Bangkok Enkelten kaupunki, Idän Venetsia – osa 1b Kuuma, Kuumempi, Kuumin

Seuraavana päivänä kävelimme itsemme lähes näännyksiin ja kävimme ihmettelemässä suuria tavarataloja Bangkokin keskustassa. Iltapäivällä päätimme lähteä joelle. Halusimme vaihtelua kävelyyn, ostoksiin ja taksissa istumiseen. Istuminen jokiveneen kyydissä tuntui juuri sopivan viileältä ja rentouttavalta tekemiseltä. Lähdimme matkaan Santhorn Taksin laiturilta ilman suunniteltua päämäärää. 

Myös munkit matkustavat usein jokilaivoilla

Joen toisella puolella asuu edelleenkin ihmisiä
huterissa paalujen päälle rakennetuissa mökeissään.

Katselimme lipuvan veneen kyydistä Bangkokin silhuettia joelta käsin. Toisella puolella kohosivat korkeat rakennukset, kun taas toisen puolen elo näytti maalaismaisemmalta. Kanssamatkustajat vaihtuivat eri laitureilla, mutta me vain istuimme veneen kyydissä. Reilun tunnin kuluttua saavuimme päätepysäkille. Nousimme pois Nonthaburissa. Veneellä matka oli kestänyt lähes puolitoista tuntia. 

Kello oli jo aika paljon ja huomasimme, ettei meillä ole kuin reilu tunti aikaa, ennen kuin viimeinen vene lähtisi takaisin kohti Bangkokia. Aika kuluin nopeasti venelaiturin läheisyydessä. Tulimme hyvissä ajoin takaisin vain huomataksemme, että valtava määrä ihmisiä jonotti veneeseen. Huolestuimme vähän, että mahtuisimmeko edes mukaan, emmehän olleet ostaneet mitään lippuja etukäteen. Helpotukseksemme viereen tuli toinenkin vene. Me ja joitakin paikallisia lastauduimme siihen. Suurempi vene lähti ja olimme tyytyväisiä, että olimme päässeet tämän väljemmin lastatun veneen kyytiin. 

Meidänkin veneemme lähti lopulta liikkeelle ja kauhuksemme huomasimme, että sen päämäärä oli joen toisella puolella. Kyseessä oli siis joen ylitysvene. Emme tienneet olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Viimeinen jokivene Bangkokiin oli mennyt emmekä tienneet miten pääsisimme sinne takaisin. Rauhoittelin itseäni ja Ristoa sanomalla, että onneksi Bangkokissa kaikki on halpaa. Emme mene konkurssiin, vaikka ottaisimme taksin. 

Kun pääsimme vihdoin takaisin oikealle puolelle jokea, oli meno siellä rauhoittunut huomattavasti. ”Mahtaisimmeko edes löytää taksia täältä?”, mietimme. Huoli alkoi taas hiipiä mieliimme. 

Huomasin laituriin kiinnittyneinä muutamia thaimaalaisia pitkähäntäveneitä. veneiden omistajat seisoskelivat paattiensa vieressä. Päätimme kysyä heiltä paljonko kyyti Bangkokiin maksaisi. Saimme neuvoteltua kohtuullisen hinnan ja hyppäsimme veneen kyytiin. 

Omistaja käynnisti veneen moottorin ja tunsin halua laittaa kädet korvilleni. Meteli oli valtaisa. Lähdimme liikkeelle ja korvatkin tottuivat meluun. Joen vesi roiskui vaatteille ja hiukset hulmusivat tuulessa, kun viiletimme jokea pitkin. Ohitimme jonkun ajan kuluttua matkustajaveneen, jonka kyydissä meidän piti olla. Heilutimme iloisesti matkustajille ja nautimme huimasta kyydistämme. 

Tropiikissa sää voi olla oikukas ja niin kävi tälläkin kertaa. Ilma oli ollut painostava jo pitkään. Kun matkasimme veneellä, repesi taivas ja alkoi sataa kaatamalla. Trooppinen sadekuuro oli jotain muuta kuin oma kesäsateemme. Vettä tuntui tulevan sanan varsinaisessa merkityksessä saavista kaatamalla. Kesävaatteemme olivat kastuneet nopeasti aivan likomäriksi. Veneen kuljettaja vain hymyili sydämellisesti sanomatta sanaakaan. 

Matkaa oli vielä reilusti jäljellä emmekä todellakaan ilahtuneet siitä tosiasiasta, että kuulimme ukkosen jyrähtelyn ja näimme salamoiden iskevän voimalla maahaan. Ukonilma tuntui vain lähestyvän meitä. Kuskimme lisäsi vauhtia ja me vaihdoimme Riston kanssa huolestuneita katseita. Jyrinä tuntui vyöryvän ylitsemme. Ehkä pelottava tilanne sai sen kuulostamaan mielissämme todellisuutta voimakkaammalta. En ainakaan muista ikinä aikaisemmin tai jälkeenpäinkään kokeneeni toista yhtä pelottavaa ukonilmaa. Märät vaatteetkaan eivät enää haitanneet, kun vain mietimme mitä tapahtuu, jos salama iskee veneeseen tai sen lähelle. 

Ukonilma trooppisessa kaupungissa on hurja kokemus
etenkin, jos on samaan aikaan pitkähäntäveneen kyydissä joella.

Niin ei onneksi käynyt, vaan pääsimme perille laituriin, josta olimme lähteneet matkaan. Vesisadekin loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanut. Kävelimme vettä valuen kohti hotellia ja hyppäsimme matkalla viereemme pysähtyneen tuk-tukin kyytiin. Hotellin turvassa mietin vielä matkaamme. Olipas siitä tullut taas tahtomattamme jännittävä reissu. Näin vielä yölläkin unta ukonilmoista ja maanjäristyksistä. 

Aamiaispöydässä maistelimme nuudeli- ja riisiruokia. Thaimaalaiset syövät melko tuhdisti jo heti aamulla. Toki tarjolla oli myös paahtoleipää, kahvia ja superihania tuoreita hedelmiä. Ananaskin maistuu Thaimaassa makealta ja mehukkaalta kuin parhain mansikka Suomen kesässä. 

Aamiaishuone kuten hotellihuoneemmekin oli koristeltu tuoreilla kukilla. Saimme nauttia joka päivä huumaavasta orkideoiden tuoksusta. Kaikkien näiden ihanien asioiden lisäksi Thaimaassa on syytä varautua myös ikävämpiin yllätyksiin. Juuri kun olin kaatamassa itselleni tuoremehua, näin kannujen välissä vilistävän suurikokoisen torakan. En ollut nähnyt moisia ötököitä hotellissa aikaisemmin. 

Loppuloman ajan muistimme kuitenkin pitää huoneemme kylpyammeessa ja käsienpesualtaassa vettä. Torakat saattavat nousta siisteihinkin hotelleihin viemäreiden kautta. Vesi estää niiden pääsyn huoneeseen. Söimme aamiaisellakin ainoastaan tiiviiden kupujen alta tarjottavia ruokia. Ja onneksi vältyimme näkemästä enempää torakoita hotellissamme. 

Risto oli jo totaalisesti kyllästynyt kävelemään kuumassa kaupungissa ja hän halusikin jäädä rentoutumaan hotellin uima-altaalle. Itseäni paikalleen jääminen ei houkutellut lainkaan. Niinpä sovimme, että vietämme päivän omissa oloissamme ja menemme sitten illalla yhdessä syömään. 

Minä kävin päivän aikana mm. thaihieronnassa ja jalkahoidossa. Miten ihanaa luksusta se olikaan pikkurahalla. Otin myös manikyyrin ja pedikyyrin. Kauniisti lakattujen kynsien kanssa lähdin jälleen shoppailemaan. Tuohon aikaan olin vielä niin pienikokoinen, että thaivaatteet sopivat päälleni erittäin hyvin. 

