoihin maisemiin. Aivan liian pian lasku oli ohi. Olisin mennyt uudelleenkin jos se ei olisi ollut niin kallista. Tyytyväisenä päivän antiin, lähdin kauppaan hakemaan aamiaistarvikkeita ja pientä naposteltavaa illaksi.

Illan istuskelin hienolla terassillani jalat toiselle tuolille ylösnostettuina. Olipa ihanaa vain olla ja rentoutua aktiivisten päivien jälkeen. Kuulin, kuinka vesipisarat alkoivat rapista pikkuhiljaa muoviin, jolla terassi oli katettu. Alppisää oli jälleen vaihtunut. ”Huomenna lähden tutkimaan Bled Järveä tarkemmin”, ajattelin katsellessani vuorten silhuetteja. Siitä löytyy tarinaa täältä.

Illalla jalat oli pakko nostaa ylös. Kyllä päivän
seikkailut olivat silti turvotuksen ja rakkojen arvoista.

Olen aiemmin julkaissut Kesäseikkailusta:

Osa1 - Villi Slovenia - Kranj

Osa2 - Villi Slovenia - Matkalla Bohinjiin
Osa3a - Villi Slovenia - Bohinj Järvellä: Vaellus Vogel hissiltä
Osa3b - Villi Slovenia - Bohinj Järvellä: Risteily Järvellä ja Saviča Putous

Kesäseikkailu osa 3b – Villi Slovenia – Bohinj järvellä: Risteily Järvellä ja Saviča Putous

Seuraavana aamuna istuin aamiaisella ja katselin ikkunasta ulos harmaata ilmapiiriä. Kosteus nousi sumuna järvestä peittäen kaikki alleen. En pitänyt mitään kiirettä vaan söin yksinkertaista aamiaista kauan ja hartaasti. Pitkulaisen pöydän toiseen reunaan tuli nuori pariskunta ja he puhuivat suomea keskenään.

He kertoivat olevansa inter-raililla entisissä itä-blokin maissa. Sloveniassa heidän lempipaikakseen oli muodostunut Maribor. ”Kiva tietää, että sekin on mukava paikka. Minä olen menossa sinne vasta ihan reissuni loppupuolella.”, sanoin.

Toivottelimme lyhyen juttutuokion jälkeen toisillemme hyvää matkan jatkoa ja minä lähdin viimeinkin kohti uusia seikkailuja. Lähdin tällä kertaa kävelemään päinvastaiseen suuntaan kuin edellisenä päivänä. Itään päin kulkiessani saavuin Ribčev Laz turistikylään. Sen lähistöltä saa otettua kauneimmat valokuvat Bohinj järvestä. Minun kuvistani tosin tuli hiukan sumuisia kostean ilman vuoksi.

Kovin kauaa en ehtinyt kylää ihastella, kun päätin hypätä veneeseen, jonka kyydillä pääsisin järven toiseen päähän Ukanciin. Siellä olin jo käynyt, mutta täytyihän minun vähän risteillä kauniilla järvellä. Olin sitä paitsi kuullut jo Kranjissa hotellilla, että laivoilla kerrotaan matkustajille tarina Bohinj järvestä ja Triglav vuoresta. Sen halusin tietenkin kuulla.

Aamu näytti harmaalta ja kosteus tiivistyi järven päälle

Järven itäpäästä Ribčev Laz turistikylästä saa ehkä kauneimmat kuvat Bohinj Järvestä

Kylässä on pieni kaunis kirkko

Järvellä näkee heti aamusta melojia

Yritin maksaa kyytini jo heti veneeseen astuessani, mutta minulle sanottiin, että maksut kerätään myöhemmin. Istuin peräpenkkiin, josta näin hienosti joka suuntaan ja saatoin nauttia täysin siemauksin järven kauneudesta. Kaikki kanssamatkustajani olivat venäläisiä. He taisivat vielä ainakin suurimmaksi osaksi kuulua samaan seurueeseen. Keskustelukumppania en heistä saanut kielimuurin vuoksi, mutta hauska heitä oli seurata.

Heti alkumatkasta kasööri alkoi kerätä lippumaksuja. Keskivaiheilla istuva lihava venäläismies maksoi usean matkustajan liput. Minulta kukaan ei edes kysynyt maksua. Myöhemmin selvisi, että venäläinen oli epähuomiossa maksanut minutkin. Hän vain hörähti nauramaan ja huitaisi kädellään ilmaa. Hymyilin vastineeksi ja asia oli sillä kuitattu.

Koska vene oli täynnä venäläisiä, käännettiin kaikki puhe suoraan sloveniasta venäjäksi enkä ymmärtänyt yhtään, mitä pitkissä puheenvuoroissa kerrottiin. Se oli varmaan se tarina, joka jäi nyt sitten minulta kuulematta tai siis ymmärtämättä kokonaan.

Vene täyttyi venäläisistä matkustajista

Vaikka en ymmärtänyt mitään slovenian ja venäjän kielisistä
selostuksista, nautin kuitenkin kauniista maisemista matkalla

Mietin Ukancin leirintäalueella, jonne saavuimme veneen kyydillä, että mitä tekisin seuraavaksi. Halusin lähteä vierailemaan Saviča vesiputouksella, mutta epäilin jaksanko kävellä sinne asti. Olotila tuntui väsyneeltä ja jalatkin olivat turvoksissa vielä eilisistä lenkeistäni. Istuin leirintäalueen baariin ja kyselin tarjoilijalta kuinka pitkä kävelymatka putouksille on. ”Tästä noin puolitoista tuntia ja sitten vielä paikanpäällä 20 minuutin matka portaita ylös.”, hän sanoi. Päätin jo mielessäni, että kävelen majapaikalleni vajaan neljän kilometrin päähän ja menen sieltä autolla putouksille. 

Mieleni kuitenkin muuttui siinä istuskellessani. Aurinkokin alkoi taas pilkistellä ja kuivattaa ylimääräistä kosteutta ilmasta. Lähdin siis sittenkin hyvin merkitylle kävelyreitille. Sinne päästäkseni minun piti ensin kävellä pienen herttaisen taajaman läpi ja ylittää kauniin turkoosinsininen joki, jonka virtaava vesi oli aiemmin pudonnut Saviča putouksesta. Jatkoin matkaani alppipeltojen halki kohti vuoria ja metsää. Ohitin matkalla ihastuttavia alppitaloja ja ihastelin kauniita istutuksia niiden pihoissa ja parvekkeilla. 

Ukancin pieni herttainen taajama

Joen vesi oli matkannut pieniltä vuoristojärviltä Saviča putouksen kautta Ukanciin,
 josta se virtasi edelleen Bohinj järveen ja lopulta Mustaan Mereen saakka

Joku oli väsännyt alppitalon pihaan kyltit,joista selviää paljonko matkaa
on Euroopan kaupunkeihin. Ja löytyihän kylteistä myös Helsinki

Metsässä oli ihanaa kävellä. Hengitin taas kosteaa raikasta ilmaa ja aistin metsän monenlaisia tuoksuja. Väsymys tuntui haihtuvan ihan itsestään eikä turvonneet jalatkaan enää vaivanneet. Välillä kohtasin polulla vastaantulijoita. Heillä kaikilla oli hurmaava tapa tervehtiä. Pienet koululaispojat ottivat jopa lippalakit päästään ja pysähtyivät tervehtimään nyökkäämällä päätään alaspäin. Tulin niin hyvälle tuulelle, ettei aamun harmaasta tunnelmasta ollut enää tietoakaan.

Matka kului yllättävänkin nopeasti ja saavuin paikalle, johon muut olivat tulleet autoilla. Siellä oli muutama ravintola ja matkamuistomyymälä. Näin myös kyltin, jonka kohdalta alkoivat portaat putouksille. Koska sää oli muuttunut jo ihan aurinkoiseksi istuin terassille ja tilasin paikallisen unikonsiemen-, omena-, pähkinäkakun ja kahvin. Tunsin ansainneeni ne kävelyn jälkeen. Siinä nautiskellessani huomasin jonkun heiluttelevan minulle naapuripöydästä. No siellähän istuivat venäläiset ystäväni, joiden kanssa olin matkannut samassa veneessä. Kyllä maailma on pieni.

Metsäreitillä aamun harmaus ja väsymys unohtuivat

Vuoriston korkeuseroissa on jotain sykähdyttävän hienoa,
vaikka ylämäkeen onkin raskasta kävellä

Kakkukahvit maistuivat patikoinnin jälkeen. Perinteiseen slovenialaiseen
kakkuun oli leivottu omenan lisäksi unikonsiemeniä ja pähkinöitä.

Herkkuhetken jälkeen olin valmis aloittamaan kipuamisen portaita ylös. Portaita tosiaan riitti ja myös ihmisiä. Pysähtelin välillä aistimaan tunnelmaa ja lepäämään. Matkan huipennukseksi saavuin pieneen rakennettuun puutorniin, josta oli hieno näkyvyys Saviča putouksille. Vesi ryöppysi kapeana vanana vuoren sisältä. Se on niin puhdasta, että sitä voi juoda, sanotaan. Enkä epäile sitä lainkaan. Putouksen alapuolelle kertynyt vesi oli kauniin turkoosin sinistä ja kirkasta kuin kristalli.

Portaita ylöspäin oli aika ruhtinaallisesti. Välillä piti pysähtyä lepäämään

Saviča putouksen vesi on niin puhdasta, että sitä voi juoda

Porrasurakka piti jaksaa myös alaspäin

Laskeuduttuani kaikki portaat alas, istuin jälleen hetkeksi terassille lepäämään. Olihan edessäni vielä puolentoista tunnin kävelymatka metsän halki Ukanciin. Mielessä kävi jo hypätä bussiin, joka näytti lähtevän ravintolan edestä. Mutta onneksi päätin kuitenkin kävellä takaisin. 

Ukancissa suuntasin oitis samaan ravintolaan, missä oli syönyt jo edellisenä päivänä. Nälkä olikin jo todella kova. Onneksi ei tarvinnut pettyä tälläkään kertaa. Lasagne oli erinomaista ja olutkin maistui todella ansaitulta. Olo oli mitä parhain ja päätin, että lähden hotellille, jotta ehdin uimaan vaihteeksi valoisaan aikaan.

Vaeltamisessa on se hyvä puoli, että syömispuolikin saa olla tuhtia ja kaloripitoista

Kuva on otettu päivällä veneen kyydissä, mutta siinä on
 hiukan sama tunnelma kun uintihetkessäni illalla

Ihanaa se uiminen olikin. Jalat olivat aivan tulessa pitkän kävelyn jäljiltä, mutta pehmeä vesi sai poltteen taukoamaan. Vesi oli niin kirkasta, että näin vaivattomasti varpaani ja pitkällä varpaiden alla sijaitsevan järven pohjankin. Uin niin kauas, että tunsin olevani keskellä järveä. Ilta alkoi jo pikkuhiljaa hämärtää, mutta ei ollut vielä pimeää. Järvellä ei ollut enää kuin muutamia ihmisiä melomassa kanooteillaan. Olo oli rauhallinen ja ympäröivät vuoret suorastaan vaikuttavan kauniit. Tyyntä veden pintaa ja siihen heijastuneita vuorten kuvia rikkoi vain omat rauhalliset uintiliikkeeni. En unohda sitä olotilaa koskaan.

Seuraavana päivänä lähdin tutustumaan upeaan Vintgarin kanjoniin ja sain kokea mieleenpainuvat ensivaikutelmat unohtumattoman kauniista Bled Järvestä Siitä voit lukea täältä.

Olen aiemmin julkaissut Kesäseikkailusta:

Osa1 - Villi Slovenia - Kranj

Osa2 - Villi Slovenia - Matkalla Bohinjiin
Osa3a - Villi Slovenia - Bohinj Järvellä: Vaellus Vogel hissiltä

Kesäseikkailu osa 3a – Villi Slovenia – Bohinj järvellä: Vaellus Vogel Hissiltä

Varaamani majapaikka sijaitsi pitkulaisen Bohinj järven etelärannalla noin puolivälissä järveä. Paikka vaikutti enemmän elämyskeskukselta kuin hostellilta. Järven rantaan oli vain pari sataa metriä ja tarjolla oli erilaisia seikkailumahdollisuuksia. Pihalla oli muovikanootteja ja valtavan suuri kiipeilykokonaisuus, josta lapset liukuivat köyttä pitkin alas. Onneksi kaikilla oli kypärät päässään ja aikuinen ohjaamassa heidän harjoituksiaan. Homma näytti niin hurjalta, että olisi voinut jäädä minulta väliin.

Bohinj Järven rantaan oli vain pari sataa metriä hostelliltani

Majapaikkan pihassa pääsi kokeilemaan rohkeuttaan
massiivisessa kiipeilypaikassa. Minä jätin sen homman väliin.

Hostellin henkilökunta oli erittäin ystävällistä, mutta huoneet olivat päässeet pahasti rupsahtamaan. Huoneen ilma oli kosteaa ja tuoksahti ummehtuneelle. ”Eihän se haittaa”, ajattelin. Tarkoitukseni ei todellakaan ollut viettää aikaa hotellihuoneessa, kun kerran olin päässyt mielettömän kauniille Bohinj järvelle. Järven vesi oli sinistä ja kirkasta. Sen pintaan heijastui ympäröivien vuorten silhuetit. Näky oli niin kaunis, että se lähes salpasi hengityksen.

Lähdin sen enempiä viivyttelemättä kävelemään järven vierellä kulkevaa reittiä pitkin länteen. Hotellini henkilökunta oli vinkannut hyvästä ruokaravintolasta Ukancissa. Ilma oli jopa hiukan viileä ja erittäin kostea. Tunsin kuinka kosteus tiivistyi entisestään ja pian alkoikin sataa. Nälkä kuitenkin kurni vatsassani, joten jatkoin päättäväisesti matkaa. En antanut sateen haitata. Olinhan lomalla ja sain hengittää tuoksuvaa raikasta ilmaa ja hämmästellä luonnon käsittämätöntä kauneutta.

Kaunis järvimaisema sai lähes hengen salpautumaan

Raikkaassa ilmassa kävely tuntui mahtavalta

Kun pääsin perille ravintolalle, oli sade tauonnut ja tarjoilijatyttö kuivaili terassin penkkejä. En voinut olla hymyilemättä, sillä talo oli mitä ihastuttavin alppityylinen rakennus. Juuri sellainen, kun olin kuvitellutkin. Istahdin terassille tutkimaan ruokalistaa. Sade alkoi uudelleen, mutta aurinkovarjo suojasi sen verran, että päätin pysyä ulkona. Tilasin pizzaa, jossa oli paikallista vuoristojuustoa, tryffeliä ja metsäkaurissalamia. Valinta oli onnistunut. Vieläkin muistelen haikeudella huippuhyvää pizzaa.

Kävelyn jälkeen maistui vuoristojuusto-, tryffeli-, metsäkaurissalamipizza

Aurinko alkoi pilkistellä pilvien lomasta, joten päätin jatkaa matkaa ja lähteä hiihtohissillä ylös vuorille. Sitä olin odottanut pitkään. Kuvittelin mielessäni kesäiset niityt ja alppikukat. Olin aivan ajatuksissani ja siksi pelästyin todella paljon, kun ojasta aivan läheltäni ampaisi liikkeelle metsäkauris. Se raukka oli aivan hädissään ja taisi pelästyä minua vielä enemmän kuin minä häntä. Kauris oli suloinen ja tunsin pienen piston rinnassani, kun katselin sen suuria silmiä. Olinhan juuri syönyt pizzassani metsäkaurissalamia. Muistelin, että Leijonakuningas elokuvassa asia selitettiin jotenkin näin: ”Kun me kuolemme, haudataan meidät maahan, johon kasvaa ruohoa. Kauriit syövät sitä ruohoa. Elämä on kiertokulkua.”

