Lähes puolentoista vuorokauden matkustamisen
jälkeen saavuin Hermanukseen. Se on kaunis, ihastuttava ja nopeasti kasvava
pieni kaupunki Länsi-Kapin alueella noin 100 kilometrin päässä Kapkaupungista.
Olin varannut neljän yön majoituksen pienestä
majatalosta keskustan lähellä. Jakasa Guesthouse on siisti ja mukava paikka.
Isäntäväki on huolehtivaista ja kaikki tuntuu toimivan hyvin. Pieni miinus
tulee heikosta nettiyhteydestä ja siitä, että talossa ei ole kunnon lämmitystä.
Toisaalta iso plussa on halpa hinta, johon kuuluu suorastaan loistava
aamiainen. Tarjolla on kahvin ja teen lisäksi hedelmäsalaattia, leipää ja
jogurttia. Lisäksi jokaiselle vieraalle paistetaan erikseen heidän niin halutessaan
kananmunia, pekonia ja herkkusieniä.
Jo ensimmäisenä päivänä sain käsityksen siitä,
kuinka hieno kaupunki Hermanus on. Keskustassa on paljon viehättäviä
ravintoloita ja kahviloita. Ne kaikki sijaitsevat pienellä alueella meren
vieressä muutamia kymmeniä metrejä merenpinnan yläpuolella. Joka paikasta on
upeat näköalat merelle. Talvi ja kevätaikaan on erittäin suuri mahdollisuus
nähdä vedessä valaita. Kesäksi ne lähtevät takaisin Etelänavalle viileämpiin
vesiin.
Heräsin ensimmäiseen aamuun innoissani. Olinhan
varannut jo etukäteen veneretken valaiden bongailua varten. Aurinko paistoi
pilvettömältä taivaalta ja jo aamulla huomasi, että päivästä tulee kuuma.
Nauttiessani aamiaista sain hiukan masentavia
uutisia puhelimeeni. Seuraavan päivän haihäkkisukellusretki oli peruttu huonon
sään takia. Se tuntui uskomattomalta, kun katsoin pihalle, mutta uskottava se vaan
oli. Halusin kuitenkin keskittyä tulevaan päivään ja valaisiin.
Kyyti haki minut sovitusti majatalolta ja pian
odottelin kuumassa auringonpaisteessa pääseväni vesille. Kuulin, että noin 30
asteen helle tähän aikaan vuodesta on erittäin harvinaista. Tuuli toi
pohjoisesta kuumaa Afrikan ilmaa iloksemme.
Ennen matkaan lähtöä saimme lyhyen oppitunnin
valaista. Ne ovat suurimpia eläimiä maailmassa. Naarasvalas voi painaa saman
verran kuin 10 Afrikan norsua. Pelkästään sen pyrstön leveys on noin 5 metriä.
Nisäkkäänä se synnyttää elävän poikasen, joka on noin 5,5 metriä pitkä. Äiti
”imettää” poikastaan ruiskuttamalla veden alla vauvan suuhun tuorejuuston
kaltaista maitoa.
Kapteeni varoitteli vielä, että merellä tulee
kylmä, joten kannattaa ottaa lämpimiä vaatteita mukaan. Kylmyys ei kuitenkaan
tullut. Säätila on tosiaan sekaisin vähän joka puolella maailmaa. Tässä
tapauksessa se oli mukavaa.
Pääsimme veneellä todella lähelle valaita. Opin,
että ne pyörivät mielellään veden alla ja että niiden vatsa on valkoinen.
Kaikki haluavat saada kuvan valaan pyrstön heilautuksesta tai vielä upeammasta
syöksystä veden pinnan yläpuolelle.
Näimme useita pyrstön heilautuksia ja sivuevän
vilkutuksia. Mutta kukaan ei saanut tallennettua ylös syöksyvää valasta. Näimme
kyllä senkin, mutta se tapahtui kaukana meistä. Se ei haitannut sillä
lumouduimme eläinten suuresta koosta ja rauhallisista liikkeistä. Niiden
hengityksen saattoi kuulla todella selvästi veneeseen.