Aika kului siivillä ja huomasin, että minulle tulee kiire ehtiä takaisin hotellille sovittuun aikaan. Päätin ottaa taksin ja riensin ulos kaupasta. Ulkona huomasin, että pääsisin perille nopeammin kävellen. Autot ja tuk-tukit seisoivat koko tien leveydeltä ja torvet soivat. Taksikyyti piti siis unohtaa. 

Bangkokin ruuhkassa ei ole mahdollisuuksia päästä eteenpäin autolla tai tuk tukilla.

Paikallisetkin käyttävät paljon moottoripyörätakseja.

Lähdin kävelemään selvästi harmistuneena, sillä tiesin myöhästyväni. Pian paikallinen nuorukainen pysäytti minut. Hänellä oli päällään neonvärinen liivi ja hän osoitti moottoripyörää vieressään. ”Madame, taxi?”, hän kysyi. Katsoin nuorta miestä ja kaksipyöräistä kulkupeliä epäillen. ”Very fast, where you go?”, hän kysyi. Ymmärsin, että tämä voisi olla mahdollisuuteni. 

Kerroin minne olin menossa ja lisäsin, että minulla on kiire. Muuta ei tarvittu. Hyppäsin kyytiin ostoskassieni kanssa. Puikkelehdimme moottoripyörällä autojen välissä. Puristin istuimen takana olevaa metalliputkea ja suunnittelin jo jättäväni ostokset pois kyydistä, että pystyn pitämään paremmin kiinni. 

”I help”, kuljettaja sanoi ja otti pussukkani ohjaustankoon roikkumaan. Olin varma, että muovikassin sanka tarttuu jonkun auton peiliin. Niin läheltä ohitimme ruuhkassa seisovat taksit. Pelkäsin tässä kyydissä vielä enemmän kuin edellisenä päivänä pitkähäntäveneessä. Taisin ihan huudahtaa ääneen, kun kuljettaja kaarsi menopelin pois kadulta ja ajoi lyhyet portaat alas. ”Don’t worry. This is fast way.” poika vain nauroi minulle. 

Hän oli varmasti ajanut ruuhkassa ennenkin, sillä kuin ihmeen kaupalla pääsimme perille, emmekä olleet edes aiheuttaneet yhtään naarmua ohittamiimme autoihin. Jalkani tuntuivat tärisevän kun nousin kyydistä. Olin kuitenkin iloinen kokemuksestani ja sanoinkin pojalle, että en ole ollut koskaan ennen moottoripyörän kyydissä. Hän ojensi minulle hymyillen ostoskassini ja maksoin kyydin. Olin sittenkin ajoissa joten annoin kuljettajalle myös reilun tipin. Bangkok oli totisesti tehnyt minuun vaikutuksen. 

Kun Riston kanssa kävelimme myöhemmin illalla hotellille maittavan illallisen jälkeen, alkoi taas sataa. Vettä tuli taas todella paljon ja nopeutimme kulkuamme. Lähellä hotellia roskisten luona, näin saman kerjäläismiehen kuin ensimmäisenä iltanamme. Hän istui surkean näköisenä märällä kadulla kertakäyttömukinsa kanssa. Vauvaa ei onneksi näkynyt missään. 

Päätin, että annan miehelle nyt rahaa. Laskeuduin miehen eteen kyykkyyn ja yritin selittää hänelle, että annan rahaa, koska vauva ei ole mukana. En tiedä ymmärsikö hän sitä, mutta muistan vieläkin lämmön joka syttyi miehen silmiin, kun puhuin hänelle ja tipautin rahat kertakäyttökulhoon. Omatkin silmäni taisivat kostua katseidemme kohtaamisesta. Ymmärsin, että olemme molemmat samanlaisia ihmisiä ja haluamme elää elämämme mahdollisimman hyvin. Valitettavasti lähtökohtamme vain ovat kovin erilaiset. Olen mitä olen ja voin elää haluamaani elämää siksi, että olen syntynyt hyvinvointivaltioon ja saanut oikeuden opiskella ja tehdä töitä. Maailmassa on paljon ihmisiä, joilta nämä oikeudet puuttuvat. 

Tämän ensimmäisen Thaimaan ja Bangkokin matkani jälkeen olen palannut tuohon maahan ja kaupunkiin useasti. Seuraavaksi kerron Bangkokin kokemuksistani vuonna 2008, kun lensin kaupunkiin Pohjois-Thaimaassa viettämäni ikimuistoisen ajan jälkeen. Se tarina jatkuu täällä.

Aikaisemmin kirjoittamani Bangkok Enkelten kaupunki, Idän Venetsia – juttusarjan osat

1a Kuuma, Kuumempi, Kuumin

Bangkok Enkelten kaupunki, Idän Venetsia – osa 1a Kuuma, Kuumempi, Kuumin

Pääsin Bangkokiin ensimmäisen kerran vuonna 1998. Olihan se aikamoinen kokemus. Olin silloin melko kokematon matkustaja ja kulttuurishokki iski välittömästi, kun astuimme lentokentältä ulos. Kaoottinen liikenne täytti kadut, torvet soivat ja valot vilkkuivat. Ilma oli kuin saunassa löylyn heiton jälkeen. Vaatteet tuntuivat liimaantuvan ihoon kiinni ja ihmisiä oli todella paljon. Joka puolella oli hälinää ja meteliä. 

Kävelin lentokentältä ihmeissäni bussia kohti ja melkein törmäsin vastaantulevaan oranssikaapuiseen munkkiin. Mies pelästyi pahan kerran, mutta huokaisi helpotuksesta, kun ehti väistää minua. Kuulin myöhemmin oppailta, että munkit eivät saa koskettaa naista. Onneksi en ehtinyt aiheuttaa ikuista traumaa munkkiparalle. 

Majoittauduimme Silomin alueelle keskitason hotelliin. Hotellissa oli viihtyisää ja siistiä, vaikka se olikin jo nähnyt parhaat päivänsä. Erityisesti kiinnitin huomiota henkilökunnan ystävällisyyteen ja avuliaisuuteen. He hymyilivät koko ajan. Olipa kyse sitten kerrossiivoojasta tai hotellin johtajasta, tervehtivät he kaikkia vieraita aina iloisesti. Se tuntui todella mukavalta. 

Myöhemmin olen ymmärtänyt, että thaimaalaisten hymy johtuu osaltaan buddhalaisesta uskomuksesta. ”Se, miten kohtelee muita ihmisiä vaikuttaa siihen, minkälaisen elämän saa seuraavaksi.” Pahin mahdollisuus on kuulemma syntyä katkaravuksi meren mutaan. Thaimaalaiset siis hymyilevät aina ja kaikissa tilanteissa. Hymy saattaa kätkeä alleen myös surua tai pelkoa.

Bangkok vuonna 1998

Illalla lähdimme läheiselle Pat Pongin alueelle kävelemään. Jouduimme toteamaan hyvin nopeasti, että ”Huh-huh mikä paikka”. Kojuja, joissa myydään kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä tuntui riittävän silmänkantamattomiin. Myyjät juoksivat hintaneuvottelujen jälkeen peräämme. Yllättäen he suostuivatkin tarjoamaamme halvempaan hintaan, vaikka olivat juuri aiemmin vakuuttaneet thaienglannillaan ”Madame I can’t. I loose.” 

Go go baarien valot välkkyivät ja sisäänheittäjät käyttivät kaikki taitonsa suostutellakseen meidät asiakkaiksi. He tietävät, että jos saavat pariskunnasta naisen sisään, seuraa mies varmasti perässä. Toisin päin asia ei välttämättä toimi. Niinpä nimenomaan minä sain kuunnella mitä mielikuvituksellisimpia myyntipuheita illan seksi-showsta. Olin ihan pää pyörällä muutenkin Thaimaan pääkaupungin erilaisuudesta. Niinpä baarit jäivät väliin.

Patpongin alueella sisäänheittäjiä riittää

Kun shoppailujen jälkeen kävelimme takaisin hotellille, näin sydäntä särkevän näyn. Laiha ryppyinen mies istui valtavien roska-astioiden vieressä pieni kertakäyttömuki kädessään. Hän katsoi meitä anovasti. Miehen vieressä makasi paljaalla kadulla pieni arviolta alle vuoden ikäinen vauva. Vauva näytti nukkuvan. Hänellä oli päällään vain likaiset, märät pikkuhousut. Jatkoin matkaa kyynelsilmin. Tiesin, että ei todellakaan ole oikein antaa rahaa kerjäläiselle, joka tuo lapsen ”houkuttimeksi”. 

Huoneessamme oli suuri kylpyamme, pehmeät sängyt, minibaari ja TV. Voin suorastaan fyysisesti pahoin, kun ajattelin miestä ja vauvaa kadulla. Olisinpa voinut hakea lapsen kylpyyn ja oikeaan sänkyyn nukkumaan. Päätin, että annan heille ruokaa seuraavana päivänä. Oli se sitten oikein tai väärin. 

Aamulla lähdimme tutustumaan Bangkokin temppeleihin. Vaikutti, että meillä oli todella huono tuuri, sillä kaikki temppelit tuntuivat olevan kiinni. Innokkaat tuk-tuk kuskit sen sijaan halusivat viedä meitä ostoksille. ”Gasoline free today. Coverment pays.”, he sanoivat. Ihmettelimme hiukan asiaa, mutta hyppäsimme kyytiin. Niinhän siinä kävi, että jouduimme kiertämään kaikki mahdolliset ”jalokivikaupat” ja räätälit. Onneksi pysyimme tiukkana emmekä tehneet heräteostoksia.

Tuk tukit voivat olla todella hienoja

Tuk-tuk kuskit saavat bensakuponkeja tai rahaa, kun vievät turisteja kauppoihin. Heidän yleinen kikka houkutella valkolaisia kyytiinsä, on väittää, että temppelit ovat tänään kiinni. Halpaan ei kannata heti mennä, vaan käydä tarkistamassa asia itse. 

Pitkien ja pakokaasunsavuisten ajelujen jälkeen pääsimme lopulta yhdelle temppelialueelle sisään. Oranssikaapuiset munkit meditoivat ja puuhailivat omia askareitaan. Kultakupoliset rakennukset kimaltelivat auringossa ja ihmiset kantoivat ruokaa, suitsukkeita, kukkia ja kynttilöitä Buddha patsaan jättikokoisille jaloille. Olimme tulleet Wat Intharawihan temppeliin lähelle Bangkokin läpi virtaavaa Chao Phraya jokea. Temppelin vetonaula on 32 metriä korkea seisova Buddha, joka on kullattu päästä varpaisiin. Patsas on todella vaikuttavan näköinen. 

Tuntui kuin ilma temppelialueella olisi erilaista, verrattuna muualle Bangkokiin. Painava levollinen rauha alkoi vaikuttaa myös meihin ja aloimme liikkua hitaammin ja tiedostaa ympäristöämme paremmin. Temppelin rauhassa omat kiireet ja ongelmat haihtuivat ja rentouduimme lopullisesti lomatunnelmaan. Myöhemmin matkoillani Bangkokissa ja Thaimaassa olen vieraillut myös muissa temppeleissä. Tunnelma on aina levollinen ja vaikutus rentouttava.

Seisova Buddha Wat Intharawihan
temppelissä on 32 metriä korkea

Ihmiset kantavat lahjoja seisovan
Buddhan jalkojen juureen

Aivan vastakkaiseen tunnelmaan pääsimme seuraavana päivänä, kun lähdimme kuuluisille Chatuchak viikonloppumarkkinoille shoppailemaan. Nykyään markkinoille pääsee helposti ilmajunalla, mutta 90-luvulla lähdimme matkaan taksilla. Bangkokin liikenne voi olla ihan käsittämätön. Taksi lipui etanan vauhtia ruuhkassa eteenpäin. Päätimme olla hermostumatta. Eihän siitä ainakaan hyötyä olisi. 