Vogel hissillä jouduimme odottamaan ylimääräisen vartin ylös pääsemistä. Syynä oli kuulemma myrsky, jonka laantumista odottelimme. ”No eihän tässä kiire ole”, ajattelin. Juttelin mukavia brittiseurueen kanssa. He olivat olleet työmatkalla Ljubljanassa ja nyt heillä oli vuorossa pari vapaa päivää vuoristossa. 

Myrsky oli ilmeisesti hellittänyt, sillä pääsimme pakkautumaan kabiiniin ja nousu ylös alkoi. Aina se vain on yhtä jännittävää. En voinut taaskaan olla ajattelematta, että mitä jos vaijeri pettää ja putoamme alas. Ajatus kouraisi vatsan pohjaa, mutta päätin keskittyä positiivisempiin asioihin. Ulkona paistoi aurinko ja vaatteeni olivat täysin kuivuneet. Olin onneksi valinnut päälleni ohuet urheiluvaatteet. Ne kuivuvat nopeasti eivätkä ole lainkaan hiostavia.

Suuren kabiiniin mahtuu paljon ihmisiä.

Kyydissä ei voi olla ajattelematta, mitä tapahtuisi, jos vaijeri ei kestäisikään.

Vogelin hissiasemalta kannattaa lähteä katselemaan maisemia
kauemmaksikin, vaikka suurin osa ihmisistä jää yläaseman tuntumaan

Laskettelurinteiden pohjia pitkin käveleminen vaatii tarkkuutta

Suurin osa ihmisistä jäi ylhäällä hissin läheisyyteen katselemaan maisemia ja istuskelemaan ravintolaan. Minä olin päättänyt jo etukäteen, että lähtisin kävelemään vuorille ainakin jonkun lyhyen lenkin. Lähistöltä löytyikin opaste, jonka mukaan noin puolen tunnin kävelymatkan päässä sijaitsi juustotila. ”Täydellistä!”, ajattelin ja lähdin matkaan, vaikka jalassani olevat sandaalit eivät olleetkaan ihan paras mahdollinen valinta. Reitti kulki pääasiassa laskettelurinteiden pohjia pitkin ja pienet kivet menivät jatkuvasti kengän ja jalan väliin. Oikein jyrkissä kohdissa kivet lähtivät helposti liikkeelle jalkojen alta. Varovainen siis piti olla. 

Ympäristö oli niin upea, että kiviongelmat unohtuivat. Alppi-ilma oli raikasta ja tunnelma täydellisen rauhallinen. Vuoret levittäytyivät uljaina joka suuntaan ja niiden huiput hipoivat pilviä, joita alkoi taas kerääntyä taivaalle. Sain kävellä reittiä suurimmaksi osaksi aivan yksin. Olin tavannut alkumatkasta vain yhden vaeltajan. Kuvittelin mielessäni millaista paikalla olisi talvella. Meno on varmasti vilkkaampaa, kun ihmiset laskettelevat lumisia rinteitä alas ja nousevat tuolihisseillä ylös.

Talvella taitaa tässäkin alppipizzeriassa käydä kuhina. Kesällä se oli suljettu.

Upeissa maisemissa huolet unohtuu ja pienistä
vastoinkäymisistä huolimatta vaeltaminen todellakin kannattaa.

Jonkun aikaa käveltyäni alkoi jälleen kevyt vesisade. Mielessäni kävi jo takaisin kääntyminen, mutta ihmeellisen vetovoiman ohjaamana jatkoin matkaani. Pilvet olivat muuttuneet tummiksi ja peittäneet auringon. Tuntui kuin ilma olisi tiivistynyt käsin kosketeltavaksi ja hento hämärä laskeutui ympärilleni. Jostain kaukaa kuului ukkosen jyrähtelyä, mutta jatkoin silti matkaa. Sade voimistui nopeasti ja suuret pisarat putoilivat yhä nopeammin maahan. Ne kastelivat ohuet vaatteeni läpimäriksi ja tekivät lätäköitä reittini varrelle. Tiivistin tahtia ja toivoin, että pääsisin jo perille. Lähes samaan aikaan kun erotin pienen rakennuksen pihapiireineen, kopsahti joku kipeästi poskeeni. En ehtinyt vielä kunnolla tajuta mistä oli kyse, kun suuria valkoisia rakeita satoi jo taivaan täydeltä. Suojelin vaistomaisesti kasvojani ja juoksin taloa kohti. ”Come quickly”, kuulin jonkun huutavan. Nuori tyttö viittilöi talon terassilla minua kiiruhtamaan. Hänen vierellään istui vanha kurttuinen mies. Ihan kuin Alppi-Heidi isoisänsä kanssa ehdin ajatella.

Tyttö sanoi, että keittiössä on lämmin, koska uunissa on tuli. Hän pyysi minua sinne kuivattelemaan. Istuin pienen keittiön puiselle penkille. ”Täällä on vähän sotkuista, mutta voin keittää sinulle teetä, jos haluat.”, tyttö sanoi. Pian minulla olikin höyryävä teemuki kädessäni. Nina kertoi, että viettää kesäisin paljon aikaa juustotilalla vuorilla, vaikka asuukin pääkaupunki Ljubljanassa. Hänen vanhempansa hoitavat juustotilaa, mutta olivat juuri asioilla. Vanha mies terassilla oli Ninan isoisä. Heidän kahden lisäksi paikalla oli vain vuohia.

Juustotilan Nina oli huomaavainen ja ystävällinen.
 Tuntui kuin olisin vieraillut Alppi-Heidin luona.

Varsinainen hurmuri oli kuitenkin
pieni hellyydenkipeä Meggie kili

Kuin todisteeksi Ninan sanoille, oven raosta hyppeli keittiöön valloittava pieni kili. ”Sen nimi on Meggie eikä se saisi tulla keittiöön. Se kuitenkin rakastaa paijailemista ja tietää, että vieraat jaksavat silitellä sitä. Vaikka se onkin ystävällinen, kannattaa olla varovainen, sillä se osaa myös purra.” Se tuli aivan lähelleni ja pökki hellästi pienellä päällään käsivarttani. Eihän siihen voinut olla ihastumatta. Valokuvan ottaminen osoittautui haasteelliseksi, kun Meggie pyöri ja kiehnäsi koko ajan pysymättä paikallaan.

Kyselin juuston valmistamisesta ja Nina antoi minulle perusteellisen oppitunnin. Kävimme tutustumassa ”tehtaaseen”, jos pientä huonetta, missä juustoa valmistetaan voi sellaiseksi kutsua. Sain myös maistaa paikanpäällä tehtyä herkullista vuoristojuustoa. Se oli niin hyvää, että ostin pienen palan mukaanikin.

Taivaalta ei tullut enää rakeita, mutta vesisade jatkui voimakkaana. Minun oli silti pikkuhiljaa lähdettävä, jos aikoisin ehtiä viimeiseen alas menevään hissiin. Nina oli ystävällinen loppuun saakka ja tarjosi minulle mukaan sateenvarjon. ”Jätä se hissin yläasemalla olevaan ravintolaan. Isäni ottaa sen sieltä mukaansa, kun palaa huomenna asioiltaan.” 

