Aamiaisen jälkeen, kun pakkasin tavaroitani autoon, huomasin toisen takarenkaan kohdalla maassa ainakin tulitikkuaskin kokoisen koppakuoriaisen näköisen ötökän. ”Yritä nyt mönkiä siitä auton renkaan edestä pois, että pysyt hengissä.”, juttelin sille samalla, kun nostelin laukkuja autoon. Kuoriainen oli niin epämiellyttävän näköinen, että en halunnut koskea siihen siirtääkseni sitä pois. Eihän se raukka jutteluistani mitään ymmärtänyt. Ei auttanut muu kuin hypätä auton rattiin ja toivoa että se ehtii alta pois tai ainakin kuolee nopeasti.
Sain auton käynnistettyä, kun nuori arviolta noin 10v tyttö käveli auton takaa äitinsä kanssa. Seurasin heitä peilistä ja huomasin, että tyttö viittilöi minulle. Hän halusi, että en lähtisi vielä. Hymyilin, heilautin kättäni ja nostin peukaloni ylös näyttääkseni, että ymmärsin asian. Tyttö haki jostain pitkän tikun ja siirsi sen avulla valtavan ötökän turvaan. Minäkin olin asiasta helpottunut. Olihan tyttö juuri pelastanut yhden elämän. Kiitin häntä ja mietin, ”Tästä taitaakin tulla hyvä päivä.”
Matka Bohinjista Bled järvelle ei kauaa kestänyt. Vaikka ajoin vain keskustan läpi suoraan majapaikalleni, huomasin, että kyseessä on paljon vilkkaampi paikka kuin Bohinj oli ollut. Lisäksi kaikki näytti jotenkin kehittyneemmältä. Ehdin huomaamaan suuren ostoskeskuksen, monen monta ruokaravintolaa ja tietenkin kauniin järven, jonka ympärillä ihmiset kävelivät. ”Viihdyn täällä varmasti”, ajattelin.
Löysin majapaikkaani helposti, vaikka se sijaitsikin vähän sivussa keskustasta. Huoneessani oli oma parveke ja ruhtinaallisen hienot vuoristonäköalat. Olin liikkeellä aikaisin, joten en päässyt vielä majoittumaan. Sen sijaan minulle tuotiin kahvia ja omatekoista kakkua tervetulotoivotuksena. Emäntä oli jälleen superystävällinen. Se tuntui olevan Sloveniassa enemmän sääntö kuin poikkeus. Sovimme, että voin jättää matkatavarat huoneeseeni ja kun tulen takaisin, on se myös siivottu.
Päätin hypätä takaisin autooni ja ajella Vintgarin kanjonille, johon halusin ehdottomasti tutustua. Sain hyvät ajo-ohjeet uuden majapaikkani emännältä. Jotenkin onnistuin kuitenkin sähläämään ja lähdin väärään suuntaan. Vastaan tulevien kaista oli aivan tukossa ja paikallaan seisovien autojen jono jatkui silmän kantamattomiin. Minulla ei ollut mitään mahdollisuutta kääntyä takaisin. Onneksi kartan lukutaidostani on sentään jotain jäljellä ja keksin kiertotien. Sitä ennen oli kuitenkin ajettava pitkät pätkät ennen kuin löysin paikan, mihin pystyin pysähtymään ja tutkimaan rauhassa karttaa.
Perillä Vintgarilla minut ohjattiin pysäköimään alppiniittyjen viereen. Siitä oli vain lyhyt kävelymatka kanjonille. Onneksi niin, sillä molemmissa jaloissani oli valtavat rakot. Päätin, että tutustun kanjoniin todella rauhalliseen tahtiin. Aurinko oli alkanut paistaa todella kuumasti eikä Bohinj järvellä tutuksi tulleesta viileydestä ollut tietoakaan.
 |
| Vintgarin Kanjonin pysäköintipaikka sijaitsi alppiniittyjen vieressä |
 |
| Vintgar on osa Triglavin kansallispuistoa |
 |
| Jo ensivaikutelma Vintgarista on huikea |
 |
| Vesi on täälläkin niin puhdasta, että sitä voi juoda |
Maksoin pääsymaksun ja lähdin kävelemään puusta tehtyjä kävelyreittejä pitkin. Hyvin pian kävi selväksi, että kyseessä on todella upea paikka. Kävelytiet kulkivat korkealla veden pinnan yläpuolella, vesi virtasi puhtaana ja pauhaavana läpi kanjonin. Jyrkät kallion seinät kohosivat vielä korkealle ulottumattomiin molemmin puolin koskea. Ihailin paikkaa suorastaan suu auki välillä. Kyllä siinä unohtuivat kipeät jalatkin. Jossain vaiheessa vastaan käveli hääpari juhlavaatteissaan. Heitä seurasi joukko ihmisiä, jotka kantoivat kameroita ja muita valokuvaustarvikkeita. He ilmeisesti halusivat saada todella ikimuistoisia hääkuvia.
 |
| Kulkureitti kulkee suureksi osaksi korkealla virtaavan veden yläpuolella |
 |
| Reitiillä vesi laskee välillä pienistä putouksista |
 |
| Hiidenkirnujen ja kurujen vuoksi virtaus lähes pysähtyy välillä. Jyrkät senämät luovat upean kontrastin. |
 |
| Rotkon loppupuolella maisema eiole enää yhtä dramaattinen |
Esitteessä, jonka sain paikan päältä, kerrottiin hyvin vapaasti suomennettuna ja tiivistettynä näin: ”Radovna Joki virtaa 1600 metriä pitkässä rotkossa. Koko matkan pääsee kulkemaan rakennettuja kävelyteitä pitkin. Välillä ne muodostavat siltoja veden yli ja kulkevat toisinaan kalliomuodostelmien alta. Matkan varrella on useita pieniä vesiputouksia ja vastapainoksi syviä hiidenkirnuja, joiden kohdalla virtaus vaimenee ja vesi tuntuu lähes pysähtyvän. Rotkon toisessa päässä on 16 metriä korkea vesiputous Šum.” Ihmiset uivat sen alapuolelle muodostuneessa turkoosin sinisessä lammessa. Minulla ei ollut uimavarustusta mukana, joten tyydyin katselemaan muita.
 |
| Ihmisiä uimassa Šum vesiputouksen alapuolelle muodostuneessa lammessa |
 |
| Šum vesiputous on 16m korkea. Alhaalla on paljon auringonpalvojia. |
 |
| Puiset kulkureitit kulkevat välillä kalliomuodostelmien alta |
 |
| Kyllä näissä maisemissa hymyilyttää |
Kävelin samaa reittiä takaisin aina autolleni saakka ja lähdin etsimään ruokapaikkaa, josta majapaikkani emäntä oli maininnut. Ravintola löytyi helposti läheisestä pienestä kylästä. Kanat pyörivät suuressa ulkogrillissä ja kaikki pöydät olivat täynnä ruokailijoita. Hetken odoteltuani onnistuin saamaan pöydän itselleni. Huomasin nopeasti, että koko ravintolassa oli vain yksi tarjoilija. Hän oli jo hiukan iäkkäämpi rouva. Arvailin, että hän saattoi olla grillin luona hääräilevän miehen vaimo. Ehkä he pitivät ravintolaa kahdestaan.
Tilasin tietenkin puolikkaan kanan. Sen verran herkullisilta vartaissa pyörivät siivekkäät näyttivät. Tuntui, että odottelin ruokaani ikuisuuden, mutta olihan se sen arvoista. Mehevä rapeakuorinen kana kunnon maalaislohkoperunoiden ja lisukkeiden kanssa oli aivan täydellinen valinta. Lähdin ajelemaan takaisin Blediin kylläisenä ja tyytyväisenä. Kuuntelin matkalla mukaani ottamia suomalaisia cdeitä. Se tuntui mukavan kotoisalta.
.jpg) |
| Pienen kylän ravintolan ulkogrillissä kypsyi herkullisia broilereita |
 |
| Ihanaa ja yksinkertaista. Tätä kannatti odottaa |
Suunnittelin, että lähden vielä laskettelurinteeseen rakennetulle liukuradalle Blediin. Paikan löytäminen ei onnistunut millään ja kyllästyin suhailemaan autolla mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Ajoin mm Bledin linnalle hurjan jyrkkää mäkeä ylös ja toisella kerralla jouduin kääntymään takaisin erittäin kapeassa paikassa tien päätyttyä.
Luovutin etsimisen ja lähdin kauppaan. Alpeilla tila autoille on todella kortilla enkä minäkään löytänyt parkkipaikkaa mistään. Muutaman sadan metrin päässä keskustasta näin kuitenkin yhtäkkiä kyltin, joka osoitti aiemmin etsimälleni liukupaikalle. Maksoin kiltisti parkkimaksun ja kävelin ylös tuolihissin ala-asemalle.
Laskettelurinteeseen oli viritetty kisko, joka mutkitteli alas tuolihissille. Kiskossa liukuviin vaunuihin mahtuu maksimissaan kaksi ihmistä ja vauhtia voi itse säädellä yksinkertaisella jarrulla. Ensin vain katselin muiden liukumista. Toiset päästelivät hurjalla vauhdilla lähes jarruttamatta. Toiset taas ottivat hyvinkin rauhallisesti ja näin jopa pienten lapsien tulevan radan alas yksinään.
Niinpä minäkin uskaltauduin vaunun kyytiin kokeilemaan liukua. Jo matkalla ylös tuolihississä sain rahoilleni vastinetta ihaillessani upeita maisemia. Varmistelin vielä ylhäällä lähettäjältä, että vaunu ei varmasti voi missään tilanteessa irrota radaltaan. ”No problem”, mies nauroi.
 |
| Tuolihissistä pääsi ihastelemaan Bled Järven kauneutta |
 |
| Ylhäältä näkyi hienosti myös kuuluisa Bledin linna |
 |
| Alas laskettelin tällaisella vaunulla |
Enhän minä ihan jarruttamatta uskaltanut laskea, mutta tarpeeksi vauhdikkaasti kuitenkin. Nautin kokemuksesta todella paljon. Vatsan pohjassa tuntui ja välillä uskalsin nostaa katseeni hienoihin maisemiin. Aivan liian pian lasku oli ohi. Olisin mennyt uudelleenkin jos se ei olisi ollut niin kallista. Tyytyväisenä päivän antiin, lähdin kauppaan hakemaan aamiaistarvikkeita ja pientä naposteltavaa illaksi.
Illan istuskelin hienolla terassillani jalat toiselle tuolille ylösnostettuina. Olipa ihanaa vain olla ja rentoutua aktiivisten päivien jälkeen. Kuulin, kuinka vesipisarat alkoivat rapista pikkuhiljaa muoviin, jolla terassi oli katettu. Alppisää oli jälleen vaihtunut. ”Huomenna lähden tutkimaan Bled Järveä tarkemmin”, ajattelin katsellessani vuorten silhuetteja. Siitä löytyy tarinaa täältä.
 |
| Illalla jalat oli pakko nostaa ylös. Kyllä päivän seikkailut olivat silti turvotuksen ja rakkojen arvoista. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti