Afrikka – Seikkailuista Suurin – osa 5 Route 62 Etelä-Afrikka

Ensimmäisen kokonaisen päivän jälkeen istuimme Sammy-kuormurin huomassa syömässä kokkimme ja matkanjohtajamme Prestonin valmistamaa ruokaa. Se maistui taivaalliselle. Opettelimme samalla toistemme nimiä. ”Perheeseemme” kuului brasilialainen pariskunta, kolme hollantilaista nuorta miestä, kolme saksalaista nuorta naista, saksalainen iäkkäämpi pariskunta ja sveitsiläinen nainen. Matkanjohtaja ja kuormurin kuljettaja olivat eteläafrikkalaisia ja saksan kielen tulkki saksalainen. Ilta oli pimeä ja viileä. Olo oli kuitenkin hyvä ja jopa astioiden tiskaaminen tuntui mukavalta puuhalta työstressien jälkeen.

Preston toimi paitsi matkanjohtajana niin myös kokkina.
Hän loihti meille mitä mainioimpia herkkuja lähes joka ilta.

Olimme jo ehtineet kokea yhdessä vaikka mitä. Ekana päivänä kävimme tutustumassa Kapkaupungissa Langa slummiin ja osallistuimme illalla Paarlissa viininmaisteluun. Viinit ovat erinomaisia Etelä-Afrikassa. Söimme viinin lisäksi hyviä paikallisia juustoja.

Näissä mahtavissa puitteissa maistelimme viinejä ja juustoja

Ensimmäinen aamu safarilla valkeni kauniina Paarlissa

Herättyämme hienosta majapaikastamme ja syötyämme siellä ruhtinaallisen aamiaisen, lähdimme Sammy-kuormurin kyydillä ajelemaan Route 62 pitkin Oudshoorniin. Route 62 on Etelä-Afrikan vastine USA:n Route 66:lle. Jos tykkäisin tai uskaltaisin ajaa moottoripyörällä, haluaisin varmasti ajaa tuon 850 km pitkän mahtavia vuoristomaisemia halkovan reitin Kapkaupungista Port Elisabethiin. Onneksi pääsimme taittamaan siitä osan itseasiassa yli 350 km Sammyn kyydissä.

Route 62 on mahtava 850 km pitkä reitti upeissa maisemissa Etelä-Afrikassa

Matkan varrella on mitä erilaisempia ruokapaikkoja

Nämä pojat ihastuivat ikihyviksi saatuaan spinnerin tuliaisina Suomesta

Pysähdyimme matkalla legendaariseen Ronnien Sex Shopiin. Nimestään huolimatta kyse ei ole seksikaupasta vaan pubista. Sinne on vuosien aikana jätetty satoja naisten rintaliivejä ja alushousuja. Tuhannet vierailijat ovat kirjoittaneet terveisiään seiniin, pöytiin ja tuoleihin. Paikkaa kutsutaan Etelä-Afrikan oudoimmaksi pubiksi. Pubissa on tarjolla ruokaa ja juomaa. Paikassa on myös mahdollista majoittua, jos tuli juotua liikaa olutta.

Ronnies sex shop on hyvin erikoinen pub Route 62 varrella

Motoristit käyvät mielellään Ronniella

Halutessaan baariin voi jättää alusvaatteensa tai kirjoittaa tervehdyksensä seinään

Viimeisenä pysähdyksenä ennen majapaikkaamme vierailimme Highgate-strutsitilalla. Se ylitti kaikki odotukseni. Meillä oli erittäin mukava kierros siellä viihdyttävän ja paljon asioista tietävän oppaan johdolla.

Aloitimme strutsien syöttämisellä. Se oli pelottavaa. Ne nokkivat todella kovalla voimalla maissin siemeniä kädestä. Purra ne eivät kuitenkaan voi, sillä niillä ei ole hampaita. Oppaamme kertoikin, että niiden on syötävä jopa puoli kiloa kiviä päivässä. Kivet vatsassa jauhavat syödyn ruuan pienemmäksi. Samasta syystä hän pyysi meitä riisumaan sormukset, suuret korvikset ja muut kiiltävät esineet ennen lintujen syöttämistä. Ne kuulemma suorastaan himoitsevat kiiltäviä esineitä. Myös pienemmät linnut syövät hiekkaa tai kiviä saadakseen ruuan hienonnettua.