Juustotila sijaitsi keskellä Alppeja ja pihapiiriin kuului useita rakennuksia

Valmiit juustot näyttivät näin herkullisilta ja myös maistuivat taivaalliselle

Pikku-Meggielle sattui vahinko juustotehtaan lattialle

Lähdin tarpomaan takaisin hissille. Sateenvarjo suojasi suurimmalta sateelta, mutta vesilammikot olivat niin suuria, ettei niitä aina pystynyt kiertämään. Jalat kastuivat, mutta olin silti hyvällä tuulella. Slovenialaiset ihmiset ovat aivan mahtavia ja olin saanut jo reissuni ensimmäisinä päivinä kokea miten villi ja kaunis maa Slovenia onkaan. Pikkuhiljaa sade heikkeni ja loppui kokonaan ennen kuin pääsin hissille. Nousin viimeisiä jyrkkiä rinteitä ylös, kun kuulin lampaiden ääniä. Voi sitä riemua, kun näin lammaslauman laiduntamassa hissikuilussa. Näky oli jotenkin aivan täydellinen alppi-idylli. Minulla oli vielä hyvin aikaa fiilistellä ja ottaa kuvia lampaista ennen kuin nousin taas kabiinihissin kyytiin ja matkasin takaisin alas. Suurimmat pilvet olivat väistyneet Bohinj järven päältä. Pääsinkin todistamaan todella upeaa maisemaa hissin kyydistä.

Lampaat laidunsivat hissikuilussa

Talvella tämän tuolihissin yläasemalla taitaa käydä vähän erilainen kuhina

Säätila vuoristossa vaihtelee nopeasti.
Tässä paksut pilvet peittävät täysin Bohinj Järven

Ja vain hetkeä myöhemmin pilvet ovat väistyneet järven päältä

Kun laskeuduimme alas, alkoi aurinko taas paistaa 

Hotellilla päätin korvata illallisen napostelemalla juustoa, jonka ostin vuorilta. Jälleen sain osakseni huippuystävällistä palvelua, kun ostin viiniä juuston seuraksi hotellin ravintolasta. ”Käy hakemassa tuolta seisovasta pöydästä leipää juuston kanssa, jos haluat”, sanoi tarjoilijarouva. Tyytyväisenä istuin ulos eväitteni kanssa. Viereiseen pöytään oli katettu monenlaista naposteltavaa ja paikallinen perhe nautti illasta yhdessä syöden ja jutellen. Perheen äiti huomasi, että istun yksin ja pyysi minutkin heidän pöytäänsä syömään. Emmin ensin, mutta nostin sitten juuston, viinin ja leivät muiden herkkujen sekaan. Ja meillä kaikilla oli oikein mukavaa. Maistoin slovenialaista ilmakuivattua kinkkua ja perheen äidin tekemää tonnikalatahnaa. Hyvää oli ja sain taas ihmetellä paikallisten ystävällisyyttä. 

Mukavan illan jälkeen kömmin huoneeseeni ja olin jo menossa nukkumaan, kun muistin, että minun piti käydä uimassa Bohinj järvessä. Kello lähenteli jo puolta yötä ja ulkona oli säkkipimeää. Lisäksi yö oli erittäin viileä sateisen päivän jälkeen. Päätin kuitenkin vetää uikkarit päälle ja pulahtaa järveen. ”On sitä suomalaisena ennenkin uitu, vaikka ilma on ollut kylmä”. ajattelin. Lyhyt kävelymatka oli superjännittävä, kun hiippailin hitaasti kohti järveä taskulampun valossa.

Vesi tuntui samettisen pehmeältä ja suorastaan lämpimältä. En uskaltanut lähteä laiturin läheisyydestä kovin kauas pimeyden takia. Mutta pulikoin vedessä hyvän aikaa. Kun vieressä kulkevaa tietä pitkin ajoi auto, valaisi sen lamput järveä ja saatoin nähdä vilahduksen ympäröivistä vuorista. Tunnelma oli aivan huikea.

Vietin koko seuraavan päivänkin Bohinj Järvellä. Harmaana alkanut päivä toi tullessaan monenlaista mukavaa. Jopa venäläisillä turisteilla oli osuutensa asiaan. Päivän tarinat löytyvät täältä.

Olen aiemmin julkaissut Kesäseikkailusta:
Osa1 - Villi Slovenia - Kranj
Osa2 - Villi Slovenia - Matkalla Bohinjiin