Afrikka – Seikkailuista Suurin – osa 9 Addo elefanttipuisto Etelä-Afrikka

Saavuttuamme Addoon, ehdimme tehdä ensimmäisen safariajelun kansallispuistossa vielä samana päivänä. Addo on Etelä-Afrikan kolmanneksi suurin kansallispuisto. Se on pinta-alaltaan suurempi kuin Ahvenanmaa. Periaatteessa siellä on mahdollista bongata Big5 eli entisaikojen metsästäjien viisi vaarallisinta eläintä, jotka ovat Norsu, Leijona, Leopardi, Sarvikuono ja Puhveli. Kun Woody Cape luonnonsuojelualue lasketaan mukaan, puhutaan Big7 eli edellisten lisäksi vielä valas ja valkohai. Käytännössä Addossa ei ole kuitenkaan bongattu leopardia pitkiin aikoihin. Saattaa hyvin olla, että kanta on hävinnyt kokonaan sieltä. Sarvikuonojakin on erittäin vaikea löytää ja leijonia koko puistossa on vain muutamia.

Kudu antilooppi

Seeprat viihtyvät laumoissa. Se on myös turvallisuustekijä.

Uroskudun sarvien kiemurat kertovat sen olevan jo iäkäs. 

Siitä huolimatta safariajelumme oli erittäin antoisa ja näimme paljon eläimiä. Eniten bongasimme erilaisia antilooppeja ja seeproja. Pahkasiat juoksivat kameroita pakoon, ja mangustit kipittivät hurjaa vauhtia hiekkakasalta toiselle. Näitä eläimiä kutsutaan yleisesti Afrikassakin Timoniksi ja Bumbaksi Leijonakuningas-elokuvan mukaan.

Addo on pääasiassa pensassavannia. Välillä tiheä kasvillisuus haittaa näkyvyyttä. Toisaalta alueella on myös paljon matalaa kasvillisuutta ja korkeuseroja. Silloin on mahdollista nähdä kauas ja bongata monenlaisia eläimiä.

Pensaat tarjoavat eläimille suojaa ja mahdollisuuden piiloutua

Yksinäinen uros puhveli on joutunut jättämään laumansa

Pahkasiat ovat arkoja eläimiä ja juoksevat helposti karkuun.
Niitä kutsutaan myös yleisesti Bumbaksi Leijonakuningas-elokuvan mukaan.

Me olimme onnekkaita ja teimme Big5 bongauksia. Norsujen kohtaamista juomapaikalla oli kiehtovaa katsella. Ne tarvitsevat jopa 200 litraa vettä päivässä. Addossa eläimille on rakennettu ihmisten toimesta juomapaikkoja, joihin pumpataan raikasta vettä. Juuri sieltä on todennäköisintä löytää janoisia puiston asukkeja.

Näimme myös yksinäisen puhvelin. Ne elävät yleensä suurissa satapäisissä laumoissa. Joskus vanhemmat urokset joutuvat kuitenkin jättämään lauman. Ne eivät enää pysy muiden mukana huonon kuntonsa vuoksi. Yksinäinen huonokuntoinen puhveli on helppo saalis leijonille. Elämänkiertokulku näyttäytyi meille, kun bongasimme nukkuvan leijonan vierestä kalutut puhvelin luut. Ateria oli ilmeisesti ollut hyvä, sillä nukkuvaa leijonaa ei tuntunut häiritsevän mikään. Osansa ateriasta olivat luultavasti saaneet myös jo poispäin jolkottavat sakaalit.

Hyvän aterian jälkeen uni maistuu

Tästä puhvelista ei jäänyt kuin luut jäljelle
leijonien ja sakaalien ruokailun jälkeen

Kello alkoi olla paljon ja nälkä muistutteli olemassa olostaan. Olimme tyytyväisiä iltapäivän antiin ja tiesimme, että meillä olisi seuraavana päivänä vielä enemmän aikaa tutkia Addon ihmeellisyyksiä. Niinpä käänsimme Sammy-auton renkaat kohti majapaikkaamme, jossa nautimme illallista nuotion äärellä muistelleen päivän kohokohtia.