Matka oli erittäin nautittava myös niinä hetkinä, kun valaita ei näkynyt. Vähän väliä parvi mustia lintuja lensi ihan veden pinnan yläpuolella hienossa muodostelmassa. Vuoret siinsivät rannalla ja meri välkkyi sinisenä. Näimme hylkeen uivan kovalla vauhdilla vai oliko se sittenkin jonku iso kala?. Keskellä merta nenääni tulvahti raikas kukkaistuoksu, jossa oli mukana vahvaa makeaa hajua. Se muistutti etäisesti rypsipellon tuoksua. Minulle ei selvinnyt, mistä se tuli, mutta omalta osaltaan se todellakin lisäsi taianomaista tunnelmaa.
Olin aivan fiiliksissä veneretkestä. Iloisin
mielin lähdin kävelemään sen jälkeen meren rantaan tehtyä kaunista kävelyreittiä. En
ehtinyt pitkällekään, kun kaksi taukoa viettämään tullutta paikallista
työmiestä huitoivat minut luokseen. ”Katso, tuossa ihan rannassa on valas”, he
sanoivat. Ja totta se oli. Olimme itse muutamia kymmeniä metrejä veden pinnan
yläpuolella, mutta näimme valtavan eläimen selvästi. En ollut koskaan
ajatellut, että valaat tulevat niin lähelle rantaa.
Entistä paremmalla mielellä jatkoin matkaani.
Päätin syödä lounasta erikoisessa luolaravintolassa alahaalla meren rannalla.
Ruoka oli hyvää ja tunnelma hieno. Valaita ei juuri silloin näkynyt, mutta
bongasin pienen koiran kokoisen jyrsijän näköisen otuksen. Se oli huomattavasti
söpömpi kuin rotta. Ihmettelin ääneen, että mikä otus mahtaa olla kyseessä.
Sain tietää, että se on kivitamaani, jonka lähin sukaulainen on elefantti.
Ilmankos se oli niin söpö. Minä tykkään myös norsuista paljon.
Kävellessäni seuraavana päivänä litimärkänä
kylmässä vesisateessa, en voinut uskoa, että edellinen päivä oli ollut niin
lämmin. Lämpötila oli hetkessä laskenut alle 15 asteen. Olin aamulla kysellyt
kävelyreiteistä, koska haisukellus oli peruuntunut. Majatalon isäntä ehdotti,
että hän voi kyyditä minut muutaman kilometrin päähän hienon kävelyreitin
varrelle. Se sopi minulle paremmin kuin hyvin. En vain jotenkin tullut
ajatelleeksi, että huono ilma saattaa tarkoittaa vesisadetta.
Käveltyäni vain hetken alkoi tihkusade. Se voimistui
pian kaikki kastelevaksi kylmäksi kevätsateeksi. Pellavahousut ja ohut takki
olivat hetkessä aivan läpimärät. Olisin halunnut ihailla upeita maisemia
enemmän, mutta oli pakko pysyä liikkeessä, ettei tulisi liian kylmä.
Märistä vaatteista huolimatta nautin kävelystä.
Hengitin raikasta meri-ilmaa syvälle keuhkoihin ja hymyilin tuulelle, joka
tuiversi märkien vaatteitteni läpi. Näin monia pieniä värikkäitä lintuja.
Astuin melkein sisiliskon päälle ja yritin saada valokuvan juoksevasta hanhen
kokoisesta harmaasta linnusta. Ihastelin pauhaavan meren voimaa ja sinisenään
hehkuvia rantoja. Ne olivat täynnä sinisimpikoiden murskaantuneita kuoria.
Viimeisen kilometrin jouduin kävelemään autotien
vierustaa kulkevaa jalkakäytävää pitkin. Mahdoin olla surkea näky, sillä
viereeni pysähtyi pieni henkilöauto. ”Voinko kyyditä sinut jonnekin?”, kysyi
tyylikäs harmaantunut rouva kuskin penkiltä. Ilahduin hänen halustaan auttaa,
mutta kieltäydyin kohteliaasti kyydistä. En millään halunnut mennä kastelemaan
hänen autoaan litimärkien vaatteideni kanssa. Tiesin, että kävely tekisi
minulle ihan hyvää eikä matkaa voinut olla enää kovin paljoa jäljellä. Täytyy
kyllä sanoa, että majataloon päästyäni maistui kupillinen kuumaa teetä ja
lämmin suihku.
Illalla sain mukavan viestin, jossa luvattiin,
että minulle on järjestynyt paikka seuraavalle päivällä haihäkkisukellukseen.
Olin jostain syystä kovin epäileväinen varauksen suhteen. Meinasin jopa
peruuttaa sen, mutta lähdin kuitenkin aamulla matkaan.
Gaansbaaissa oli paljon ihmisiä odottamassa
pääsyä veneelle. Joimme kahvia ja juttelimme matkasuunnitelmistamme. Tunti
kului nopeasti ison amerikkalaisseurueen kanssa höpötellessä. He ovat kuulemma
suunnitelleet jo pidemmän aikaa matkaa Suomeen.
Olimme jo keränneet mukavasti jännitystä odottaessamme
veneeseen pääsyä. Siksi pettymys olikin suuri, kun meille kerrottiin, että
retki on peruttu voimistuvan tuulen takia. Kyllä se harmitti, mutta ehkä on
kuitenkin parempi kunnioittaa turvallisuussääntöjä ja pysyä hengissä. Tuulta oli luvattu useammaksi päiväksi, joten retki ei onnistuisi seuraavanakaan päivänä.
Eihän siinä muu auttanut kuin palata häntä
koipien välissä Hermanukseen. Sää vaikutti ihan hyvältä, joten käytin päivän
lukien kirjaa auringossa. Näinpä vielä uudelleen kivitamaaninkin. Se ihan kuin
poseerasi kameralle. Minusta ainakin tuntui, että jaoimme yhteisen hetken.
Lounastaessani aurinkoisella terassilla, alkoi
tuuli aivan yhtäkkiä voimistua. Se oli puuskaista ja oli kaataa aurinkovarjot
lounastajien päälle. Olin tyytyväinen, että en ollut häkissä vedessä
katselemassa valkohaita.
Tarjoilija tuli luokseni ja pyysi minua
kiinnittämään katseeni merelle. Tein työtä käskettyä, vaikka en oikein
ymmärtänytkään, mistä oli kyse. Ei mennyt montaa kymmentä sekuntia, kun valas
syöksyi merestä veden pinnan yläpuolelle ja rojahti takaisin veteen aiheuttaen
ison loiskahduksen. Yritin kysyä tarjoilijalta, miten hän oli tiennyt asiasta
etukäteen. ”Minä vain näin sen”, hän vastasi.
Lounaan jälkeen halusin mennä vielä juomaan jotain
edellisenä päivänä bongaamaani luolaravintolaan. Sain pöydän kallioilta aivan
meren rannasta. Voimistuva tuuli heitti välillä aallot niin kovasti
rantakallioon, että tunsin pisaroita kasvoillani. Halusin silti pysyä juuri
siinä pöydässä. Ja kyllähän se kannatti. Yhtäkkiä näin valaan pään nousevan
aivan suoraa edessäni. Sen mustassa ihossa oli kiinni vaaleita möykkyjä.
Jälleen mietin, miten noin valtava eläin tulee noin lähelle ihan huomaamatta.
Se näyttäytyi vielä pari kertaa ja hävisi sitten.
Tänään jätin Hermanuksen ja saavuin
Kapkaupunkiin. Viivyn täällä vain yhden yön ja aloitan huomenna ensimmäisen
safarin Garden Routia pitkin Lesothon kautta Durbaniin.
Kiitos Hermanus pitkän matkani ensimmäisestä
osioista. Voisin hyvin tulla uudelleen tuohon ihastuttavaan kaupunkiin.
Seuraavassa osassa lähden kahden viikon safarille Kapkaupungista.
Seuraavassa osassa lähden kahden viikon safarille Kapkaupungista.
Olen julkaissut aikaisemmin Afrikka –
Seikkailuista Suurin – sarjassa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti