Vuonna 1992 maailma näytti erilaiselta kuin nykyään. Neuvostoliitto oli hajonnut edellisenä vuonna, ja Venäjällä elettiin tiukkoja aikoja. Mm. hyperinflaatio vaikeutti ihmisten elämää. Kommunistisen puolueen lakkauttaminen aiheutti turvattomuuden tunnetta eivätkä ihmiset tienneet mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Turistin näkökulmasta ihmiset olivat hyvin epäystävällisiä eikä kukaan kantanut vastuuta mistään. Kaikki tuntui olevan jotenkin rempallaan eikä kukaan osannut organisoida yksinkertaisiakaan asioita.
Matkallani Syyrian Damaskokseen jouduin viettämään yön Moskovassa transit-matkustajana. Eli olin läpikulkumatkalla ilman viisumia Venäjälle. Olin nuori ja minulla oli lähes olematon matkustuskokemus. Tästä yhdistelmästä seurasi monenlaisia ikimuistoisia asioita…
Kun nousin koneesta Moskovan lentokentällä, jouduin heti ensimmäiseksi antamaan passini pois. Minulle ei perusteltu eikä selitetty mitään. Sanottiin vain, että saan sen takaisin seuraavana päivänä. Minua kehotettiin menemään portille numero jotain ja odottamaan siellä bussikyytä hotellille. Aikataulusta ei ollut tietoakaan. Bussi kuulemma tulisi aikanaan.
Kiiruhdin portille, koska en halunnut myöhästyä bussista. Piipahdin matkalla vain nopeasti kaupassa ostamassa pari olutta evääksi. Lentokentällä oli monenlaista matkustajaa. Osa näytti siltä, että oli viettänyt siellä jo useamman päivän. Yleinen tunnelma oli jotenkin pelottava ja suorastaan kaoottinen.
Istuin porttini lähelle penkille. Tarkkailin ihmisiä, kirjoittelin päiväkirjaa. Mietin tulevaa matkaani. Tarkkailin ihmisiä. Kirjoitin… Aika kului eikä mitään tapahtunut. Olin odotellut bussia jo pari-kolme tuntia, kun sain seuraa. Hyvin tumma mies vaikutti ensin pelottavalta, mutta osoittautui jutustelun jälkeen oikein mukavaksi. Hän oli Kuwaitista ja viihdytti minua mm. tekemällä taikatemppuja pelikorteilla. Seurassa aika kului hiukan nopeammin, mutta silti ihmettelimme, miksi mitään ei tapahdu. Hänenkin oli pyydetty odottamaan bussia kyseisellä portilla. Vihdoinkin yli viiden tunnin odottamisen jälkeen portille alkoi valua muitakin ihmisiä ja lopulta myös tuo odotettu bussi.
Bussimatka hotellille kesti alle 5 minuuttia. Hotelli sijaitsi heti lentokentän vieressä muutaman sadan metrin päässä portista, missä olin odotellut. Rakennus oli totisesti jo nähnyt parhaat päivänsä. Jo pelkkä ummehtunut löyhkä oli sanoin kuvaamaton. Lisäksi kaikki ovet lukittiin, kun olimme päässeet sisälle. Ilman viisumia ei ollut asiaa hotellin ulkopuolelle. Hotellissa ei myöskään näkynyt henkilökuntaa missään. Saati, että jotain syötävää tai juotavaa olisi voinut ostaa jostain.
Löysin huoneeni joka oli melko karu, mutta ajatus siellä nukkumisesta ei tuntunut mahdottomalta. Olin jo melko väsynyt jännittävän päivän jälkeen. Ennen nukkumaan menoa menin kuitenkin istumaan iltaa muiden asukkaiden kanssa aulaan. Kun olin juonut ostamani kaksi olutta, olin täysin valmis nukkumaan.
Kirosin mielessäni, etten ollut älynnyt ostaa mitään iltapalaksi eikä minulla ollut edes pullovettä tai mitään muutakaan juotavaa. Hampaiden pesu tai iltapeseytyminen eivät tulleet kysymykseenkään, sillä hanasta tuli ruskeaa pahanhajuista vettä ja sitäkin vain heikosti.
Ennen nukahtamistani katselin ikkunasta lentokentälle ja toivoin, että aamu tulisi pian. Yöllä olin kuulevinani vaikka mitä ääniä ja tuntevinani kaikenlaisten öttiäisten ja pikkuelukoiden juoksentelevan sääriäni pitkin. Päätin kuitenkin mielessäni, että mielikuvitus on vain päässyt liikaa valloilleen. Olosuhteisiin nähden nukuin melko hyvin. Onneksi kuulin vasta aamulla, että hotellin koko seuraava kerros oli suljettu valtavan torakkaongelman vuoksi.
Aamulla lähdin hotellin aamiaiselle. Minulla olikin jo kurniva nälkä ja oikeastaan vielä kovempi jano. Olinhan fiksuna varannut juotavaksi vain ne kaksi olutta, jotka join illalla. Aamiaiselle meno ei ollut hyvä idea. Juustot ja leikkeleet näyttivät eltaantuneilta. Mitään tuoretta ei näkynyt missään ja sieraimiin kantautui ällöttävä löyhkä. Päätin, että pärjään syömättä, mutta jotain oli pakko juoda. Päättelin, että tee olisi turvallisin vaihtoehto, koska se on kaiken järjen mukaan tehty keitettyyn veteen. Sain useiden pyyntöjen jälkeen käteeni likaisen näköisen juomalasin, jossa oli haaleaa teetä ja pohjalla sentti sokeria. Päätin juoda litkun tapahtui mitä tapahtui, jano oli sen verran kova…
Ehkä pääsen perille Damaskokseen jo huomenna julkaistavassa tekstissä : ) Se löytyy täältä.
Kertokaa hyvät ihmiset palautetta jutuista!
Aiemmin ilmestynyt "Silloin kaikki oli toisin" -sarjan osa 1 Ylimääräistä jännitystä jo ennen matkaa
Kun nousin koneesta Moskovan lentokentällä, jouduin heti ensimmäiseksi antamaan passini pois. Minulle ei perusteltu eikä selitetty mitään. Sanottiin vain, että saan sen takaisin seuraavana päivänä. Minua kehotettiin menemään portille numero jotain ja odottamaan siellä bussikyytä hotellille. Aikataulusta ei ollut tietoakaan. Bussi kuulemma tulisi aikanaan.
Kiiruhdin portille, koska en halunnut myöhästyä bussista. Piipahdin matkalla vain nopeasti kaupassa ostamassa pari olutta evääksi. Lentokentällä oli monenlaista matkustajaa. Osa näytti siltä, että oli viettänyt siellä jo useamman päivän. Yleinen tunnelma oli jotenkin pelottava ja suorastaan kaoottinen.
Istuin porttini lähelle penkille. Tarkkailin ihmisiä, kirjoittelin päiväkirjaa. Mietin tulevaa matkaani. Tarkkailin ihmisiä. Kirjoitin… Aika kului eikä mitään tapahtunut. Olin odotellut bussia jo pari-kolme tuntia, kun sain seuraa. Hyvin tumma mies vaikutti ensin pelottavalta, mutta osoittautui jutustelun jälkeen oikein mukavaksi. Hän oli Kuwaitista ja viihdytti minua mm. tekemällä taikatemppuja pelikorteilla. Seurassa aika kului hiukan nopeammin, mutta silti ihmettelimme, miksi mitään ei tapahdu. Hänenkin oli pyydetty odottamaan bussia kyseisellä portilla. Vihdoinkin yli viiden tunnin odottamisen jälkeen portille alkoi valua muitakin ihmisiä ja lopulta myös tuo odotettu bussi.
 |
| Hymy säilyi huulilla, vaikka jouduin odottelemaan bussia Moskovan kentällä yli 5 tuntia tietämättä aikatauluista mitään. Huomioikaa pukeutumistyyli vuodelta 1992 : ) |
 |
| Lopulta sain seurakseni taitavan korttitemppujen tekijän Kuwaitista. Aika odotellessa kului edes hiukan nopeammin. |
Bussimatka hotellille kesti alle 5 minuuttia. Hotelli sijaitsi heti lentokentän vieressä muutaman sadan metrin päässä portista, missä olin odotellut. Rakennus oli totisesti jo nähnyt parhaat päivänsä. Jo pelkkä ummehtunut löyhkä oli sanoin kuvaamaton. Lisäksi kaikki ovet lukittiin, kun olimme päässeet sisälle. Ilman viisumia ei ollut asiaa hotellin ulkopuolelle. Hotellissa ei myöskään näkynyt henkilökuntaa missään. Saati, että jotain syötävää tai juotavaa olisi voinut ostaa jostain.
 |
| Huoneeni ikkunasta näkyi lentokenttä, jossa olin odotellut bussia monta tuntia. |
 |
| Tätä ei voi sanoa kaikkein viihtyisämmäksi huoneeksi. sain kuitenkin yllättävän hyvin nukuttua. |
Löysin huoneeni joka oli melko karu, mutta ajatus siellä nukkumisesta ei tuntunut mahdottomalta. Olin jo melko väsynyt jännittävän päivän jälkeen. Ennen nukkumaan menoa menin kuitenkin istumaan iltaa muiden asukkaiden kanssa aulaan. Kun olin juonut ostamani kaksi olutta, olin täysin valmis nukkumaan.
Kirosin mielessäni, etten ollut älynnyt ostaa mitään iltapalaksi eikä minulla ollut edes pullovettä tai mitään muutakaan juotavaa. Hampaiden pesu tai iltapeseytyminen eivät tulleet kysymykseenkään, sillä hanasta tuli ruskeaa pahanhajuista vettä ja sitäkin vain heikosti.
Ennen nukahtamistani katselin ikkunasta lentokentälle ja toivoin, että aamu tulisi pian. Yöllä olin kuulevinani vaikka mitä ääniä ja tuntevinani kaikenlaisten öttiäisten ja pikkuelukoiden juoksentelevan sääriäni pitkin. Päätin kuitenkin mielessäni, että mielikuvitus on vain päässyt liikaa valloilleen. Olosuhteisiin nähden nukuin melko hyvin. Onneksi kuulin vasta aamulla, että hotellin koko seuraava kerros oli suljettu valtavan torakkaongelman vuoksi.
Aamulla lähdin hotellin aamiaiselle. Minulla olikin jo kurniva nälkä ja oikeastaan vielä kovempi jano. Olinhan fiksuna varannut juotavaksi vain ne kaksi olutta, jotka join illalla. Aamiaiselle meno ei ollut hyvä idea. Juustot ja leikkeleet näyttivät eltaantuneilta. Mitään tuoretta ei näkynyt missään ja sieraimiin kantautui ällöttävä löyhkä. Päätin, että pärjään syömättä, mutta jotain oli pakko juoda. Päättelin, että tee olisi turvallisin vaihtoehto, koska se on kaiken järjen mukaan tehty keitettyyn veteen. Sain useiden pyyntöjen jälkeen käteeni likaisen näköisen juomalasin, jossa oli haaleaa teetä ja pohjalla sentti sokeria. Päätin juoda litkun tapahtui mitä tapahtui, jano oli sen verran kova…
Ehkä pääsen perille Damaskokseen jo huomenna julkaistavassa tekstissä : ) Se löytyy täältä.
Kertokaa hyvät ihmiset palautetta jutuista!
Aiemmin ilmestynyt "Silloin kaikki oli toisin" -sarjan osa 1 Ylimääräistä jännitystä jo ennen matkaa
Jatka!!!
VastaaPoistaSanoo setäsi Kake :)
Kiitos kannustuksesta! Kyllä tarinoita ainakin riittää, toivottavasti myös lukijoita:) Kirjoittelen aina kun ehdin.
Poista