Uros strutsit ovat väritykseltään mustavalkeita

Naaraiden väritys on ruskean harmaa

Strutsin munat ovat valtavan kokoisia. Yhdestä munasta voi valmistaa aamiaista ainakin 18 henkilölle. Tosin siihen on varattava aikaa, sillä munan keittäminen kestää kaksi tuntia. Osa munista on hedelmällisiä, mutta kaikki eivät ole.

On aika erikoista, että strutsien maailmassa nimenomaan urokset huolehtivat munien hautomisesta paljon enemmän kuin naaraat. Naaraat ovat jopa välinpitämättömiä ja uroksen on huolehdittava, että munien lämpötila pysyy sopivana. Pääsimme todistamaan tätä ihan käytännössä.

Opas hätisti hautovan uroksen ylös munien päältä. Se jäi katselemaan kauempaa hyvin hermostuneena, kun me ihastelimme munia. Opas vakuutti, että munat kestävät ihmisen painon, kun niiden päälle astuu varovasti. Melkein kävi sääliksi isästrutsia, kun se joutui katselemaan meidän kävelemistä sen munien päällä. Naaras vain kaiveli välinpitämättömänä nokallaan maata. Onneksi opas oli mukana, sillä strutsi voi satuttaa pahasti ja jopa tappaa ihmisen potkaistessaan terävällä kynnellä

Uros pälyili kauempaa kun me ihastelimme sen hautomia munia

Strutsin nahasta ja höyhenistä tehdään monenlaisia käyttö- ja koriste-esineitä

Kun muistelimme illalla nuotion ja hyvän ruuan äärellä päivän kokemuksia, tunsimme kaikki, kuinka ryhmähenkemme alkoi voimistua ja meistä oli tulossa perhe parin viikon ajaksi, kuten matkanjohtajamme halusikin.

Safariseikkailu jatkuu seuraavassa osassa.

Olen julkaissut aikaisemmin Afrikka - Seikkailuista Suurin - sarjassa:

osa 1 Timanttipölyä etsimään

osa 2 Matkalla Määränpäähän

osa 3 Hermanus Etelä-Afrikka

osa 4 Kapkaupunki ja Safarin aloitus - Etelä-Afrikka

Afrikka – Seikkailuista Suurin – osa 4 Kapkaupunki ja safarin aloitus - Etelä-Afrikka

Heräsin Kapkaupungissa hostellin kapselisängystäni viideltä aamulla kellon soidessa. Uni olisi vielä maistunut, mutta pakko oli nousta ylös, jotta ehtisin ajoissa Safarijärjestäjän toimistolle. Lähtisin nimittäin tänään kahden viikon seikkailusafarille Kapkaupungista Durbaniin.

Kahden viikon safarin reitti Kapkaupungista Durbaniin

91 Loop Hostel oli oikein positiivinen kokemus. Nukuin usean kapselin salissa omassa kapselissani. Siellä oli valot, sähköpistokkeet, tilaa matkatavaroille ja mukava sänky. Äänieristys ei ollut erityisen hyvä. Yöllä kuulin, kuinka viereisen kapselin asukas kuorsasi. Olin kuitenkin niin väsynyt, että sain nukuttua siitä huolimatta.

91 Loop Hostellin kapselisängyt olivat hyvää tasoa

Vaikka sammutin herätyskellon nopeasti ja yritin olla hiljaa, huomasin, että ainakin osa muiden kapselien asukkaista heräsi kolisteluuni. Kieltämättä minua hiukan jännitti tuleva safari. Ensimmäinen haaste oli saada itseni ja tavarani roudattua muutaman sadan metrin päähän toimistolle, josta safari alkaisi.

Vaikka matka ei ollut pitkä, en olisi millään halunnut lähteä kylmään tihkusateiseen pimeään kaupunkiin kävellen kuudelta aamulla. Heti hostellin oven avattua näin kodittomia nukkumassa kadulla. Tein nopean päätöksen ja pyysin vastaanottovirkailijaa tilaamaan minulle taksin.

Olin nimittäin jo edellisenä päivänä saanut annoksen siitä, kuinka periksiantamattomia Kapkaupungin kodittomat voivat olla. Kävelin ihan päiväaikaan Kloof Streetia kaikessa rauhassa. Kun ensimmäinen rahan pyytäjä saapui, annoin hänelle vähäiset kolikkoni. Se oli iso virhe. Kodittomia alkoi parveilla ympärilläni enemmän kuin pystyin kestää. Yritin ensin sanoa ystävällisesti, että minulla ei ole enää rahaa heille. Lopulta sanoin jo aika tylysti samalla kun kävelin koko ajan eteenpäin. Mikään ei tuntunut auttavan. He vain kävelivät vierelläni, näyttivät sydäntä särkevän kurjilta ja todistelivat, kuinka nälkä heillä on.

Kapkaupungissa on paljon kauniita rakennuksia

Pakenin tilannetta avoinna olevaan vaatekauppaan. Hypistelin siellä vaatteita ainakin vartin verran. Kun astuin ulos kaupasta, hyökkäsivät kodittomat uudelleen ja vaativat rahaa tai ruokaa. Aloin olla jo epätoivoinen.

Kävelin entistä tiiviimpään tahtiin eteenpäin. Kadun varrella oli kaksi tuolia ja niiden välissä pöytä. Mies istui toisella tuolilla ja poltteli tupakkaa. ”Tarvitsetko apua”, hän kysyi. Nyökättyäni hänelle, hän pyysi minut istumaan toiselle tuolille. Hän hätisti kodittomat tiehensä ja minä huokaisin helpotuksesta. Opinpahan ainakin ihan kantapään kautta, että Kapkaupungissa ei kannata antaa rahaa eikä myöskään huomiota kodittomille. Se on surullista, mutta totta.

Kiittelin miestä ja nousin jatkaakseni matkaa. Hän sanoi yllättäen, että ”Elämä on hetkiä. Nauti niistä”. Siinäpä vasta oiva neuvo meille kaikille.

Taksikuskia nauratti, että olin menossa vain muutaman sadan metrin päähän. Hän sanoi silti ymmärtävänsä. Vesisade taukosi, kun odottelin toimistolla muiden saapumista. Pikkuhiljaa porukkaa kerääntyi paikalle ja ilmassa alkoi olla lähdön tunnelmaa.

Jätimme isot tavarat safariautomme Sammyn kyytiin. Matkanjärjestäjän kaikki autot on nimetty jo edesmenneiden muusikoiden mukaan. Sammy Davis Junior antoi nimensä meidän autollemme.

Sammyn kyydillä pääsimme turvallisesti paikasta toiseen

Matkaan kuitenkin lähdimme pienemmällä autolla, sillä ensimmäisenä ohjelmassa oli tutustuminen Kapkaupungin townshipiin eli slummiin nimeltä Langa. Olen käynyt slummeissa ennenkin. Tiesin odottaa kurjuuden lisäksi paljon iloa, värejä ja nauravia lapsia.

On silti aivan järkyttävää nähdä, miten ihmiset elävät, vaikka emme edes vierailleet slummin pahimmilla alueilla. Valtio on rakennuttanut halpoja vuokrataloja hostelleja. Ne ovat erittäin yksinkertaisia muutaman makuuhuoneen huoneistoja. Makuuhuoneissa on useampi sänky, joista jokainen on tarkoitettu yhdelle perheelle.

Nainen pesee pyykkiä Langa-townshipin hostellissa

Tämä poika ihastui ikihyviksi nallesta, jonka annoin hänelle

Pieni poika makasi sängyllä äitinsä kanssa. Minä annoin hänelle nallen, jonka olin tuonut Suomesta. Pojan iloinen ilme ja valloittava hymy sai minut ihan sulamaan. Valloittavista hymyistä ja lasten esityksistä saimme nauttia lisää, kun vierailimme paikallisessa lastentarhassa. Lapset vaan ovat niin aitoja ja ihania kaikkialla maailmassa. Heiluttelimme lapsille hyvästiksi. Päässäni soi heidän laulamansa laulu I’m precious. Onneksi heitä opetetaan ajattelemaan niin.

Päiväkodin lapset ihmettelivät meitä...

...ja esiintyivät meille.

Afrikassa käytetään värejä

Käveltyämme hetken, juoksi läheisen hökkelin pihasta kolme poikaa halaamaan meitä. Heille riitti, että otimme valokuvia ja näytimme niitä heille. Sydämellisen hetken jälkeen jatkoimme kierrosta. Sieltä täältä nenään löyhähti likaisten vaatteiden, virtsan sekä muiden eritteiden ja savun haju. Toisaalta näimme myös hyväkuntoisia autoja, kauppoja, baareja ja partureita. Townshipeissä käydään kauppaa ja yritetään löytää elinkeino mistä tahansa. Jotkut keräävät muovipulloja. Siinä onkin melkoinen homma. Ei niistä paljon makseta, mutta maksetaan kuitenkin.

Townshipissä näkee vaikka minkälaisia yrityksiä

Tämä poika juoksi spontaanisti halaamaan minua

Pullojen kerääminen on jonkun toimeentulo

Me vierailimme seuraavaksi kaljanpanijan luona. Hän tekee olutta koko yhteisölle. Sitä kuulemma tarvitaan aina kun on juhlat tai joku syy kokoontua yhteen. Muistaakseni 10l astia olutta maksaa noin 2 euroa. Mehän tietysti myös maistelimme sitä. Se oli oikeastaan aika hyvää. Kevyttä ja raikasta maissiolutta.

Nainen kotipihalla askareissaan

Lapsia kuljetetaan usein selässä

Tätä olutta maistelimme porukalla. Astiallisen hinta on noin 2 €

Saattaa olla, että Townshipissä on yksi wc useita satoja käyttäjiä kohden. Voin kertoa, että nuo vessat eivät houkuttele asioimaan siellä. Kaikista huonoimmilla alueilla asiat eivät ole edes niin hyvin.

Kuljetus kuitenkin toimii. Townshipin bussiasemalta pääsee kauas tai lähelle kohtuuhinnalla. Matka Kapkaupungista Johannesburgiin kestää kuulemma 14 - 20 tuntia ja se maksaa noin R700 (tämänhetkisen kurssin mukaan noin 47€). Matkaa kertyy noin 1400 km.

Townshipin bussiasemalta pääsee lähes minne vaan

Pää täynnä monenlaisia ajatuksia istuimme auton kyytiin ja ajelimme Stellenboschiin, joka tunnetaan yliopisto- ja viinikaupunkina. Kontrasti on melkoinen slummin jälkeen. Matkalla kuulimme, että towvshipeissä järjestetään aina sunnuntaisin isot grillijuhlat, joihin koko yhteisö osallistuu. Puitteet eivät ole ihmeelliset, mutta yhteishenki on hyvä ja ihmiset pitävät huolta toisistaan. Ehkäpä meilläkin on jotain opittavaa heiltä.

Seuraavassa osassa matkaamme legendaarista Route 62 pitkin Oudshoorniin

Olen julkaissut aikaisemmin Afrikka - Seikkailuista Suurin - sarjassa:

osa 1 Timanttipölyä etsimään

osa 2 Matkalla Määränpäähän

osa 3 Hermanus Etelä-Afrikka

Afrikka – Seikkailuista Suurin – osa 3 Hermanus Etelä-Afrikka

Lähes puolentoista vuorokauden matkustamisen jälkeen saavuin Hermanukseen. Se on kaunis, ihastuttava ja nopeasti kasvava pieni kaupunki Länsi-Kapin alueella noin 100 kilometrin päässä Kapkaupungista.

Olin varannut neljän yön majoituksen pienestä majatalosta keskustan lähellä. Jakasa Guesthouse on siisti ja mukava paikka. Isäntäväki on huolehtivaista ja kaikki tuntuu toimivan hyvin. Pieni miinus tulee heikosta nettiyhteydestä ja siitä, että talossa ei ole kunnon lämmitystä. Toisaalta iso plussa on halpa hinta, johon kuuluu suorastaan loistava aamiainen. Tarjolla on kahvin ja teen lisäksi hedelmäsalaattia, leipää ja jogurttia. Lisäksi jokaiselle vieraalle paistetaan erikseen heidän niin halutessaan kananmunia, pekonia ja herkkusieniä.

Jo ensimmäisenä päivänä sain käsityksen siitä, kuinka hieno kaupunki Hermanus on. Keskustassa on paljon viehättäviä ravintoloita ja kahviloita. Ne kaikki sijaitsevat pienellä alueella meren vieressä muutamia kymmeniä metrejä merenpinnan yläpuolella. Joka paikasta on upeat näköalat merelle. Talvi ja kevätaikaan on erittäin suuri mahdollisuus nähdä vedessä valaita. Kesäksi ne lähtevät takaisin Etelänavalle viileämpiin vesiin.

Heräsin ensimmäiseen aamuun innoissani. Olinhan varannut jo etukäteen veneretken valaiden bongailua varten. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja jo aamulla huomasi, että päivästä tulee kuuma.

Nauttiessani aamiaista sain hiukan masentavia uutisia puhelimeeni. Seuraavan päivän haihäkkisukellusretki oli peruttu huonon sään takia. Se tuntui uskomattomalta, kun katsoin pihalle, mutta uskottava se vaan oli. Halusin kuitenkin keskittyä tulevaan päivään ja valaisiin.

Kyyti haki minut sovitusti majatalolta ja pian odottelin kuumassa auringonpaisteessa pääseväni vesille. Kuulin, että noin 30 asteen helle tähän aikaan vuodesta on erittäin harvinaista. Tuuli toi pohjoisesta kuumaa Afrikan ilmaa iloksemme.

Ennen matkaan lähtöä saimme lyhyen oppitunnin valaista. Ne ovat suurimpia eläimiä maailmassa. Naarasvalas voi painaa saman verran kuin 10 Afrikan norsua. Pelkästään sen pyrstön leveys on noin 5 metriä. Nisäkkäänä se synnyttää elävän poikasen, joka on noin 5,5 metriä pitkä. Äiti ”imettää” poikastaan ruiskuttamalla veden alla vauvan suuhun tuorejuuston kaltaista maitoa.

Kapteeni varoitteli vielä, että merellä tulee kylmä, joten kannattaa ottaa lämpimiä vaatteita mukaan. Kylmyys ei kuitenkaan tullut. Säätila on tosiaan sekaisin vähän joka puolella maailmaa. Tässä tapauksessa se oli mukavaa.

Pääsimme veneellä todella lähelle valaita. Opin, että ne pyörivät mielellään veden alla ja että niiden vatsa on valkoinen. Kaikki haluavat saada kuvan valaan pyrstön heilautuksesta tai vielä upeammasta syöksystä veden pinnan yläpuolelle.

Näimme useita pyrstön heilautuksia ja sivuevän vilkutuksia. Mutta kukaan ei saanut tallennettua ylös syöksyvää valasta. Näimme kyllä senkin, mutta se tapahtui kaukana meistä. Se ei haitannut sillä lumouduimme eläinten suuresta koosta ja rauhallisista liikkeistä. Niiden hengityksen saattoi kuulla todella selvästi veneeseen.

Matka oli erittäin nautittava myös niinä hetkinä, kun valaita ei näkynyt. Vähän väliä parvi mustia lintuja lensi ihan veden pinnan yläpuolella hienossa muodostelmassa. Vuoret siinsivät rannalla ja meri välkkyi sinisenä. Näimme hylkeen uivan kovalla vauhdilla vai oliko se sittenkin jonku iso kala?. Keskellä merta nenääni tulvahti raikas kukkaistuoksu, jossa oli mukana vahvaa makeaa hajua. Se muistutti etäisesti rypsipellon tuoksua. Minulle ei selvinnyt, mistä se tuli, mutta omalta osaltaan se todellakin lisäsi taianomaista tunnelmaa.

Olin aivan fiiliksissä veneretkestä. Iloisin mielin lähdin kävelemään sen jälkeen meren rantaan tehtyä kaunista kävelyreittiä. En ehtinyt pitkällekään, kun kaksi taukoa viettämään tullutta paikallista työmiestä huitoivat minut luokseen. ”Katso, tuossa ihan rannassa on valas”, he sanoivat. Ja totta se oli. Olimme itse muutamia kymmeniä metrejä veden pinnan yläpuolella, mutta näimme valtavan eläimen selvästi. En ollut koskaan ajatellut, että valaat tulevat niin lähelle rantaa.

Entistä paremmalla mielellä jatkoin matkaani. Päätin syödä lounasta erikoisessa luolaravintolassa alahaalla meren rannalla. Ruoka oli hyvää ja tunnelma hieno. Valaita ei juuri silloin näkynyt, mutta bongasin pienen koiran kokoisen jyrsijän näköisen otuksen. Se oli huomattavasti söpömpi kuin rotta. Ihmettelin ääneen, että mikä otus mahtaa olla kyseessä. Sain tietää, että se on kivitamaani, jonka lähin sukaulainen on elefantti. Ilmankos se oli niin söpö. Minä tykkään myös norsuista paljon.

Kävellessäni seuraavana päivänä litimärkänä kylmässä vesisateessa, en voinut uskoa, että edellinen päivä oli ollut niin lämmin. Lämpötila oli hetkessä laskenut alle 15 asteen. Olin aamulla kysellyt kävelyreiteistä, koska haisukellus oli peruuntunut. Majatalon isäntä ehdotti, että hän voi kyyditä minut muutaman kilometrin päähän hienon kävelyreitin varrelle. Se sopi minulle paremmin kuin hyvin. En vain jotenkin tullut ajatelleeksi, että huono ilma saattaa tarkoittaa vesisadetta.

Käveltyäni vain hetken alkoi tihkusade. Se voimistui pian kaikki kastelevaksi kylmäksi kevätsateeksi. Pellavahousut ja ohut takki olivat hetkessä aivan läpimärät. Olisin halunnut ihailla upeita maisemia enemmän, mutta oli pakko pysyä liikkeessä, ettei tulisi liian kylmä.

Märistä vaatteista huolimatta nautin kävelystä. Hengitin raikasta meri-ilmaa syvälle keuhkoihin ja hymyilin tuulelle, joka tuiversi märkien vaatteitteni läpi. Näin monia pieniä värikkäitä lintuja. Astuin melkein sisiliskon päälle ja yritin saada valokuvan juoksevasta hanhen kokoisesta harmaasta linnusta. Ihastelin pauhaavan meren voimaa ja sinisenään hehkuvia rantoja. Ne olivat täynnä sinisimpikoiden murskaantuneita kuoria.

Viimeisen kilometrin jouduin kävelemään autotien vierustaa kulkevaa jalkakäytävää pitkin. Mahdoin olla surkea näky, sillä viereeni pysähtyi pieni henkilöauto. ”Voinko kyyditä sinut jonnekin?”, kysyi tyylikäs harmaantunut rouva kuskin penkiltä. Ilahduin hänen halustaan auttaa, mutta kieltäydyin kohteliaasti kyydistä. En millään halunnut mennä kastelemaan hänen autoaan litimärkien vaatteideni kanssa. Tiesin, että kävely tekisi minulle ihan hyvää eikä matkaa voinut olla enää kovin paljoa jäljellä. Täytyy kyllä sanoa, että majataloon päästyäni maistui kupillinen kuumaa teetä ja lämmin suihku.

Illalla sain mukavan viestin, jossa luvattiin, että minulle on järjestynyt paikka seuraavalle päivällä haihäkkisukellukseen. Olin jostain syystä kovin epäileväinen varauksen suhteen. Meinasin jopa peruuttaa sen, mutta lähdin kuitenkin aamulla matkaan.

Gaansbaaissa oli paljon ihmisiä odottamassa pääsyä veneelle. Joimme kahvia ja juttelimme matkasuunnitelmistamme. Tunti kului nopeasti ison amerikkalaisseurueen kanssa höpötellessä. He ovat kuulemma suunnitelleet jo pidemmän aikaa matkaa Suomeen.

Olimme jo keränneet mukavasti jännitystä odottaessamme veneeseen pääsyä. Siksi pettymys olikin suuri, kun meille kerrottiin, että retki on peruttu voimistuvan tuulen takia. Kyllä se harmitti, mutta ehkä on kuitenkin parempi kunnioittaa turvallisuussääntöjä ja pysyä hengissä. Tuulta oli luvattu useammaksi päiväksi, joten retki ei onnistuisi seuraavanakaan päivänä.

Eihän siinä muu auttanut kuin palata häntä koipien välissä Hermanukseen. Sää vaikutti ihan hyvältä, joten käytin päivän lukien kirjaa auringossa. Näinpä vielä uudelleen kivitamaaninkin. Se ihan kuin poseerasi kameralle. Minusta ainakin tuntui, että jaoimme yhteisen hetken.

Lounastaessani aurinkoisella terassilla, alkoi tuuli aivan yhtäkkiä voimistua. Se oli puuskaista ja oli kaataa aurinkovarjot lounastajien päälle. Olin tyytyväinen, että en ollut häkissä vedessä katselemassa valkohaita.

Tarjoilija tuli luokseni ja pyysi minua kiinnittämään katseeni merelle. Tein työtä käskettyä, vaikka en oikein ymmärtänytkään, mistä oli kyse. Ei mennyt montaa kymmentä sekuntia, kun valas syöksyi merestä veden pinnan yläpuolelle ja rojahti takaisin veteen aiheuttaen ison loiskahduksen. Yritin kysyä tarjoilijalta, miten hän oli tiennyt asiasta etukäteen. ”Minä vain näin sen”, hän vastasi.

Lounaan jälkeen halusin mennä vielä juomaan jotain edellisenä päivänä bongaamaani luolaravintolaan. Sain pöydän kallioilta aivan meren rannasta. Voimistuva tuuli heitti välillä aallot niin kovasti rantakallioon, että tunsin pisaroita kasvoillani. Halusin silti pysyä juuri siinä pöydässä. Ja kyllähän se kannatti. Yhtäkkiä näin valaan pään nousevan aivan suoraa edessäni. Sen mustassa ihossa oli kiinni vaaleita möykkyjä. Jälleen mietin, miten noin valtava eläin tulee noin lähelle ihan huomaamatta. Se näyttäytyi vielä pari kertaa ja hävisi sitten.

Tänään jätin Hermanuksen ja saavuin Kapkaupunkiin. Viivyn täällä vain yhden yön ja aloitan huomenna ensimmäisen safarin Garden Routia pitkin Lesothon kautta Durbaniin.

Kiitos Hermanus pitkän matkani ensimmäisestä osioista. Voisin hyvin tulla uudelleen tuohon ihastuttavaan kaupunkiin.

Seuraavassa osassa lähden kahden viikon safarille Kapkaupungista.

Olen julkaissut aikaisemmin Afrikka – Seikkailuista Suurin – sarjassa:

osa 1 Timanttipölyä etsimään

osa 2 Matkalla Määränpäähän

Afrikka - Seikkailuista Suurin osa 2 – Matkalla Määränpäähän

Minun on pakko tunnustaa, että olin ihan hukassa Istanbulin lentokentällä. En vain osannut sieltä pois. Olin mennyt transitmatkustajien linjaa suoraan kansainväliselle puolelle. Minulla oli kuitenkin 10 tuntia vaihtoaikaa, joten halusin ulos. Jouduin kysymään kahdesti neuvoa ennen kuin löysin pitkän jonon passintarkastukseen. Se eteni nopeasti ja sain myös laitettua ison käsimatkatavarani säilytykseen ilman vaikeuksia.

Taksisssa mietin lentomatkaani Helsingistä Istanbuliin. Olin nukkunut ainoastaan kaksi tuntia kotona edellisenä yönä. Suunnitelmissani oli vaipua koneessa unten maille heti ruokailun jälkeen. Se ei kuitenkaan onnistunut, sillä vieressäni istui kovin puhelias ja mukava nainen.

Hän oli bosnialainen, joka oli tullut pakolaisena Suomeen 20 vuotta sitten. Hän työskenteli leipomossa ja mies oli bussikuski Tampereella. Hänen silmänsä loistivat, kun hän puhui kotimaastaan. Muuttaminen sinne takaisin ei kuitenkaan ollut vaihtoehto, sillä lapset olivat täysin Suomessa kasvaneita ja suomalaistuneita.

Hän oli nyt matkalla Bosniaan katsomaan siskojaan koko neljän viikon loman ajaksi. Laukut olivat täynnä tuliaisia heille. Hän sanoi olevansa onnekas, kun on sellaisessa asemassa, että voi auttaa sukulaisiaan.

Juttelumme vei meidät Jugoslavian aikaiseen sotaan. Hän liikuttui edelleen kyyneliin kertoessaan, kuinka oli menettänyt äitinsä ja veljensä sodassa. Hän arvosti Suomea ja saamaansa mahdollisuutta siellä, mutta ihmetteli edelleen, kuinka kylmiä me saatamme välillä olla toisille ihmisille.

Ajatukseni katkesi, kun taksikuski kirosi kovaan ääneen. Hänen suunnittelemansa reitti oli poikki kohta alkavan jalkapallo-ottelun vuoksi. Minäkin huomasin, kuinka ihmisiä suorastaan tulvi joka paikasta. He ovat kaikki menossa katsomaan jalkapalloa, kuljettaja sanoi. Matkalla on hyvä olla pitkä pinna. Niinpä vain hymyilin, kun hän käänsi auton ympäri ja lähdimme etsimään sopivampaa reittiä.

Pian kävelinkin Istiklal Caddesia pitkin ja huomasin ilokseni, että Istanbul on ennallaan. Viime syksynä Atatürkin lentokentällä tehdyn pommi-iskun jälkeen olin muutaman päivän Istanbulissa. Silloin tunsin olevani ainoa länsimaalainen koko kaupungissa ja sain ihan liikaakin huomiota osakseni. Kerron siitä reissusta lisää joku toinen kerta.

Tällä kertaa onneksi sulauduin joukkoon ja päätin nauttia satumaisen kaupungin eksoottisesta tunnelmasta. Ihan ensin oli päästävä johonkin, missä olisi wifi ja saisin ladattua Istanbulin kartan puhelimeeni. Suostuin helposti sisäänheittäjän pyyntöön juuri nettiyhteyden vuoksi. Koska en halunnut vielä syödä, ohjattiin minut yläkertaan rauhalliselle parvekkeelle. Sieltä olikin mukavaa tutkia kaupungin vilinää karttojen latutuessa puhelimeen.

Istanbulin tunnelmassa on jotain todella taianomaista. Kaupungissa todellakin sekoittuu itä ja länsi sekä Eurooppa ja Aasia. Aika kului nopeasti. En voinut vastustaa kenkäostoksia ja sitten olikin jo aika mennä syömään. Valinta on vaikea, sillä tarjontaa on paljon. Perinteiset turkkilaiset herkut viihtyisässä ravintolassa maistuivat.

Olin hyvissä ajoin Istiklal Caddesin toisessa päässä taksitolpalla. Edessäni odotti muutama paikallinen nainen huiveihin pukeutuneina. Taksi tuli ja otti naiset kyytiin. Silloin jostain ihmeen syystä kuljettaja kysyi myös minulta, mihin olen matkalla. Kun kerroin olevani menossa lentokentälle, ohjasi hän naiset pois taksista ja pyysi minut sinne istumaan. Ihmettelin hiukan asiaa, mutta en kommentoinut sitä mitenkään.

Kuljettaja kuunteli lujalla jotain synteettistä musiikkia. ”Music no problem?”, hän kysyi välillä. Autossa oli kaikki ikkunat auki ja Istanbulin kuuma yöilma tulvi autoon. ”Smoking no problem?”, kysyi taksikuski seuraavaksi. Itse en polta, mutta ajattelin, että menköön sekin. Eihän tämä nyt niin pitkä matka ole. Ensimmäisen kerran hiukan huolestuin, kun kuljettaja sytytti savukkeen, mutta taakse ei leijunutkaan kitkerä tupakan haju vaan joku paljon makeampi tuoksu. Erikoisesta kyydistä huolimatta pääsin ehjänä lentokentälle ja huokaisin helpotuksesta.

Onneksi olin saanut pitkälle Kapkaupungin lennolle ikkunapaikan. Olin aivan kuoleman väsynyt ja todellakin halusin nukkua. Vieressäni istui tällä kertaa oikein miellyttävä eteläafrikkalainen nuori mies Oliver nimeltään. Jutustelin hänen kanssaan ruokailuun asti. Syötyämme, hän lupasi huolehtia minunkin ruokailuvälineet pois. Niinpä nukahdin lähes välittömästi. Heräsin vasta siihen, kun sama nuori mies herätteli minua aamiaiselle. Olin nukkunut lähes seitsemän tuntia.

Oliveria nauratti. Hän epäili, että nukahdan varmaan vielä tunnin kestävällä ajomatkalla lentokentältä Hermanukseen. Ja niinhän siinä kävi. Onneksi etukäteen tilatun kyydin kuljettaja oli tarpeeksi kärsivällinen. Jäin nimittäin jumiin passintarkastusjonon hännille. Käytin sitä ennen vessassa liikaa aikaa mm pesemällä hampaani. Nyt tiedän, että se kannattaa tehdä vasta passintarkastuksen jälkeen. Toinenkin kone ehti laskeutua ja myös sen kaikki eteläafrikkalaiset matkustajat pääsivät kiilaamaan meidän muiden ohi jonossa.

Huolet ja murheet kuitenkin unohtuivat päästyäni perille kauniiseen Hermanukseen. Kerron siitä lisää seuraavassa osassa.

Olen julkaissut aikaisemmin Afrikka – Seikkailuista Suurin – sarjassa:

osa 1 Timanttipölyä etsimään