Pohjois-Thaimaa kaikille aisteille – osa 3 Polkupyörällä Makumaahan

Aamiaisen jälkeen odottelin sovitusti kapsäkkini kanssa kuljetusta, joka veisi minut neljän päivän polkupyöräsafarille Chiang Maista Chiang Raihin. Jonkun ajan kuluttua kuorma-auto, jossa oli katettu lava, saapui. 

Lähdössä neljän päivän pyöräreissulle
Chiang Maista Chiang Raihin

Kuljettajan lisäksi matkassa oli kaksi thai-opasta. Heistä vain toinen puhui englantia, mutta ei hätää. Thaimaassa se riittää oikein hyvin. Hyppäsin kuormurin lavalle rakennetulle kovalle penkille istumaan. Suurimman osan tilasta veivät lavalle pressun alle pakatut polkupyörät. Kuulin, että haemme matkalle mukaan myös kaksi muuta pyöräilijää.

Olin iloinen! Pitkään oli vaikuttanut siltä, ettei pyöräsafari toteudu lainkaan haluamanani ajankohtana osallistujapulan vuoksi. Onneksi reilua viikkoa ennen Thaimaahan lähtöäni varmistui, että reissuun oli ilmoittautunut muitakin osallistujia.

Hetken kuluttua kanssani lavalla istuivat Natalie ja Jason. He olivat nuori amerikkalainen pariskunta. Ihan perusjenkeistä ei kuitenkan voinut puhua, sillä molemmat olivat matkustelleet paljon ja osasivat katsella maailmaa myös muusta kuin amerikkalaisesta näkökulmasta. Lisäksi he asuivat Hawaijilla. Tiesin heti alusta lähtien, että matkasta tulisi mukava.

Ensin ajelimme pohjoiseen päin noin tunnin kuorma-auton lavalla. Chiang Daon alueella pysähdyimme ihailemaan norsuja viidakon keskellä sijaitsevaan elefanttipuistoon. Näimme norsujen taidonnäytteitä ja saimme seurata niiden kylpyhetkeä. Vaikka norsut ovat aivan ihastuttavia otuksia, pyrki ajatus luiskahtamaan jatkuvasti tulevaan pyöräilyyn.

Norsujen kylpyhetkeä on hauska seurata

Norsujen jälkeen jatkoimme matkaa edelleen auton lavalla. Kävimme tutkimassa vielä Chiang Daon luolat. Upeat tippukiviluolat on rauhoitettu buddhalaisten pyhäksi paikaksi. Luonnon muovaamien taideteosten lisäksi paikalla on paljon buddhalaisuuteen liittyvää ”rekvisiittaa”.

Chiang Daon luolat ovat pyhitetty Budhalaisuudelle

Luolastossa löytyy myös
upeita luonnon taideteoksia.

Aktiivisen alkupäivän jälkeen alkoikin olla jo lounasaika. Erittäin herkullisen thailounaan jälkeen pääsimme vihdoin asiaan. Maastopyörät kaivettiin esiin ja vaihdoimme pyöräilyvaatteet päällemme. Muutamien koekierrosten ja pyörän säätämisten jälkeen lähdimme matkaan.

Englantia puhuva opas ajoi kärjessä. Jason, Natalie ja minä seurasimme häntä ja perää jäi pitämään toinen thaioppaista. Mukaan matkaan lähti myös kuorma-auto, joka pysytteli koko ajan lähistöllä.

En oikein vieläkään ymmärrä miten se on mahdollista, että kaaduin pyöräni kanssa heti ensimmäisessä mutkassa. Ajoimme asfalttitietä ja käännyimme jyrkästi vasemmalle. Heti käännöksen jälkeen alkoi ylämäki, joten yritin vaihtaa pienemmälle vaihteelle mutkassa. Jostain syystä vaihde ei vaihtunut, mutta kettingit kyllä lähtivät pyörästä. Muut jatkoivat jo matkaa, mutta takanani ajanut opas laittoi kätevästi ketjut paikalleen ja suoristi vääntyneen ohjaustangon.

Naureskelin nolona tapahtuneelle, mutta muut eivät olleet millänsäkään. Niinpä jatkoimme matkaamme. Vähän ihmettelin, miksi olin niin selkeästi huonokuntoisin, vaikka olin pyöräillyt todella paljon koti Suomessa ja käynyt talvellakin säännöllisesti spinning tunneilla. 

Pohjois-Thaimaa on vuoristoista,
niinpä ylä- ja alamäkiä riitti myös pyöräilyreitillä

Toiset ajelivat todella kevyen näköisesti, mutta minun eteneminen tuntui olevan todella vaikeaa. Varsinkin ylämäet olivat täyttä tuskaa, jouduin välillä jopa taluttamaan pyörää. Ihmettelin myös, miksi taluttaminenkin tuntui lähes ylitsepääsemättömän raskaalta. Laitoin tuskaisuuden kuuman ilman piikkiin ja muistutin, että muut ovat minua yli 10 vuotta nuorempia ja tottuneita tähän ilmastoon.

Ajoimme välillä hyväkuntoisia asfalttiteitä pitkin, mutta matkaan kuului myös vaikeampia maasto-osuuksia. Mihinkään ihan pahoihin paikkoihin emme menneet lainkaan. Sen olin älynnyt sentään varmistaa jo etukäteen. 

Välillä ajoimme maastoreittejä

Tilannetta tasasi hiukan se, että Natalie oli minua huonompi alamäissä. Kyllä möykkyiset jyrkät alamäet pelottivat myös minua mutta pärjäsin hiukan Natalieta paremmin ehkä siksi, että rinnastin alamäessä ajamisen lasketteluun. Sen ajatuksen avulla löysin varmuutta ja tasapainoa ajamiseeni.

Käsivarret ja niskat tulivat kyllä todella kipeiksi, kun puristin ohjaustankoa rystyset valkoisina ja sain itseni jatkuvasti kiinni siitä, että olin nostanut olkapäät korviin. Spinnig tuntien ohjeet oikeasta pyöräilyasennosta unohtuivat, kun keskityin täysin suoritukseeni.

Koska olin alamäissä nopeampi, sain mahdollisuuden pitää hiukan taukoa muita odotellessa. Muutenhan he joutuivat odottelemaan minua koko ajan. Matkaa jatkettiin aina, kun saavuin paikalle enkä päässyt lainkaan levähtämään. Onneksi maasto-osuuksilla Nataliekin halusi taluttaa pyörää ylämäissä. Ehkä hän teki niin, etten tuntisi oloani huonoksi. Ainakin se todella auttoi minua ja vaikka matkanteko oli raskasta oli se myös mukavaa. 

Rankan matkan aikana ehdimme myös ihailla maisemia

Kannustavan seuran ja suomalaisen sisukkuuden ansiosta ajoin perille saakka, vaikka luovuttaminen kävikin rehellisyyden nimissä monta kertaa mielessä. Matkaa ensimmäisen päivän aikana pyörän selässä kertyi noin 40 – 50 km.

Määränpäässä väsymys ja kipeät lihakset unohtuivat. Olimme nimittäin saapuneet vieraiksi Palaung vuoristoheimon kylään. He ovat lähtöisin Burmasta, mutta asuvat nykyään pieninä yhteisöinä lähinnä Pohjois-Thaimaassa ja Kiinan vuoristoalueilla. 

Palaung lapset juoksentelivat likaisissa
vaatteissa, mutta onnellisina kylässä

Joka puolella juoksenteli likaisia, mutta iloisia ja onnellisen näköisiä lapsia. Naiset tekivät käsitöitä bambumajojensa edustoilla ja miehet kärräsivät oksia tai hakkasivat puita pienemmiksi. Kanat, kukot, koirat ja muutkin eläimet kirmailivat suloisessa sekamelskassa kaiken keskellä. Kylän yksi elinkeino on myydä naisten tekemiä käsitöitä vieraileville turisteille. En minäkään raaskinut olla ostamatta muutamaa rinkulaa koristamaan kättäni. 

Palaung naiset ovat ahkeria käsityöläisiä

Yleisvaikutelma kylästä oli melko alkeellinen, mutta todella eksoottinen. Esimerkiksi sähköä ei kylään tullut lainkaan. Meidän majapaikaksemme seuraavaksi yöksi osoitettiin harva mutta siisti bambumaja. Majan lähellä on vessa ja ”suihku”. Suihkun virkaa toimitti letku, josta tuli viileää vettä. Siinä sitten nopeasti siistiydyin hikisen matkan jäljiltä. 

Kylässä siistiydyttiin tässä pesuhuoneessa

Lähdin katselemaan kylää ja napsin kävellessäni paljon valokuvia. Etenkin lapset olivat kuvaamisesta innoissaan. Sain ihania hymyjä ja aitoa iloa kuviin. Valitettavasti myöhemmin kaikki nuo kuvat tuhoutuivat, kun muistikorttini hajosi. Sain taas muistutuksen siitä, että kopioiden tekeminen tärkeistä tiedostoista on todella tärkeää. Tosin en olisi sitä pystynyt keskellä viidakkoa tekemäänkään. Samasta syystä tämän kirjoituksen yhteydessä olevat valokuvat ovat suurimmaksi osaksi Jasonin ja Natalien kamerasta.

Joka tapauksessa kuvatessani kyläläisten touhuja ajattelin heidän aitoa iloaan ja asennettaan elämään. Heidän päivänsä täyttyvät askareista, joiden avulla he saavat ruokaa ja pitävät elinolonsa haluamallaan tasolla. Mitään ylimääräistä tai luksusta heidän elämäänsä ei kuulu. Silti he näyttävät todella onnellisilta ja nauravat paljon. Onnellisuus ei todellakaan ole kiinni rahasta ja tavaroista vaan pienistä hetkistä ja yhdessä olemisesta. 

Palong kylän raitti

Kun palailin takaisin ”omalle” bambumajallemme, kantautui Ihana ruuan tuoksu nenääni. Oppaamme olivat loihtineet kyläläisten kanssa taivaallisen nuotiolla tehdyn thai-aterian. Ruoka oli todellista lähiruokaa, sillä ”pataan” oli laitettu oman kylän vapaana juoksentelevia kanoja ja oman maan kasviksia sekä yrttejä. Pullovesi oli sentään tuotu huoltoauton kyydissä Chiang Maista.

Aterian jälkeen tuotiin tuli kokkauspaikalta bambumajamme eteen isoksi nuotioksi. Kun ilta alkoi hämärtyä ja pimeys laskeutui nopeasti kaikkialle, alkoi kylän tyttöjen esitys. He olivat pukeutuneet perinne asuihin ja esiintyivät meille nuotion äärellä. Nuotio toimi tunnelman luojana ja valonlähteenä pimeässä illassa. Esitykseen taas kuului monenlaisia lauluja ja leikkejä. Välillä tanssittiin tulen ympärilläkin. Silloin tytöt hakivat myös minut ja Natalien mukaan tanssiin. Lasten ilo tarttui meihinkin ja tiesin, että illan muistot lämmittävät mieltäni vielä kauan. Vieläkin hymy pyrkii kasvoille muistellessani illan aitoa iloa. 

Palaung tytöt esiintyivät meille nuotion äärellä

Mukava ilta alkoi olla jo lopuillaan, kun tytöt halusivat, että myös me laulaisimme heille jotain. Yritin miettiä pääni puhki minkä sopivan laulun sanat osaisin edes jotenkuten englanniksi. Yhteistä laulua Jasonin ja Natalien kanssa ei kuitenkaan löytynyt. Niinpä päätimme, että minä laulan yksin suomeksi ja amerikkalaiset laulavat kahdestaan englanniksi. Valitsimme lauluksi Hämä-Hämähäkki, koska lapset olivat aikaisemmin laulaneet sen meille omalla kielellään. He olivatkin innoissaan kuullessaan tutun laulun oudolla kielellä. Kannustukseksi kaikki leikkivät laulun aikana tutun leikin. Ilta alkoikin tuntua jo ihan täydelliseltä. 

Illan aikana ilmassa oli aitoa iloa

Ennen nukkumaan menoa oli kuitenkin käytävä vielä vessassa ja pesemässä hampaat. Pimeä ilta auttoi kiinnittämään huomiota kaikenlaisiin ääniin, jotka kantautuivat viidakosta. Valaisin taskulampullani polkua, etten astuisi vahingossa käärmeen tai jonkun muun eläimen päälle. Kun avasin vessan kevyen oven ja astuin sisään, osui taskulampun valo seinällä kököttävään paksujalkaiseen kämmenen kokoiseen hämähäkkiin. Se näytti todella suurelta ja epämiellyttävältä. Liekö laulumme houkutellut sen paikalle?

Mietin vaihtoehtojani:

Käynkö kyykkimässä ulkona vessan takana? – Ei, sieltä alkaa viidakko ja hämähäkkejä ja muita elukoita on varmasti vaikka kuinka paljon.

Käynkö vessassa vasta aamulla? – Ei, en todellakaan voi nukkua, jos en pääse nyt vessaan.

Saisinko hämähäkin jotenkin pois vessasta? – Ei, minulla ei ollut mitään kättä pidempää mukana enkä todellakaan halunnut koskea elukkaan käsin.

Niinpä jäljelle jäi vaihtoehto kyykkiä paikallisella vessanpöntöllä, pitää valokeila suunnattuna hämähäkkiin ja toivoa, ettei se lähde liikkeelle. Se oli kyllä nopein vessakäynti ikinä eikä silloin naurattanut yhtään. Onneksi hämähäkki pysyi paikallaan ja suoriuduin tehtävästä ilman suurempaa haittaa. Aamulla otus olikin häipynyt jonnekin.

Menimme Jasonin ja Natalien kanssa uupuneina nukkumaan bambumajaan jo yhdeksän aikoihin. Vähän tuntui hassulta ajatella, että samaan aikaan Suomessa kello on neljä iltapäivällä ja ihmiset pääsevät töistä kotiin. Vaikka olin rättiväsynyt, ehdin kuunnella pitkän tovin kylän iltatoimista kantautuvia ääniä ennen nukahtamistani. Aamulla sitten heräsin hyvissä ajoin kukkojen lauluun. Tuntui kuin eläimet olisivat olleet aivan korvan juuressa ja niinhän ne oikeastaan olivatkin. Harvan bambumajan raoista jopa näki kukkojen askelluksen ja värikkäät sulat. 

Aamulla sumuinen kosteus viipyi vielä kylän päällä,
kun lähdimme jatkamaan pyörämatkaamme

Söimme varhain aamulla aamiaiseksi tuoreita kananmunia, hedelmiä ja huoltoautomme mukanaan tuomaa leipää. Sitten olikin aika startata jälleen matkaan. Ensimmäinen haaste oli heti kylästä nouseva valtava kurainen mäki. Natalie ja minä talutimme suosiolla pyöriämme. Mietin pääsenkö perille lainkaan, kun jo aloitus on tällainen ja matkaa pyöräiltäväksi olisi noin 50–60 km tälle päivälle?

Vielä siinä vaiheessa en uskonut, että päivän pyöräily laittaisi minut lähes laulamaan onnesta. Niin kuitenkin kävi! Kerron siitä lisää seuraavassa osassa, joka löytyy täältä.

Aikaisemmin ”Pohjois-Thaimaa kaikille aisteille” – jatkomatkakertomuksessa on ilmestynyt

osa 1 Bye Bye busy life
osa 2a Chiang Mai hurmasi minut 

osa 2b Chiang Mai hurmasi minut