Aamulla heräsin hyväntuulisena uuteen päivään. Toivottelimme safariperheemme jäsenten kesken hyvää huomenta ja söimme aamiaista yhdessä. Ryhmähenkemme oli muodostunut hyväksi ja lämpimäksi ja tunsimme kuuluvamme perheeseen. Nuori hollantilainen Chris oli osoittautunut edellisenä päivänä varsin tarkkasilmäiseksi eläinten bongaajaksi. Kasasimmekin hänen harteilleen leikkimielisesti lisää paineita sanomalla ”Tiedämme Chris, että juuri sinä löydät meille leopardin”. Preston toppuutteli matkanjohtajan roolissaan ”Älkää nyt odottako liikoja. Voi olla, että leopardia emme näe, mutta nautitaan päivästä silti. Hymyillään luonnolle. Niin sekin hymyilee meille takaisin”.

Kaikki olivat hyvällä tuulella, vaikka oli vielä aikainen aamu, kun lähdimme ensin Port Elizabethiin hakemaan uusia perheen jäseniä. Nuori hollantilaispariskunta tuntui sopivalta vahvistukselta perheeseemme. Lähdimme heidän kanssaan uudelleen Addoon.

Leopardikilpikonna on yksi osa Afrikan Small 5:ista

Hellyyttävä pikkunorsu ylitti tien aivan läheltämme

Sammy auton turvassa oli hyvä ihastella eläinten tekemisiä

Ohjelmassa oli ajaa päivän aikana koko pitkän puiston läpi. Avasimme kaikki ikkunat ja annoimme tuulen tulla ja tuoda tuoksuja eläinten ja kasvien maailmasta. Ilma oli vielä viileää, mutta emme antaneet sen häiritä.

Ilmeisesti osasimme hymyillä luonnolle tarpeeksi kauniisti. Päivä oli jälleen erinomaisen hyvä. Ihastelimme seeproja, puhvelilaumaa ja tietysti antilooppeja. Norsut ylittivät tien pikkuisten kanssa. Vauva eläinten näkemin on aina yhtä sykähdyttävää.

Kuuluisan Big5 lisäksi Afrikassa on nimetty myös Small5. Se tarkoittaa Norsupäästäistä, Muurahaisleijonaa, Puhvelikutojaa, Leopardikilpikonnaa ja Sarvikuonokasta.

Päivän kuitenkin ehdoton kohokohta oli, kun näimme taas leijonan. Tällä kertaa olimme ajoissa ja pääsimme todistamaan sen ruokailuhetkeä. Jälleen oli puhveliraukka joutunut heittämään henkensä elämän kiertokulussa. Urosleijonan kuono oli värjääntynyt punaiseksi verestä, kun se oli kalunnut ison eläimen täysin ontoksi. Syötävää jäi vielä myös kauempana kärkkyville sakaaleille. Pidättelimme lähes hengitystä, kun seurasimme tapahtumia. Leijona sai syömisestä tarpeekseen ja siirtyi kauemmas puhvelin raadosta. Mitäpä sitä mies muutakaan tekisi hyvän aterian jälkeen, kun kävisi vessassa ja menisi nukkumaan. juuri niin käyttäytyi myös tämä leijonauros.

Leijona puhveliaterian kimpussa

Aterioinnin jälkeen piti hoitaa vessa-asiat

Täydellä vatsalla on hyvä mennä nukkumaan

Puhvelista jäi vielä syötävää haaskaeläimille
kuten korppikotkille, sakaaleille ja hyeenoille

Addo oli antanut meille jopa enemmän kuin odotimme. ”Kotimatkalla” ihastelimme vielä Sammyn ikkunoista upeaa auringonlaskua. Olin niin onnellinen, että ihmeellistä Afrikka-seikkailuani oli vielä 77 päivää jäljellä. Illallinen nuotiolla tuntui juhlavalta. Preston oli paistanut kaikille oikein kunnolliset pihvit asiaan kuuluvien lisukkeiden kanssa. Upean päivän kruunasi vielä kirkas tähtitaivas, jonka alla kävelin hymy huulilla mökkiini nukkumaan.

Seuraavassa osassa matkaamme sadunhohtoiseen Lesothoon. Siitä voi lukea täältä.

