Aamulla kello soi todella aikaisin. Tiesimme, että päivä tuo jälleen tullessaan paljon hienoja elämyksiä, joten heräsimme ilman sen suurempia vaikeuksia. Jo klo 4.30 olimme matkalla aamiaiselle safariautomme Marleyn luokse. Pysähdyimme matkalla tiirailemaan majoitusalueen ohitse virtaavaa jokea. Veden alla näkyi suuria hahmoja. Siellä täällä pinta rikkoontui kun sierainpari nousi juuri veden pinnan yläpuolelle hengittämään ilmaa. Taisivat virtahevotkin vielä nukkua, kun eivät nousseet kunnolla meille esittäytymään.
 |
| Aamuvarhaisella virtahevoista näkyivät vain sieraimet veden pinnan päällä |
 |
| Tiskailimme ja keräsimme leiriä kasaan yhdessä, jotta pääsisimme mahdollisimman nopeasti matkaan. |
Kokkimme Elroy puuhasteli jo iloisena ja kertoi, että söisimme aamiaiseksi puuroa. Se olikin hyvä idea. Jaksaisimme sitten paremmin bongailla Krügerin eläimiä. Lounasta olisi tiedossa vasta iltapäivällä. Valitsin puuron kaveriksi kahvin sijasta afrikkalaista Roobois-teetä. Se on aivan mielettömän hyvää, vaikka ei varsinaisesti oikeaa teetä olekaan. Kyseessä on Etelä-Afrikkalainen yrittijuoma, jota tehdään hernekasveihin lukeutuvan Roobois-pensaan lehdistä. Sitä pidetään hyvin terveellisenä mm. sisältämiensä antioksidanttien vuoksi.
Herkullisen aamiaisen jälkeen Elroy lähti pelastamaan naapuriteltan ruokaboksiin joutunutta käärmettä, kuten oli edellisenä iltana luvannut. Hetken kuluttua hän huuteli meille, ”Tulkaa nyt katsomaan, kun vapautan sen.” Näimme kuinka hän laski mustan ohuen noin 30cm pitkän käärmeen rauhallisesti läheiseen ojaan kahden puukepin avulla. Osoitimme Elroylle innostuneet taputukset ja aidon ihailun rohkeasta teosta. ”Now you are our hero!”, huomasi joku mainita.
Elroy oli selvästi mielissään saamastaan positiivisesta huomiosta. Lieko sitten se, vai mikä auttanut asiaa, mutta hänen johdollaan aamiaiskeskustelua käytiin kiihkeästi. Aiheena olivat Afrikan vaaralliset eläimet ja erilaiset tavat tutustua niihin lähemmin. Mainitsin ohimennen, että olimme Riston kanssa miettineet mahdollisuutta käydä sukeltamassa valkohaiden kanssa. Siitäkös Elroy innostui, ”Teidän täytyy tehdä se. Olen ollut kolme kertaa häkissä vedessä, kun valkohait uivat ympärillä ja se on aina yhtä mieletön kokemus.”, hän selitti silmät hehkuen. Lupasimme miettiä asiaa entistä vakavammin. Onneksi päätöstä asian suhteen ei tarvinnut tehdä heti, sillä meidän oli aika kerätä jälleen kamat kasaan ja lähteä tutkimaan Krügerin ihmeellisyyksiä.
 |
| Pienet antiloopit ovat suloisia. Ne viihtyvät avonaisilla paikoilla, joissa on helpompi varoa vaanivaa leopardia tai leijonaa. |
 |
| Meno oli Marleyn sisälläkin välillä valokuvaamisen arvoista |
 |
| Gnu antilooppi on uljas otus |
 |
| Kudu antiloopit ovat kauniita |
Olimme ehtineet juuri ja juuri ulos aidatulta majoitusalueelta, kun saimme uutisia, että noin kilometrin päässä oli nähty leijonia. Johannes käänsi nopeasti Marleyn nokan oikeaan suuntaan ja ajoi oletettuja leijonia kohti niin lujaa kuin Krügerissä uskalsi. Valitettavasti emme ehtineet ajoissa ja leijonat jäivät meiltä näkemättä. Aikaisesta aamuherätyksestä huolimatta emme nähneet muitakaan öisiltä saalistusreissuiltaan palaavia eläimiä. Eläinten bongaaminen on aina tuurista kiinni. Eikä aina voi olla hyvä tuuri.
