Heti aamulla lähdimme tutustumaan
Gango-tippukiviluoliin. Olen nähnyt lukemattomia tippukiviluolia. Eivätkä nämä
eronneet muista mitenkään erityisesti. Nämä olivat yhtä lailla henkeäsalpaavan
kauniit, kuten ne ovat olleet muuallakin.
Kierros oli kuitenkin erittäin viihdyttävä hyvän
oppaan ansiosta. Opas kertoi aluksi rohkeista löytöretkeilijöistä, jotka
uskalsivat laskeutua pimeään luolaan pelkän soihdun kanssa 1800-luvun loppupuolella.
Vaikuttavuuden vuoksi valot sammuivat ja pystyimme kuvittelemaan paremmin
olosuhteita heidän aikanaan. Vielä heitäkin ennen luolia käyttivät alueen
alkuperäisväestö eli Khoi-ihmiset. Heitä asuu vielä nykyäänkin eteläisessä
Afrikassa.
 |
| Khoi-ihmiset asuttivat luolia aikanaan |
 |
| Khoi-ihmisten jättämä luolamaalaus Gango-luolastossa |
Seisoimme ikään kuin salissa, jossa oli myös
esiintymislava. Paikassa oli aivan uskomaton akustiikka. Siellä olikin kuulemma
aiemmin pidetty konsertteja. Ne jouduttiin kuitenkin lopettamaan, koska vieraat
vandalisoivat tippukiviluolia.
Opas yritti saada meitä esiintymään lavalle. Koska vapaaehtoisia ei löytynyt, otti hän ohjat omiin käsiinsä ja lauloi meille
superkauniin gospellaulun. Ääni kaikui salissa kauniisti ja liikutuimme lähes
kyyneliin esityksestä. Silmänurkkia pyyhkien jatkoimme matkaa eteenpäin. Näimme
lepakoita ja toinen toistaan hienompia tippukivimuodostelmia.
Gango luoliin on mahdollista tutustua myös
seikkailukierroksella. Meidän kierros oli ihan tavallinen ja hyvä niin.
Kuulimme melko pysäyttävän ja tragikoomisen tarinan siitä, mitä tuollaisella
seikkailukierroksella oli tapahtunut joitakin vuosia sitten.
Asiakkaat oli laitettu ryömimään kapeahkoa
käytävää pitkin johonkin kammioon. Mukana olleelle rehevähkölle naishenkilölle
oli sanottu, että hän ei voi osallistua tuohon osioon, koska on liian
isokokoinen. Nainen ei ollut kielloista välittänyt vaan mieluumminkin
suutahtanut oppaille. Hän oli päättänyt lähteä omatoimisesti ryömimään toisten
perään odoteltuaan muutaman minuutin. Se oli iso virhe.
Käytävä kapeni entisestään ja rouva oli jäänyt
sinne jumiin. Panikoituaan hän onnistui jumittumaan vielä pahemmin käytävään.
Pahinta oli, että hän myös tukki ainoan ulostulotien muilta vierailijoilta.
Kaikki olivat siis jumissa maan alla. Pelastustoimet kestivät yli 10 tuntia,
mutta lopulta kaikki saatiin onnellisesti ulos luolastosta. Kyllähän se niin
on, että säännöillä on joku tarkoitus ja niitä kannattaa noudattaa.
Luolien jälkeen ajelimme kuuluisaa Garden Routea
Knysnaan lounaalle. Jo useita kilometrejä ennen perille saapumista huomasimme
paljon hiiltyneitä ja kuolleita puita. Kun lähestyimme kaupunkia, näimme myös
useita palaneita taloja. Knysnassa on ollut tänä talvena kesäkuussa massiivinen
tulipalo. Se pääsi leviämään laajalle alueelle myrskytuulen ansiosta. Jopa
10.000 ihmistä oli joutunut lähtemään paloa pakoon ja yli 250 ihmistä
menettivät kotinsa. Surullista, onneksi kuitenkin henkilömenetyksiltä
vältyttiin.
Knysnan keskustassa on kaunis satama. Siellä
mekin nautimme maittavan kalalounaan. Minä söin yellow tail – kalaa. Se on
suurikokoinen makrilli ja sen maku muistuttaa hiukan tonnikalaa. Olin oikein
tyytyväinen valintaani.
 |
| Knysna |
Matkalla määränpäähän pysähdyimme Bloukransin
sillalla. Sieltä on mahdollista hypätä maailman pisin benjihyppy 216m. Minulle
se olisi ollut aivan liian hurja juttu. Mutta Fides, Stefan ja Nicky
hyppäsivät. Täytyy sanoa, että otti vatsanpohjasta pelkkä katsominenkin.
Iltapäivällä saavuimme Plettenberg Baylla
sijaitsevaan majapaikkaamme. Heitin vain tavarat huoneeseeni ja lähdin
kävelemään läheiselle rannalle. Se on superkaunis eikä siellä ollut ketään.
