Silloin kaikki oli toisin osa 5 – Ei sujunut kotimatkakaan ilman kommelluksia

Matkustaessa tuntuu usein, että kotiinlähdön aika tulee liian nopeasti. Niin kävi tälläkin kertaa. Pakkailin laukkujani haikein mielin ja mietin näenkö Damaskosta enää koskaan. Siitä on jo 20 vuotta aikaa. Vieläkään en ole saanut uutta tilaisuutta vierailla tuossa kiehtovassa maassa.

Takaisin vuoteen 1992… Poikaystäväni lähti saattamaan minua lentokentälle. Samalla hänenkin lomansa loppui ja paluu hoitamaan YK-sotilaan tehtäviä oli edessä. Myös paikalliset ystävämme Sami ja Pasi tulivat mukaan lentokentälle. Jäähyväisten jälkeen kokosin itseni ja lähdin viemään matkalaukkuani ruumaan menevien tavaroiden hihnalle.

Poikaystävänikin loma loppui kun lähdin kotiin. Siksi hänellä oli YK-sotilaan vaatetus,
kun hän paikallisten ystäviemme "Samin" ja "Pasin" kanssa saattoi minut lentokentälle.

Ennen hihnalle nostamista syyrialaiset lentokenttävirkailijat halusivat tarkastaa laukun sisällön. Se oli kuulemma aivan normaali tapa. Avasin laukun ja he tutkivat sisältöä etsien jotain. Jotain he löysivätkin. Miehet puhuivat keskenään kiivaasti arabiaa ja pitelivät käsissään irtonaista käyttämätöntä tamponia. He kutsuivat jopa lisää miehiä paikalle ja vilkuilivat samalla minua mustien kulmiensa alta. Aloin muuttua kasvoiltani kirkkaan punaiseksi, kun tamponi kiersi mieheltä toiselle ja arabiankieliset sanat kaikuivat entistä kiivaampina. Yritin selittää englanniksi, että kyseessä on naisten juttu. Miehet eivät selityksiäni kuunnelleet. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen tilanne rauhoittui, tamponit laitettiin takaisin laukkuun ja pääsin jatkamaan matkaa anteeksipyyntöjen saattelemana.

Seuraavaksi vuorossa oli käsimatkatavaroiden tarkastaminen. Olin jo hiukan näreissäni edellisestä kohtelusta, joten asenteeni ei ollut kaikkein positiivisin, kun käsilaukkuani tongittiin oikein urakalla. Tonkija mm. heitti kamerassani olleet patterit roskiin. ”Makes problem!” hän vain totesi. Kun hän avasi rahapussiani, kysyin aikoiko hän heittää rahanikin menemään. Se oli liikaa hänelle. Tuimalla äänellä hän viittasi minut vieressä olevan verholla suljetun kopin eteen odottamaan vuoroani. Aloin ymmärtää, ettei lentokenttävirkailijoille sovi vitsailla. Olin jonottamassa ruumiintarkastukseen.

Verhon takaa ei kuulunut mukavia ääniä. Mieleeni hiipi kaiken maailman kauhutarinat kumihanskoin tehdyistä tutkimuksista. Heiluttelin hermostuksissani passia käsissäni yrittäen viilentää olotilaani. Eräs lentokenttävirkailijoista äkkäsi sinisen passini ja tuli kysymään, että enkö olekaan venäläinen. Kun selvisi, että olen suomalainen, vaikka matkustan Aeroflotilla, ohjasi mies minut pois jonosta. Hän totesi ystävällisesti hymyillen, ettei minun tarvitse mennä siihen tarkastukseen. Taisin ymmärtää vasta jälkikäteen kuinka täpärästi olin välttynyt kiusalliselta kohtalolta. Samainen virkailija opasti minut portilleni, jonne jäin odottamaan lentoani.

Lentokoneessa sain jälleen paikallisia nuoria miehiä vierustovereikseni. Koneen noustua korkealle taivaalle, halusivat vierustoverini tarjota minulle lasillisen ”hyvää tekevää terveysjuomaa”. Huomasin nopeasti, että kyseessä oli vahva kirkas alkoholi. Kysyin silmät suurina naivisti: ”Kuinka voitte juoda alkoholia? Tehän olette muslimeja.” Vastaus kuului yhtä naivisti: ”Me olemme nyt lentokoneessa, eikä Allah näe tänne.” Niin helppoa se on. Päätin varmuuden vuoksi jättää juomat juomatta ja nukuin lähes koko loppulennon.

Mieliala ei ollut kovin korkealla, kun laskeuduimme jälleen Moskovaan. Menomatkan kokemuksella tällä kertaa tiesin jo etukäteen mitä odottaa. Taas passini takavarikoitiin odottamaan seuraavan päivän lähtöä. Minut opastettiin samalle portille odottelemaan bussia. Nyt älysin sentään käydä hakemassa kaupasta vettä, appelsiinimehua ja suklaata evääksi.

Moskovassa tiesin jo odottaa transit hotellin ankeutta.

Hotellilla päätimme muutaman muun asukin kanssa valvoa koko yö jutellen ja syöden eväitä. Ajatus nukkumisesta ei tuntunut enää houkuttelevalta, kun tiesimme hotellin valtavasta torakkaongelmasta. Yö kului mukavasti juttuja vaihtaen ja herkkuja syöden. Aamulla en edes yrittänyt mennä aamiaiselle. Halusin vain nopeasti takaisin kentälle ja kotiin.

Aamulla odotellessani lentokenttäbussia juttelin arvokkaan näköisen japanilaismiehen kanssa. Hän tarjosi minulle japanilaisia snackseja. Kyseessä oli jotkut kuivatut merenelävät. Täytyy tunnustaa, ettei maku ollut oikein mieleinen. Kun miehelle selvisi, että olen suomalainen, hän ilahtui. ”En ole koskaan ennen nähnyt suomalaista ihmistä luonnossa. Oletteko tekin kaikki noin lyhyitä?” Pakko oli tunnustaa, että 160 cm ei ole suomalaisten keskipituus. Ennen bussin saapumista sain vielä hienon puisen käyntikortin ja kutsun. ”Kun tulet seuraavan kerran Japaniin, olet matkaseurasi kanssa tervetullut vierailemaan minun ja vaimoni luona.”

Lentokentällä bongasin pitkästä aikaa muita suomalaisia ihmisiä. Oli mukavaa puhua taas omalla äidinkielellä. Lento Helsinkiin oli määrä lentää hyvin pienellä potkurikoneella. Koneessa haisi tunkkaiselle, penkit natisivat eikä ikkunoista nähnyt kunnolla ulos. Lentoemännät tilkkivät vanhoilla lumpuilla ovien vierustoja. Toimet eivät mitenkään herättäneet luottamusta. Olimme jo lähteneet rullailemaan kohti kiitorataa, kun koneet pysäytettiin ja kuulimme erittäin huonolla englannilla kuulutuksen: ”Koneessa on havaittu jotain ongelmia. Pääsemme jatkamaan matkaa, kun asia on selvitetty.” Olisin varmasti muuten ollut kauhusta jäykkänä, mutta olin kuoleman väsynyt valvottuani koko yön. Niinpä kuuntelin tyynenä ”korjausmiesten” kilkuttelua ja lähetin toivomuksen turvallisesta matkasta sekä omalle Taivaan Isällemme että Allahille. Noin 15 minuutin päästä, kone oli valmis ja lähdimme lentoon. Nukahdin koko matkan ajaksi ja heräsin onnellisena Helsinki-Vantaalla. Vaikka olinkin nukkunut, voin rehellisesti sanoa, että pelottavin lentomatkani ikinä oli päättynyt onnellisesti. Samalla päättyi huima seikkailuni Lähi-Itään. Muistoissani ja nyt myös tässä jatkotarinassa se kuitenkin säilyy aina.

Aiemmin ilmestynyt "Silloin kaikki oli toisin" -sarjan
osa 1  Ylimääräistä jännitystä jo ennen matkaa
osa 2 Moskovassa transit matkustajana
osa 3 Ilman viisumia Syyriaan
osa 4 Ihana ja ystävällinen Damaskos ja sitten se toinen puoli

Aeroflotin vanhan mallinen pieni potkurikone.
Jollain tämän tapaisella lensimme Moskovasta Helsinkiin