Olen julkaissut aikaisemmin Afrikka - Seikkailuista Suurin - sarjassa:

osa 1 Timanttipölyä etsimään

osa 2 Matkalla Määränpäähän

osa 3 Hermanus Etelä-Afrikka

osa 4 Kapkaupunki ja Safarin aloitus - Etelä-Afrikka

osa 5 Route 62 Etelä-Afrikka
osa 6 Garden Route Etelä-Afrikka

osa 7 Tsitsikamma kansallispuisto Etelä-Afrikka
osa 8 Matkailu ei aina ole vain highlighteja

Afrikka – Seikkailuista Suurin – osa 8 Matkailu ei aina ole vain highlighteja Etelä-Afrikka

Valmiilla safarimatkalla on osattava nauttia myös itse matkan teosta eikä pelkästään määränpäistä. Matkaan lähdetään usein aikaisin ja ajomatkat saattavat olla hyvinkin pitkiä. Autossa istuminen ja yhteisöllisyys muiden matkustajien kanssa on osa seikkailua, vaikka se ei aina olisikaan niin hohdokasta. Matka Tsitsikammasta Addoon ei ole päätähuimaavan pitkä, mutta huonossa säässä ja onnettomien sattumien ansiosta siitä tuli yksi matkani arkisista osuuksista, jota kuitenkin näin jälkikäteen muistelen lämmöllä.

Sammy auton kyydillä matkasimme paikasta toiseen.
Se toimi usein myös tukikohtana ruokailuille.
Tsitsikamman viimeisenä aamuna söimme aamiasta Sammyn huomassa,
vaikka kuva onkin eri tilanteesta.

Tsitsikammassa majoittauduimme tilavissa huoneistoissa noin kilometrin päässä leirintäalueesta, jossa Sammy automme oli. Aamiainen nautittiin Sammyn luona. Lähtöaamuna olin jostain syystä levoton ja hajamielinen. Kävelin leirintäalueelta majapaikalle pakkaamaan loput tavarat. Käsilaukun olin jo jättänyt Sammyn kyytiin. Puolessa välissä matkaa tajusin, että huoneistoni avaimet olivat jääneet käsilaukkuuni. Ei auttanut kuin palata takaisin ja kipittää entistä vauhdikkaammin matka, jotta ehtisin ajoissa eivätkä muut joutuisi odottamaan minua.

Pakkasin tavarat kiireellä ja lähdin kahden painavan laukun kanssa kohti parkkipaikkaa, johon oppaiden oli tarkoitus tulla Sammyn kanssa. Laukkujen raahaaminen sujui hyvin, mutta kyllä siinä hiki tuli. Pysähdyin hetkeksi lepäämään ja tajusin samalla, että olin kävellyt väärään suuntaan. ”Mikä vielä voisi mennä pieleen”, ajattelin ja käännyin takaisin.

Majapaikkamme Tsitsikammassa. Kuva on lainattu kansallispuiston sivuilta.

Olin ihan hikinen ja hengästynyt kun lopulta pääsin Sammyn luo. Onneksi saksalainen Wolfgang auttoi minua nostamaan laukut autoon. Siinä samalla huomasin, että rinkka oli alapuolelta auki ja jotain näytti puuttuvan. Vähän iski jo paniikin omainen olotila, kun ymmärsin, että rinkasta oli tippunut koko alusvaatepussini. Koko safariperheeni jäi odottamaan, kun juoksin takaisin etsimään alusvaatteitani. Palasin loogisesti takaisin samoja reittejä, mitä olin tullutkin. Kävin siis myös tarkastamassa sen ylimääräisen mutkan, jonka olin tehnyt. Lopulta pussi löytyi ihan läheltä huonettani. Siinä se makasi keskellä tietä onneksi vesilätäkön vieressä. Isompia vaurioita ei siis ollut tapahtunut ja pääsimme viimein matkaan.

Vaihdoimme istumapaikkoja joka päivä, jotta kaikki saisivat mahdollisuuden istua edessä parhailla paikoilla. Minun vuoroni oli istua Sammyn takapenkillä. Se oli huonoin paikka. Ikkunoissa oli punaiset hätäuloskäyntitarrat haittaamassa näkyvyyttä, tuuli tunkeutui sisään väljistä ikkunan raoista ja saatoin tuntea jokaisen tien epätasaisuuden takapuolessani. ”Pomppivalle kyydille” on Afrikassa oikein oma sanontansa. Sitä kutsutaan afrikkalaiseksi hieronnaksi. Onneksi hiki pääsi kuivumaan tuulessa ja toisaalta ulkona oli alkanut sataa. Näky oli harmaa ja surkea, joten ei siinä olisi paljon ihailtavaa ollutkaan.

Välillä kyydissä oli hyvä ottaa päiväunet

Afrikassakin voi olla kylmä. Syyskuussa on kevät Etelä-Afrikassa ja ilmat voivat olla hyvinkin arvaamattomat. Kahvitauolla vedimme pitkähihaisia vaatteita päällemme ja juttelimme paikallisesta ihastuttavasta tavasta tervehtiä tuntemattomiakin ihmisiä. On sydäntälämmittävää tulla huomioiduksi joka paikassa ja saada vastakaikua omaan hymyilyyn ja tervehdyksiin. Kyllä meidän suomalaistenkin olisi syytä harrastaa sitä enemmän.

Matkantekooni liittyi ylimääräistä sydämentykytystä, sillä Preston oli ilmoittanut edellisenä iltana kaikille yhden perheenjäsenen jäävän pois Port Elisabethissa parin päivän päästä. Kukaan ei kuitenkaan tunnustanut jäävänsä pois. Kun saavuimme puolivälietapille Jeffreys Baylle, sanoi hän minulle, ”Virpi sinun matkasi päättyy näiden virallisten papereiden mukaan Port Elisabethiin.” Olin kauhuissani. Ajattelin, että olen itse varannut reissun jotenkin väärin. Olihan tarkoitukseni jatkaa matkaa vielä viikon ajan Durbaniin saakka.  Preston lupasi selvittää asiaa.

Tuulinen Jeffreys Bay on surffaajien paratiisi

Rannan ympäristöön on kasvanut turistikylä ravintoloineen, kauppoineen ja kahviloineen

Minä päätin käydä kävelemässä tuulisella rannalla. Jeffreys Bay tunnetaan nimenomaan surffaajien mekkana Etelä-Afrikassa. Kyllä siellä tuntuikin, että hiukset lähtevät päästä. Aallot vyöryivät rantaan valtavalla voimalla. Pilvisestä ja viileästä säästä huolimatta joku kahlasi laudan kanssa tyrskyihin.

Lämmin rooibos tee tuntui houkuttelevammalta vaihtoehdolta kuin rannalla värjöttely. Niinpä lähdin paikalliseen kahvilaan. Siellä sain ilouutisia. Varausten kanssa oli tapahtunut joku virhe eikä minun matkani ollutkaan päättymässä vielä Port Elizabethiin.

Olin iloinen ja helpottunut kun lähdimme jatkamaan matkaa. Olin myös saanut ”matkustajaluokan korotuksen”, sillä pääsin istumaan V.I.P. -osastolle ohjaamoon autonkuljettajamme seuraksi. Loppumatka sujui mukavia jutellen. Kiinnitin kuitenkin huomiota surulliseen tosiasiaan, että tienpielet olivat täynnä roskaa ja muovipusseja. Kyllä sillekin asialle olisi syytä tehdä jotain. Maailmassa on paljon asioita, joissa meillä ihmisillä on parannettavaa.

Seuraavassa osassa, joka löytyy täältä, seikkailemme Addo kansallispuistossa.

Olen julkaissut aikaisemmin Afrikka - Seikkailuista Suurin - sarjassa:

osa 1 Timanttipölyä etsimään

osa 2 Matkalla Määränpäähän

osa 3 Hermanus Etelä-Afrikka

osa 4 Kapkaupunki ja Safarin aloitus - Etelä-Afrikka

osa 5 Route 62 Etelä-Afrikka
osa 6 Garden Route Etelä-Afrikka

osa 7 Tsitsikamma kansallispuisto Etelä-Afrikka