Näimme kuitenkin aamun aikana jälleen paljon erilaisia antilooppeja ja lintuja. Bongasimme myös kirahviäidin lapsensa kanssa. Kallioilla meitä tarkkailivat vuorikauriit ja seeprat kirmasivat heinikossa. Aika kului nopeasti ja noin kymmenen aikaan aamupäivällä saavuimme seuraavaan majoittumispaikkaamme. Tämäkin majapaikka sijaitsi Krügerin kansallispuiston sisällä.
 |
| Kirahviäiti lapsensa kanssa |
 |
| Helmikanat lyllersivät jonossa tienpientareella |
 |
| Vuorikauriit tarkkailivat meitä ylhäältä käsin |
 |
| Seeproissa on jotain iloista energiaa |
Meille kerrottiin, että saisimme huoneet vasta klo 13. Aikaa oli siis reilusti tutustua majoitusalueeseen. Lähdimme jälleen bongaamaan virtahepoja läheiselle joelle. Touhu oli melko turhauttavaa, sillä näimme niistä taas vain sieraimet veden yläpuolella. Kunnes kuulimme valtavan loiskahduksen ja näimme yhden yksilön nousevan haukottelemaan kita apposen auki. Se kävi kuitenkin niin nopeasti, että emme ehtineet kameroinemme mukaan lainkaan. Ja hippo oli painunut takaisin veden alle, ennen kuin huomasimmekaan.
Keskityimmekin sitten helpommin kuvattaviin otuksiin ja pieniin ihmeellisyyksiin kuten sinihäntäiseen sisiliskoon ja 20 cm pitkään mustaan matoon, joka erosi käärmeestä hassun liikkumistapansa vuoksi. Se pääsi eteenpäin vetämällä ensin takaosansa lähelle etuosaa, jolloin sen keskivartalo nousi ikään kuin silmukaksi ylöspäin. Kun se siitä liu’utti etuosaansa eteenpäin, oli matka taittunut usean senttimetrin verran. Toistaessaan tätä liikesarjaa, se kykeni liikkumaan yllättävän nopeasti.
Aikamme käveltyämme lähdimme alueen kahvilaan. Huomasimme nopeasti, että on viisainta juoda kahvit sisällä. Apinat olivat todella röyhkeitä ja hyppivät estoitta pitkin pöytiä. Sokeripussit ja muut herkut hävisivät apinoiden mukaan alta aikayksikön. Röyhkimysten takia kaikki ovet piti olla koko ajan suljettuina ja jopa lukittuina. Kahvilaan ja kauppaan pääsi kulkemaan jäykkien liukuovien kautta. Niitä apinat eivät osanneet ainakaan vielä aukaista.
 |
| Krügerin majoitusalueilla apinat ovat iso ongelma |
 |
| Sinihäntäinen sisilisko |
 |
| Tämä hassusti liikkuva mato halusi tietenkin heti pysähtyä, kun kaivoin kameran esiin. |
Sisällä kahvilassa kuulimme, että kuivan kauden aikaan eläimiä näkyy paljon enemmän, koska kaikkien on tultava juomaan joelle. Henkilökunta muisteli muutaman vuoden takaista episodia jolloin antilooppi oli juossut leijonaa karkuun ja hypännyt lopulta majoitusalueen aidan yli keskelle pihamaata. Leijona oli tullut perässä ja tilanne oli ollut suorastaan kaoottinen. Lopulta molemmat eläimet jouduttiin ampumaan. Onneksi puistonvartijoilla on aina aseet käyttövalmiina hätätilanteita varten. Tuostakin pelottavasta tilanteesta oli lopulta selvitty säikähdyksellä eikä kukaan ollut loukkaantunut.
Johannes toi meille ilouutisia kahvilaan. Bungalowit olivat valmiita ja pääsimme vihdoin majoittumaan. Vaikka majoitusalueella olisi ollut apinasuojattu uima-allasalue, jätimme sen väliin. Aktiivinen loma ja aikainen herätys painoivat niin paljon, että päätimme jäädä rentoutumaan bungalowiimme. Risto meni päiväunille ja minä istuin terassille kirjoittamaan päiväkirjaa.