Tuskastuttavan pitkän matkan jälkeen olimme perillä. Aurinko oli jo ehtinyt korkealle taivaalle ja päivä oli todella kuuma. Näimme edessämme myyntikojuja silmänkantamattomiin. Ulkona avoteltassa toimi ”parturi”, jossa taitavat thaimiehet leikkasivat terävällä veitsellä miesten päitä kaljuiksi. Aika hurjan näköistä touhua se oli. 

”Sisällä” basaarissa myytiin ihan kaikkea mahdollista. Hypistelimme koriste-esineitä, vaatteita, kenkiä ja käsitöitä. Näimme myös astioita, keramiikkaa ja huonekaluja. Jotkut kojuista olivat ilmastoituja. Tuntui taivaalliselta astua sellaiseen tuskastuttavasta kuumuudesta. 

Valitettavasti ilmastointi puuttui monista sellaisistakin kojuista, joissa myytiin eläimiä. Oli surullista katsoa pieniä suloisia koiranpentuja vetelinä ahtaissa kopeissa kietoutuneina toisiinsa. Lämpötila oli varmasti lähemmäs 50 astetta. Ainakin se tuntui siltä.

Kuuman päivän jälkeen lähdimme vielä kävelylle hotellin lähelle. Ensimmäisenä iltana näkemäämme kerjäläismiestä vauvoineen ei näkynyt tällä kertaa. Olin asiasta helpottunut, vaikka olinkin varannut heille mehutetran ja hedelmiä. Roskisten luona näimme vain suuren torakan juoksevan kadun koloon. 

Nousimme hissillä korkean rakennuksen pianobaariin. Näköalat olivat upeat ja meistä tuntui, kuin olisimme tulleet jälleen erilaiseen maailmaan. Istuimme lattialle tyynyjen päälle tyylikkäiden matalien pöytien ääreen. Kuuntelimme taitavan pianistin herkkää esitystä ja tutkimme cocktail-listaa. Päädyimme ostamaan happy hourin. Saisimme sovitulla hinnalla juoda tunnin sisällä niin monta cocktailia, kuin ehtisimme. 

Tarjoilija polvistui eteemme ottamaan tilauksen. Valitsin Mai Tai cocktailin. Risto otti San Franciscon. Drinkit tulivat nopeasti ja olivat suurissa laseissa. Siemailimme niitä nauttien samalla ilmastoinnista, näköaloista ja pianomusiikista. Lasimme olivat vasta puolessa välissä, kun tarjoilija tuli kysymään mitä otamme seuraavaksi. Emme voineet vastustaa kiusausta vaan teimme uuden tilauksen ”Piña Colada ja Mohito, kiitos.” Ehdimme juomaan tunnin aikana kolme cocktailia kumpikin.

Piano baarista oli upeat näköalat ja drinkkilistalta löytyi "Happy Hour"
eli tunniksi niin monta drinkkiä, kuin siinä ajassa ehtii juomaan.

Laskeuduimme nopealla hissillä alas. Kadulla kuuma ilma ja ihmispaljous tuntuivat lyövän kasvoille. Yritin hengittää syvään, mutta tunsin kuinka silmissäni alkoi sumentua ja jouduin ottamaan Ristosta kiinni. Sain hyvän opetuksen siitä, kuinka tärkeää Thaimaassa on juoda paljon vettä. Nestehukka pääsi yllättämään eivätkä nopeasti juodut alkoholidrinkit paljon auttaneet asiaa. Onneksi minulla oli laukussa mehutetra, jonka olin ajatellut antaa kerjäläismiehelle. Sen juotuani oloni parani huomattavasti.

Loppuviikon aikana Bangkok näytti meille vielä monenlaiset kasvonsa. Vuoden 1998 seikkailu jatkuu vielä seuraavassa osassa Bangkok Enkelten kaupunki, Idän Venetsia – osa 1b Kuuma, Kuumempi, Kuumin.