Matkalla bongasin isohkon mustan linnun, jolla oli kirkas puna-oranssi nokka.
Kyseessä taisi olla joku osterinsyöjälintu.
Uittelin jalkojani viileässä vedessä ja upotin varpaat
pehmeään vaaleaan hiekkaan. Haistelin raikasta meri-ilmaa ja nautin olostani.
Hetken fiilisteltyä sain seuraa hollantilaisista nuorista miehistä ja
saksalaisista nuorista naisista, jotka kuuluivat safariperheeseemme. He
olivatkin oikein mukavia ja fiksuja poikia ja tyttöjä.
 |
| Pletterberg Bay |
Yhtäkkiä Chris pyysi meitä kaikkia kiinnittämään
huomiota veteen kauemmas rannasta. Ja totta tosiaan siellä oli valaita. Se oli
ihan huippubongaus. Kävelimme rantaa pitkin päästäksemme lähemmäs valaita.
Siellä taisi olla äiti ja vauva. Äidit kuulemma tuovat mielellään vauvojaan
lähelle rantaa suojaan haiden hyökkäyksiltä.
Olimme kaikki iloisia valaiden kohtaamisesta.
Plettenberg Bay halusi kuitenkin antaa enemmän. Kun kävelimme takaisin päin, ui
muutaman kymmenen metrin päästä meistä isohko delfiinilauma. Kyllä
villieläinten kohtaaminen on aina todella sykähdyttävää.
Aamulla nautiskelin ihanasta aamupalasta pitkään.
En ollut lähtenyt muiden tavoin valaiden bongausristeilylle. Olinhan ollut
sellaisella jo aiemmin Hermanuksessa. Autonkuljettajamme Nkosinathi piti
minulle seuraa. Nimi on vaikea, mutta mies on oikein mukava.
 |
| Marabu-lintuja |
Uuden päivän valjettua kunnolla ja muiden
perheenjäsenten saavuttua risteilyltään, lähdimme kohti Tenikwa Wildlife
Awareness keskusta. Sinne tuodaan orvoksi jääneitä tai loukkaantuneita
villieläimiä hoidettavaksi. Tavoitteena on, että eläimet vapautetaan
kuntouduttuaan takaisin luontoon. Aina se ei kuitenkaan ole mahdollista. Niinpä
keskuksessa asuu vakituisesti paljon eläimiä. Tenikwa on erityisesti
keskittynyt auttamaan kissaeläimiä.
Jo ennen kuin astuimme keskuksen portista sisään,
näimme valtavan ainakin 15cm pitkän heinäsirkan. Se kipusi Wolfgangin kengän
päälle ja kiipesi siitä hänen jalkaansa pitkin ylös kädelle asti. Mies oli koko
ajan ihan rauhallinen. Ei olisi tainnut onnistua minulta. Wolfgangin ansiosta
me kaikki saimme kuitenkin hyviä kuvia sirkasta.
Vierailun kohokohtia olivat ehdottomasti
pienikokoisten villikissojen näkeminen läheltä. Niitä ei näe oikein koskaan
luonnossa, koska ne ovat niin hyviä piiloutumaan. Lisäksi oli aivan
ihmeellistä, että näimme valkoisen urosleijonan ja näimme jopa sen parittelevan
naaraan kanssa. Se kuulemma olisi tullut muuten leikkimään pallolla, joka sille
heitettiin, mutta koska naaras on kiimassa, ei se voi jättää sitä hetkeksikään.
Leijonat parittelevat kiima-aikana kymmeniä kertoja päivässä.
 |
| Leopardi |
Viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä kohokohtana pääsimme
samaan häkkiin gepardien kanssa. Opas sanoi, että kun me pysymme ryhmänä, ei
gepardilla tule mieleenkään hyökätä kimppuumme. Hän myös varoitti, että ei
kannata mennä kyykkyyn ottamaan kuvia. On hyvä, että gepardit pitävät meitä
itseään isompana. Koska olen todella lyhyt, päätin pysyä lähellä isokokoista
hollantilaista Chris-nimistä nuorta miestä.
”Pysyn tässä vieressäsi, että olen turvassa”,
sanoin hänelle.
”Joo hyvä, että olet siinä, niin minäkin koen
olevani turvassa. Uskon, että sinä olet gepardille sopivamman kokoinen suupala
kuin minä”, hän vastasi.
 |
| Gepardi |
Päivä oli ollut taas aivan mahtava. Oli mukavaa,
että meillä riitti naurua yhdessä. Iltapäivällä saavuimme Tsitsikamman
kansallispuistoon. Kerron siitä sitten seuraavassa osassa.
Olen julkaissut aikaisemmin Afrikka - Seikkailuista Suurin - sarjassa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti