¡Viva España! – Madrid Valloittaa osa 2 – Ensitunnelmia ja Kohtaamisia

Aamulla nukuin pitkään. Huone oli illalla todella kuuma ja pyörin pitkään sängyssä saamatta unta. Aamuyöllä armollinen viileys laskeutui huoneeseen ja sain viimein unen päästä kiinni. Herättyäni lähdin viivyttelemättä kaupungille. Kaikki kylpi kirkkaassa auringonpaisteessa ja ilma suorastaan väreili lämpöä. Miten ihanaa olikaan kävellä rauhassa nautiskellen ilman tarkkaa määränpäätä. Päätin syödä aamiaista vasta sitten, kun sopivan näköinen aamiaispaikka osuisi kohdalle. Sitä ennen löysin itseni Kuninkaan Palatsilta. 

Kuninkaan Palatsi sijaitsee aivan Madridin keskustassa

Palatsin ympäristö ja koko Madrid on siisti ja hyvinhoidettu

Palatsin puutarhassa puut on leikattu geometrisesti

Espanjan kuninkaan virka-asunto näytti vaikuttavalta. Kiertelin hetken sen puutarhassa, jossa puutkin oli leikattu geometrisesti kauniiseen muotoon. Yleisvaikutelma sekä palatsilla että kaupungilla kävellessäni oli siisti. Paikallisia ihmisiä oli hauska seurailla. Kuuntelin huumaantuneena heidän espanjankielistä puhettaan. Silloin päätin, että haluan oppia puhumaan espanjaa.

Lämpötila oli kohonnut jo todella kuumaksi. Onneksi näin edessäni pienen varjoisan terassin, jonne päätin mennä aamiaiselle. En edes miettinyt muita vaihtoehtoja. Halusin viimein maistaa churroja, joista olin kuullut paljon hyvää. Rasvaiset munkkitangot tuotiin eteeni appelsiinimehun ja paksun kaakaon kanssa. Kaakao muistutti enemmän suklaavanukasta ja oli mielestäni hiukan liian makeaa. Churrot sen sijaan maistuivat taivaalliselle.

Madridissa riittää terassiravintoloita

Paksun kaakaon kanssa nautitaan rasvaisia munkkitankoja.
Tämän kuvan leivonnaisten nimi on Porras. 

Churrot näyttävät tältä

Istuskelin pitkään aurinkovarjon alla ja nautin kaupungin tunnelmasta. Hento tuulenvire kantoi nenääni monenlaisia tuoksuja. Kahvi, kuuma asfaltti, croissant, pakokaasu, partavesi ja monet muut tuoksut sekoittuivat keskenään ja muodostivat Madridin ominaistuoksun. Olen palannut Madridiin monesti tuon ensimmäisen matkani jälkeen ja aina tuo tuoksu saa hymyn huulilleni.

Halusin imeä kaupungin tunnelmaa lisää itseeni ja lähdin taas kävelemään. Kävelin vanhan kaupungin pääaukiolle Plaza Mayorille. Siellä terassiravintolan sisäänheittäjät yrittivät houkutella huutelemalla asiakkaita. Terassien aurinkovarjot suihkuttivat säännöllisin väliajoin vesihöyryä viilentämään kuumaa ilmaa. Taiteilijat kauppasivat taulujaan ja lapset kirmailivat suurella aukiolla.

Plaza Mayorin kulmilla on paljon taulukauppiaita

Vanhan Madridin keskus on suuri Plaza Mayor

Kuumuudesta huolimatta aukiolla on aina ihmisiä

Jatkoin matkaa ja saavuin Huertasin kaupunginosaan. Pieneltä Plaza Jacinto Benavente aukiolta löytyi oikein viimeisen päälle churreria. ”Sinne täytyy mennä huomenna aamiaiselle”, ajattelin. Kävelin vielä pikkumatkan tunnelmallista vanhaa katua pitkin piskuisen Plaza del Ángel aukion ohi ja saavuin suurelle aukiolle. Se oli ihan täynnä päällekkäin pinottuja terassituoleja. ”Täällä taitaa olla illalla kunnon syömingit”, päättelin ja painoin paikan nimen Plaza de Santa Ana mieleeni. 

Madridin kaupungin kokonaiskuva alkoi pikkuhiljaa hahmottua mieleeni. Kävelyä kaupungilla ei vain voita mikään. Seuraavaksi suuntasin katsomaan miltä Puerta del Sol, jossa olin pyörähtänyt jo myöhään edellisenä ilta, näyttää päivänvalossa.

Plaza Jacinto Benaventella on suuri churrokahvila

Puerta del Sol aukiolta lähtee joka suuntaan ostoskatuja

Espanjassa tehdään paljon kenkiä eikä valinnan varasta ole pulaa

Jotenkin ihmeellisesti onnistuin valitsemaan kadun, joka oli ihan täynnä kenkäkauppoja. Ensimmäisten ohi kuljin urheasti, olinhan jo etukäteen ajatellut, että tällä matkalla en sorru turhiin ostoksiin. Katu kuitenkin jatkui ja jatkui. Minusta alkoi entistä enemmän tuntua, että jossain kaupassa on syytä käydä sisällä ihan vain katselemassa tarjontaa. Ja johan alkoi löytyä tarpeellisia juttuja. Huomasin pian ajattelevani, ”Pehmeät matalat nahkapistokkaat on oltava jokaisella, joka kävelee näin paljon kaupungilla.” Ja samalla kävelin jo kassaa kohti uusien kenkien kanssa. No se on kyllä tunnustettava, että niistä kengistä oli todella pitkään iloa.

Tyytyväisenä ostoksiini pääsin viimein Puerta del Solille. Katselin pitkää jonoa jäätelökioskille, mutta päätin jatkaa matkaa. Valitsin kuljettavaksi yhden säteittäin Solilta lähtevistä kaduista. Aloin olla jo virkistyksen tarpeessa, joten istahdin pienelle terassille. Tilasin veden lisäksi sangriaa ja sen mukana pöytään tuotiin vihreitä oliiveja ja pieni suupalan kokoinen leipä. Espanjassa on hyvin yleistä saada tilatun juoman mukana jotain pientä naposteltavaa maksutta. En ollut aiemmin erityisemmin välittänyt oliiveista, mutta kuumana päivänä pitkän kävelyn jälkeen niiden suolaisuus tuntui erittäin hyvältä. Ennen kuin huomasinkaan, olin popsinut koko lautasen tyhjäksi. 

Juoman kanssa tuodaan pöytään usein jotain naposteltavaa.
Vihreät oliivit maistuvat taivaalliselta kuumana päivänä.

Chuekan aukio

Virkistävän tauon jälkeen halusin käydä vielä katsomassa, miltä näyttää Madridin boheemi kaupunginosa Chueka. Tunnelma muuttui kertaheitolla. Chuekassa vastaan voi kävellä melkein millainen ilmestys tahansa. Siellä asuu myös paljon homoseksuaaleja. Luovuus tuntui pursuavan ulos pienistä putiikeista ja ravintoloissa tarjoiltiin uskomattoman edullisia ateriakokonaisuuksia lounaaksi. Ehdin juuri ja juuri tilata ennen lounasajan päättymistä. Menu del día maksoi alle 10 € ja siihen kuului alku-, pää- ja jälkiruoka. Espanjankieltä taitamattomana jouduin tyytymään arvailuun. Sen verran ymmärsin, että salada on salaatti ja pollo tarkoittaa kanaa. Ihan hyvän kokonaisuuden nautin. Ei kyse ihan gourmet ruuasta ollut, mutta hinnan ja laadun suhde oli erinomainen.

Illalla lähdin uudelleen kävelemään. Madrid on parhaimmillaan, kun aurinko on laskenut ja kuumuus vaihtuu lempeäksi lämmöksi. Kaupunkilaiset pukeutuvat iltaa varten ja kaikki tuntuvat olevan hyvällä tuulella. 

Olin syönyt päivällä niin tukevasti, että halusin vain jotain pientä iltapalaa. En kuitenkaan voinut vastustaa houkutusta lähteä katsomaan miltä päivällä bongaamaani Plaza de Santa Ana näyttäisi iltavalaistuksessa.

Plaza de Santa Ana aukion rakennus on valaistu kauniista

Tuolipinot oli levitelty ravintoloiden eteen ja tarjoilijat kiisivät pöytien ja keittiön väliä. Kaikki paikat tuntuivat olevan täynnä ja iloinen puheensorina täytti ilman. Aukion viereinen rakennus hehkui kauniin vaalean lilana valaistuksen ansiosta ja katusoittajat viihdyttivät terasseilla ruokailevia ihmisiä.

Olin jo kääntymässä pois, kun huomasin nuoren parin nousevan pöydästä. ”Nyt on oltava nopea”, ajattelin ja onnistuin saamaan pöydän itselleni. Tilasin tonnikalasalaattia ja ihastelin jälleen espanjalaisten intensiivistä tapaa viettää aikaa oman seurueensa kanssa. 

Aivan läheltä kuulin jotenkin tutun äänen. Eikä kestänyt kauaakaan, kun huomasin viereisessä pöydässä espanjalaisen näyttelijän. Tunnistin miehen lopullisesti hänen naurustaan. Lähellä istuva pariskuntakin oli huomannut kuuluisuudenn ja osoitteli sinne haltioituneena.

Koko Espanja-innostukseni on saanut alkunsa, kun seurasin Perhelääkäri ja Serranon Perhe-sarjoja telkkarista. Molemmissa näyttelee sama mies Antonio Molero. Siinä hän istui oman seurueensa kanssa aivan lähelläni. Punainen lippis oli vedetty syvälle päähän, mutta tutusta naurusta, hymystä ja eleistä ei voinut erehtyä. En kehdannut häiritä seurueen ruokailua, joten vilkuilin pöytään vain ohimennen. Kohtaaminen sai kuitenkin oloni entistäkin iloisemmaksi. Madrid tuntui näyttävän ainoastaan hyviä puolia ensimmäisen illan huonojen kokemusten jälkeen.

Kirjoitin päiväkirjaani kynä savuten, kun kuulin kohteliaan pyynnön. ”Onko tässä vapaata?”, kysyi vanhempi espanjalaismies. Nyökkäilin vastaukseksi ja viittoilin häntä istumaan alas. Mies mutisi englanniksi, että hänen jalkansa ovat niin huonossa kunnossa, ettei hän pysty seisomaan pitkiä aikoja. 

Hymyilin ja ilmoitin, että on mukavaa saada seuraa. Mies kysyi ensimmäiseksi tärkeimmät kysymykset. Mistä olet kotoisin ja mikä on nimesi? Sitten olimmekin jo tuttuja ja saatoimme keskustella kaikista asioista. Ihmettelin hänen hyvää englantiaan ja sain tietää, että mies oli matkustellut paljon nuoruudessaan. Hän oli asunutkin jonkin vuoden Amerikassa. 

Pappa oli todella hauskaa seuraa. Hän tiesi paljon asioista. Juttelimme maailman politiikasta ja Suomen historiasta. Hän tiesi jopa suomen kielen juurista. Kuulin mielenkiintoisia tarinoita elämästä Espanjassa. Herrasmiehenä hän olisi tarjonnut minulle juotavaakin, mutta päätin kuitenkin lähteä nukkumaan. Kaikkein hurmaavinta oli, kun lähtiessäni mies nousi ylös huonoille jaloilleen ja vaihdoimme kevyet poskisuudelmat. Täytyy sanoa, että kahden päivän jälkeen olin jo korviani myöten rakastunut Madridiin.

Olen aikaisemmin kirjoittanut Espanjasta seuraavat jutut

Madrid valloittaa 1 Ensitunnelmia ja Kohtaamisia 

ja juttusarjan Kataloniaa kahdessa viikossa:
osa1 – Salou ja Port Aventura
osa2 - Salou, Tarragone ja Reus
osa3 - Barcelona
osa4 - Kataloniasta Andorraan ja iltaristeilylle

¡Viva España! – Madrid Valloittaa osa 1 – Ensitunnelmia ja Kohtaamisia

Silloin oli Juhannusaatto elettiin vuotta 2008 ja rakkaassa kotimaassamme säätila oli tympeän painostava ja pilvinen. Tuijottelin lentokoneen ikkunasta ulos ja odotin sateen alkamista. Lentoni oli määrä lähteä minä hetkenä hyvänsä rullaamaan kiitoradalle. Tällä kertaa määränpääni olisi Madrid. En ollut käynyt siellä ennen, mutta olin jo kovasti ihastunut espanjalaiseen tunnelmaan aikaisempien Kataloniaan ja Andalucíaan tekemieni matkojen perusteella. 

Mietin pääsenköhän Madridissa vihdoinkin maistelemaan niitä ihan aitoja churroja? Entä kuinka viihtyisin Manner-Espanjassa keskellä kuuminta kesää? Ajattelin myös kielitaidottomuuttani. En ollut tuolloin vielä alkanut opiskella espanjan kieltä. Huolenaiheet unohtuivat, kun tunsin selkäni liimaantuvan istuimeen keskipakovoiman ansiosta. Maisemat vilisivät ohitse koneen kiihdyttäessä vauhtia ja pian nousimme pilvien yläpuolelle.

Härkä on edelleen Espanjan tunnus

Vajaan neljän tunnin lennon jälkeen laskeuduimme Madridiin Barajasin lentokentälle. Aurinko oli jo painunut mailleen ja ilta oli lämmin kuin linnunmaito. Sain laukut nopeasti, vaikka Barajas on todella suuri kenttä.

Kiiruhdin metrolle, joka lähtee lentokentältä. Vain harvassa paikassa pääsee yhtä kätevästi lentokentältä kaupungille. Metrolippu maksoi kaksi euroa. Maksaessani sen sain mukaani metrokartan ja ohjeet miten pääsen haluamalleni asemalle. Olin jo kotona tutkinut, että edullinen hostellini sijaitsee lähellä Plaza de España metroasemaa. Helppo homma, metroa piti vaihtaa vain kerran päästäkseni perille.

Plaza de Españalla solisee kaunis suihkulähde

Kipusin laukkuineni maan pinnalle metrotunnelista. Ilta oli jo pitkällä ja olin väsynyt, mutta se ei haitannut. Plaza de Españan suihkulähde solisi kauniilla aukiolla. Paikalliset olivat sankoin joukoin liikkeellä. Olihan illallisaika ja espanjalaiset syövät kesäaikaan paljon ulkona. Madridin tunnelma, lämmin ilta, itsevarmat, mutta rennot kaupunkilaiset, kaunis espanjan kieli ja asfaltin tuoksu saivat hymyn huulilleni. 

Lähdin rullaamaan laukkujani kohti majapaikkaa. Gran Vía on vilkas katu, jota reunustaa molemmin puolin jalkakäytävät. Jouduin välillä taiteilemaan laukkujeni kanssa, päästäkseni jalkakäytäville pystytettyjen terassien ohi. Ihmiset istuivat terasseilla parhaat päällään ja viinipullot pöydissä. He olivat niin keskittyneitä toisiinsa, etteivät edes huomanneet yrityksiäni ohittaa terassia matkalaukkujen kanssa. Voin vain ihailla espanjalaisten läsnäolon taitoa, sitä kuinka he nauttivat toistensa seurasta sulkien kaiken muun ulkopuolelleen. Viereisellä tiellä autot ohittelivat toisiaan ja tööttäilivät mennessään, mutta se ei illallistajia haitannut. He keskustelivat vilkkaasti, maistelivat ruokia toistensa lautasilta ja kilistelivät nauraen lasejaan yhteen. Lumouduin katsellessani heitä ja taisin jo heti silloin rakastua Madridiin.

Vilkkaan Gran Vía-kadun varrella on paljon ravintoloita

Hostal Santillan huone oli pieni, mutta sievä ja siisti

Hostelli oli lähellä. Sain huoneeni, joka oli pieni, mutta sievä. Vaihdoin nopeasti vaatteet ja siistiydyin vähän. Sitten olikin aika lähteä etsimään ruokapaikkaa. Halusin kävellä vähän kauemmas, jotta näkisin kaupunkia enemmän.

Löysin jonkun aikaa käveltyäni terassin, jossa oli useita tyhjiä pöytiä. Tein virheen, mihin ei koskaan pitäisi sortua, kun istuin lähes tyhjälle terassille parhaaseen illallisaikaan. Olin kuitenkin nälkäinen ja väsynyt, joten annettakoon tuo virhe anteeksi. Ilta oli ihana ja tilasin ensimmäiseksi lasillisen sangríaa ja vesipullon. Odottaessani juomia aloin selata ruokalistaa. Kaikki oli espanjaksi.

Poika toi suuren tuopillisen sameaa juomaa ja pienen lasipullollisen vettä. Maistoin suurin odotuksin aitoa espanjalaista sangríaa pillillä. Se ei ollut hyvää, vaan jopa hieman kitkerää. Kysyin englanninkielistä ruokalistaa, mutta poika vain nosteli tylsistyneen näköisenä hartioitaan. Ei kai auttanut muu kuin tilata. Tarjoilija ei osannut englantia, mutta näytteli lopulta pyynnöstäni sormella listalta ruokia, joita kannattaa maistaa. Tai niin sen ainakin ymmärsin. Lopulta tilaus oli tehty, enkä minä ainakaan tiennyt lainkaan mitä tuleman piti.

Sekoittelin pillillä sangríaa ja huomasin, että lasin pohjalla oli paksusti sokeria. Sekoittelu sai sokerin liukenemaan juomaan ja sen maku parani huomattavasti. Päätin, että en pilaa hyvää tunnelmaani, vaan nautin kauniista kesäillasta. Kaivoin päiväkirjani esiin. Katseeni halusi kuitenkin tutkia ympäristöä. Kiinnitin huomiota lähikadun kulmilla notkuviin vähäpukeisiin tyttöihin. Olinko tullut epähuomiossa jollekin punaisten lyhtyjen alueelle? En ole siitä ihan varma vieläkään. Tytöt eivät näyttäneet tyhjäkatseisilta ammattilaisilta, joita olin nähnyt Amsterdamissa. Paremminkin nämä olivat teinejä, joiden pukeutuminen oli mennyt vähän överiksi.

Vihdoin sain myös ruokaa. Lautaselta minua tuijotti ohueksi hakattu porsaan leike ja kasa löysiä ranskalaisia. Liha oli sitkeää ja perunat mauttomia. ”Ekan illan huonoa tuuria”, ajattelin ja päätin edelleen pysyä hyvällä tuulella. Kohta poika kantoi pöytääni valtavan kokoisen espanjalaisen perunamunakkaan. ”Ei ei, en minä sitä enää ole tilannut”, kauhistuin ja pyörittelin päätäni. Poika nosteli taas hartioitaan ja vei munakkaan pois. Vasta seuraavana aamuna älysin, että olin kuitenkin loppulaskussa maksanut myös munakkaan.

Viimeistelin juuri illallistani, kun viereeni tuli vanhempi mies soittamaan haitaria. Rehellisesti sanottuna soitto jopa hiukan häiritsi minua. Hymyilin silti miehelle kohteliaasti. Juuri kun otin kynän käteeni kirjoittaakseni tunnelmia ylös, loppui haitarin soitto. Olin tyytyväinen, kunnes tajusin, että mies seisoo edelleen vieressäni käsi ojossa. Hän halusi viihdyttämisestäni rahaa. Vähän meinasin jo tuohtua, mutta muistin jälleen päätökseni pysyä hyvällä tuulella. Niinpä kaivoin miehelle euron ja jatkoin kirjoittamista.

Siemailin viimeisiä sangrían loppuja, kun odottelin vaihtorahoja juuri maksamastani laskusta. Suunnittelin, että kävelen vielä pienen lenkin ennen kuin lähden nukkumaan. Tarjoilija lähestyi minua jo vaihtorahojen kanssa, kun viereeni parkkeerasi tällä kertaa viulun soittaja. ”Ei kiitos”, kiiruhdin estelemään. Viulumies ei kieltoja kuunnellut vaan alkoi soittaa. Onneksi sain vaihtorahani ja pääsin lähtemään.

Kävelin Madridin keskipisteenä pidetylle Puerta del Solin aukiolle. Kello oli jo paljon ja kaupunki alkoi hiljentyä. Viimeisetkin illallistajat kiiruhtivat koteihinsa. Puerta del Sol oli lähes kokonaan remontissa. Joka paikkaan oli pystytetty rumia seiniä, joiden sisäpuolella remonttimiehet saattoivat tehdä töitään rauhassa. Myöhään illalla heitäkään ei luonnollisesti näkynyt. 

Puerta del Sol aukion patsas ja kohtauspaikka

Minäkin päätin lähteä kävelemään kohti hostellia. Kyllä uni jo maistuisikin. Valitsin suuntavaistoni perusteella kadun ja toivoin, että pääsen sitä pitkin takaisin Gran Víalle. Kuljin autiota kävelykatua mm. El Corte Inglés tavaratalon ohi. Kadun kulmaan päästyäni maisemat eivät näyttäneetkään tutuilta ja aloin epäillä reittiäni. Päätin kaivaa kartan esiin. Samaan risteykseen osui kartan kanssa myös nuori pitkä mies. 

Hänkin oli ensimmäistä iltaa Madridissa, joten jouduimme miettimään oikein tosissamme, ennen kuin paikansimme itsemme kartalle. Selvisi, että olemme menossa ainakin jonkun matkaa samaan suuntaan. Niinpä lähdimme kävelemään ja jutustelimme samalla mukavia. Poika kertoi olevansa Hollannista. Kun hän kuuli, että olen suomalainen, kaartuivat hänen suupielensä hymyyn. ”Jari Litmanen is from Finland as well.”, hän sanoi. Jari on tehnyt Hollannissa hyvää työtä ja niinpä saamme kaikki muutkin suomalaiset nauttia hollantilaisten arvostuksesta. 

Parin korttelin jälkeen saavuimme Gran Víalle ja nuori mies lähti omalle hostellilleen. Minä pääsin viimeinkin nukkumaan pieneen huoneeseeni. Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta nukahdin iloisena siitä, että saisin seuraavana aamuna herätä uuteen päivään tutkimaan Madridin ihmeellisyyksiä. Seuraavan päivän tunnelmista ja kohtaamisista löytyy tarinaa täältä.

Aikaisemmin olen kirjoittanut Espanjasta juttusarjan Kataloniaa kahdessa viikossa:

osa1 – Salou ja Port Aventura
osa2 - Salou, Tarragone ja Reus
osa3 - Barcelona
osa4 - Kataloniasta Andorraan ja iltaristeilylle

Kesäseikkailu osa 6 – Villi Slovenia – Matka Sočaan

Käänsin Corsan pyörät kohti uusia seikkailuja jo varhain aamulla. Ajelin hiljaisia teitä pois kauniilta Bled järveltä. Melko nopeasti maisemat alkoivat muuttua jylhemmiksi. Tunsin perhosten leijailevan vatsassani, sillä tiesin olevani matkalla serpentiiniteille ja uusiin seikkailuihin. 

Suuntasin ensimmäisenä tunnettuun talviurheilukeskukseen Kranjska Goraan lähelle Italian ja Itävallan rajaa. Pysähdyin siellä juomaan aamukahvit. Pienen keskustan kahvilassa iäkkäämpi mies tarjoili cappuchinoa ja croissanteja verkkaiseen tahtiin. Kesäaikaan Kranjska Gora oli todella hiljainen pieni pitäjä.

Pian Bledin jälkeen maisema alkoi muuttua jylhemmäksi

Vatsanpohjassa tuntui perhosia, kun tiesin matkani vievän jyrkille vuorille

Muutama urheiluvaatekauppa oli sentään auki. Yritin löytää niistä sopivia sandaaleja valmiiksi rakkojen peittämiin jalkoihini. Yhdet hyvät löytyivät, mutta ne olivat liian suuret. Onneksi paikalle oli saapunut myös Israelilainen pariskunta, ja rouva ihastui sovittamiini sandaaleihin ikihyviksi. Hän sai itselleen hyvät sandaalit ja minullekin tuli hyvä mieli.

Seuraavaksi vuorossa oli jännittävä Juliaanisten Alppien ylitys Vršič-solassa kulkevaa 25 kilometriä pitkää serpentiinitietä pitkin. Puolet matkasta on jyrkkää ylämäkeä ja toinen puoli jyrkkää alamäkeä. Solan korkein kohta on 1611 m ja matkan varrella on yhteensä 49 numeroitua neulansilmämutkaa.

Pienessä vuokra-autossani oli ykkös- ja kakkosvaihteet todella kovassa käytössä. Tuntui, että auto vain ei liikkunut mihinkään isommalla vaihteella. Onneksi ennen mutkia oli pieniä levennyksiä, joissa saatoin päästää takaa tulevia moottoripyöräilijöitä ohi. Matkan varrella oli pysähdyttävä muutenkin usein, sillä maisema oli aivan käsittämättömän hieno.

Serpentiiniteillä näkee paljon moottoripyöräilijöitä

Näkymä neulansilmämutkan jälkeen

Jossain kohtaa ylämäkeä, oli pysäköitynä useita autoja peräkkäin. ”Mitähän mielenkiintoista täältä löytyy?”, ajattelin ja samalla näin lempeän näköisen ruskea-valkoisen lehmän kello kaulassa. ”Sillähän on kaverikin vieressä”, ehdin vielä ajatella, ennen kuin hahmotin koko alppiniityn ja siinä laiduntavat parikymmentä lehmää. Miten ihana näky se olikaan. Jyrkät vuoret reunustivat niittyä ja kellot kilisivät lehmien kauloissa. Taas mieleni valtasi sama tunne, kuin lapsena katsellessani ja kuunnellessani Alppi-Heidin tarinoita.

Alpit ovat jylhät Sloveniassakin

Aitoja alppilehmiä laiduntamassa

Tarkemmin katsottuna niitä oli hiukan enemmänkin

Miellyttävän hetken jälkeen jatkoin matkaa. Tuntui, kuin autosta olisi noussut savu jyrkimmissä kohdissa, mutta pääsin silti ylös asti. Olin siis serpentiinitien puolessa välissä. Alhaalla siinsi Soča-laakso, jonne olin matkalla. Vuoren huippu oli lähellä suoraan edessäni ja saatoin nähdä sulamisvesien mukanaan kuljettaman kiviaineksen vyörymiä. 

En voinut olla tuntematta huimausta ja pientä korkeanpaikankammoa. Toivoin vain, että autonikin oli saanut levätä tarpeeksi ja sen jarrut kestäisivät pitkän ja jyrkän alamäen. Matka alas sujui hyvin. Tosin se oli erittäin jännittävä, sillä edelleen serpentiinitie teki säännöllisesti 180 asteen neulansilmämutkia. Testailin vaistomaisesti välillä, että myös käsijarru on kunnossa, jos jarrut muuten pettäisivät, vaikka eihän vauhti edes päässyt kovin suureksi vaihteen ollessa päällä ja moottorin jarruttaessa matkantekoa.

Mietin moneen kertaan matkan varrella tien alkuperäistä tarkoitusta. Se rakennettiin ensimmäisen maailmansodan aikana, jotta tarvikkeita saataisiin kuljetettua Sočan laaksossa taisteleville itävaltalaisille. Silloin solan ylittäminen on ollut vielä monta kertaa pelottavampaa.

Tuolta alhaalta olin tullut

Ylhäällä auton nokka alkoi näyttää taas alaspäin

Määränpää siinsi alhaalla

Neulansilmämutka tulossa

Jokainen 49 mutkasta on numeroitu.
Tässä vaiheessa aloin olla jo reippaasti voiton puolella.

Ei näitä voi olla ihmettelemättä

Lopulta alamäki ja mutkat loppuivat ja saavuin Trentaan. Halusin ehdottomasti vierailla Triglavin kansallispuiston tiedotuskeskuksessa, joka sijaitsi matkan varrella. Opin siellä, että ylittämäni Vršič-solan toisella puolella vallitsi mannermainen ilmasto ja Trentan puolella taas välimerellinen ilmasto. Ja kyllä minäkin sen saatoin tuntea. Aurinko paistoi lämpimästi ja tuulahdus tuntui merellisen raikkaalta ja kostealta. Sain myös tietää, että osa Juliaanisten Alppien vedestä laskee Mustaanmereen ja toinen osa Adrian-mereen.

Keskus oli mielenkiintoinen ja osaava opas sai tarinat elämään. Ihmettelin miten entisaikojen ihmiset ovat pärjänneet vaativissa olosuhteissa. Ja kuuntelin lumoutuneena miehestä, jonka kasvoista karhu oli syönyt lähes puolet. Mies eli silti vielä onnettomuuden jälkeenkin kymmeniä vuosia. Karhun kohtalo oli huonompi. Se oli keskuksessa täytettynä kunniapaikalla kaikkien kauhisteltavana.

Triglavin kansallispuiston tiedotuskeskus sijaitsee upeissa maisemissa Trentassa

Välimerellinen ilmasto vaikuttaa tällä alueella.
Olisin voinut aivan hyvin istahtaa aurinkotuoliin,
jos vain aikaa olisi ollut enemmän.

Tämä karhu ehti tehdä paljon pahojaan ennen joutumistaan näyttelyesineeksi

Entiseen aikaan Alpeilla on eletty kovaa elämää.
Tämä pirtti tosin näyttää oikein viihtyisältä.

Näihin maisemiin ei voi kai koskaan kyllästyä

Villivalkosipulilla maustettu kotijuusto oli taivaallisen hyvää

Päätin jäädä tiedotuskeskuksen yhteydessä toimivaan pikkuravintolaan syömään lounasta ennen matkan jatkamista. Istahdin mukavalle terassille valtavien vuorten katveeseen. Tilasin paikallista villivalkosipulilla maustettua kotijuustoa. Se oli taivaallisen hyvää. Raikkaat maut suoraan Alpeilta upeissa maisemissa kruunasivat pysähdyksen. Aurinko paistoi ja olo tuntui onnelliselta. Kyllä maailma on täynnä hienoja paikkoja.

Hyppäsin taas Corsan rattiin ja ajelin loppumatkan perille Lepenan Laaksoon Soča joen varrella sijaitsevaan majataloon. Paikka oli aivan ihana. Turkoosi vesi virtasi joessa kylmänä ja raikkaana. Aurinko paistoi kuumasti majatalon terassille ja koirat juoksivat läheisellä pellolla. Seuraavat kaksi yötä nukkuisin kahden hengen tilavassa huoneessa. Siihen kuului myös suuri parveke, jonka eteen avautui vihreä alppiniitty. 

Olin aivan fiiliksissä. Halusin lähteä tutkimaan ympäristöä ja uimaan jääkylmään veteen. Sen sijaan jämähdin terassille istumaan ja huomasin olevani aivan poikki. Siinä istuskellessani katseeni kiinnittyi majatalon pihan suuriin kasvimaihin. ”Tuoreita vihanneksia käytetään varmasti ravintolan ruokiin”, ajattelin ja päätin, että syön illalla hotellilla. En siinä vaiheessa oikein uskonut, että minulla olisi muita vaihtoehtoja ollutkaan. Sen verran syrjässä majatalo sijaitsi.

Seuraava majapaikkani Lepenan laaksossa näytti upealta

Parvekkeeni oli aivan alppiniityn vieressä

Majatalon pihassa oli viihtyisä terassi, joka toimi illalla ruokaravintolana

Soča-joen veden väri on ainutlaatuisen hieno.
Sitä ei pysty kameraankaan tallentamaan

Vesi on kesälläkin todella kylmää

Pitkän istuskelun jälkeen lähdin kuitenkin uittamaan varpaita Soča-joen vedessä. Se oli ihmeellistä. Veden väriä on vaikea kuvailla. Vaalean turkoosi vesi lipuu maitomaisen pehmeänä, mutta silti kirkkaana pyöreiden kivien päältä. Ihan kuin siinä olisi häivähdys hopeaa mukana. Veden lämpötila on kesälläkin vain noin 12 - 15 astetta ja se todella tuntuu kylmältä.

Jätin uimisen väliin ja lähdin kävelemään hitaasti lähiympäristöön. Ihan lähellä oli risteys, josta lähti pieni kapea tie nousemaan ylöspäin. Lähdin kiipeämään sitä pitkin. Alhaalla oli ollut joku kylttikin, mutta en kiinnittänyt siihen erityisemmin huomiota. 

Kun pääsin perille, en tiennyt olisinko hämmästellyt näkyä suu auki vai huokaillut ihastuksesta. Ylhäällä oli monesta rakennuksesta koostuva tila. Näin valkoisia ja mustia hevosia. Valokuvasin vuohia ja erityisesti yhtä vikuripäistä joka oli eristetty kavereistaan. Kävelin tunnelmallisten rakennusten välissä ja saavuin pieneen kahvilaan. 

Pöydässä nuori nainen maalasi vesiväreillä lasten kanssa. Hän oli yhtä hymyä ja puhui erinomaista englantia. ”Voinko auttaa”, hän kysyi. Tilasin juoman ja istuin pöytään kirjoittamaan päiväkirjaani. Sivusilmällä seurasin kuinka Mayaksi esittäytynyt nuori nainen opasti brittilapsia.

Pristava Lepenan lomakylän kahvila on ihastuttava

Pienet yksityiskohdatkin ovat kohdallaan

Maya piti seuraa brittilapsille ja valotti minulle lomakylän tarjonnasta

Tämä sarvipää oli jostain syystä eristetty kavereistaan

Lipizzanhevoset syntyvät mustina, mutta muuttuvat myöhemmin valkoisiksi

Välillä Maya tuli minun kanssani keskustelemaan. Hän kertoi Pristava Lepenan lomakylästä, johon olin eksynyt. Heillä on luksusmökkejä majoittumiseen, uima-allas, sauna ja tasokas ravintola. Valkoiset hevoset olivat kuulemma kuuluisia lipizzanhevosia. Ne syntyvät mustina, mutta muuttuvat valkoisiksi noin seitsemän vuotiaina. Älykkäät lipizzanhevoset oppivat helposti kouluratsastusliikkeitä ja ovat koko Slovenian ylpeys. 

”Tule ihmeessä kokeilemaan illalla ravintolamme herkullisia ruokia”, Maya sanoi, kun olin lähdössä. ”Ehkä tulen huomenna. Tänään minulla on jo muita suunnitelmia”.

Kävelin takaisin omalle hotellilleni ja tilasin mantelilla kuorrutettua jokikalaa. Ruoka oli hyvää, mutta ei mitenkään erityistä. Kasvimaan antimetkin olivat lautasella hyvin pienessä roolissa. Huomenna kävelen syömään ”Pristava Lepenan ravintolaan”, ajattelin.

Jokikala mantelilla oli ihan hyvää, mutta päätin syödä seuraavana iltana Pristava Lepenassa

Seuraavana päivänä pääsin tutustumaan ihmeelliseen turkoosiin veteen vielä lähemmin.

Olen aiemmin julkaissut Kesäseikkailusta:

Osa1 - Villi Slovenia - Kranj

Osa2 - Villi Slovenia - Matkalla Bohinjiin
Osa3a - Villi Slovenia - Bohinj Järvellä: Vaellus Vogel hissiltä
Osa3b - Villi Slovenia - Bohinj Järvellä: Risteily Järvellä ja Saviča Putous
Osa 4 – Villi Slovenia – Vintgarin Kanjoni ja ensivaikutelmat Bled Järveltä
Osa5 - Villi Slovenia - Bled Järvellä