Eihän siitä kirjoittamisesta mitään tullut. Apinoita oli hurjan paljon. Ne täyttivät läheisen suuren puun ja pitivät kauheaa meteliä. Yksi apinoista jopa tippui puusta ja huusi ihan suoraa huutoa. Se saikin heti avukseen muita apinoita. Tuntui kuin niitä olisi tullut koko ajan lisää. Ne kävelivät jo läheisellä aidalla ja bungalowin katolla. Eikä aikaakaan kun ensimmäiset yksilöt tulivat uteliaina terassille katsomaan olisiko minulla jotain kähvellettävää.
Minua alkoi jo vähän ahdistaa, mutta tarkkailin niiden toimia vielä hetken. Lopulta sain tarpeekseni, kun apinat tulivat todella lähelle. Nousin ylös lähteäkseni sisälle. Samalla pöydälle hyppäsi emo, johon oli kietoutunut pieni poikanen. Poikanen puristi apinakäsillään lujasti emonsa turkkia. Emo taas tuijotti minua jotenkin todella anovasti. Apinat ovat opetelleet kaikki mahdolliset keinot kerjätä herkkupaloja. Onneksi minulla ei ollut mitään annettavaa niille, muuten olisin voinut vaikka sortua. Apinoiden ruokkiminen on jyrkästi kielletty. Ne ovat muutenkin mittava ongelma majoitusalueilla.
Hiukan ennen auringonlaskua oli aika lähteä ilta-/yösafarille. Sinne lähdimme Krügerin oman oppaan kanssa heidän safariautollaan. Oppaan näkyvin varuste oli metsästyskivääri, joka roikkui hänen olallaan. Puistossa ei voi kulkea täysin avonaisella autolla ilman asetta etenkään pimeän aikaan. Pimeä Krüger tuntui jo ajatuksissa erilaiselta, niinpä lähdimme matkaan kihelmöivän jännityksen kupliessa sisällämme.
Ajelimme päätieltä sivuun pienille kärrypoluille. Oppaamme haravoi ammattimaisen tarkkaavaisesti ympäristöä ja oli koko ajan valmiina osoittamaan meille eläimiä. ”Haluan löytää teille leopardin”, hän sanoi. Kovasta yrittämisestä huolimatta leopardia ei kuitenkaan löytynyt ja jouduimme palaamaan päätielle. Siellä huomasimme useita safariautoja tien vieressä. Ajoimme penkalle muiden joukkoon.
 |
| Siellä ne leijonat lymyää |
 |
| Naaras lähti vähän tiedustelemaan, mitä lahistöllä tapahtuu. |
Opas osoitti lehvien kätköissä makailevia leijonia. ”Ne ovat noin 60 metrin päässä meistä”, hän sanoi. Parhaiten näimme ne kiikareilla. Tuntui uskomattomalta katsella lauman puuhailua. Ne todellakin käyttäytyivät kuin kissat. Aikuiset lötköttelivät laiskasti, vaikka huomasimmekin uroksen tarkkailevan koko ajan ympäristöään. Kyllä se oli havainnut meidät. Mukana oli myös vauvaleijona, joka pyöri ympyrää ja koitti saada vanhempiaan mukaan leikkiin. Ihastuksen huokailut täyttivät safariauton.
Hyvillä mielillä jatkoimme matkaa. Olimmehan nyt bonganneet jo neljännen osan Big5:sta. kokonaisuudesta puuttui enää se leopardi. Aurinko alkoi laskea ja päivä hämärtyä. Näimme sarvikuonoja ja valtavan norsulauman ihan läheltä. Laumassa voi olla kuulemma useita satoja yksilöitä. Ne ovat jopa ongelma Krügerissa, koska ne syövät ja tallaavat kaiken. Näimme jälleen myös kirahveja ja antilooppeja.
Kun pimeys laskeutui peittämään koko viidakon, antoi opas meille valonheittimet, joilla piti sitten osoitella aina haluttuihin suuntiin. Yösafarilla oli jännittävää vaikka emme enää eläimiä paljon nähneetkään. Tiesimme kuitenkin, että ne ovat siellä. Välillä pusikosta lehahti villieläimen haju vahvana nenäämme. Oppaamme ei ollut menettänyt tarkkaavaisuuttaan vaan tuntui edelleen etsivän leopardia kuumeisesti.
Äkkiä hän sai puhelun ja antoi nopeat ohjeet kuljettajalle. Kiisimme huimaa vauhtia ehkä kilometrin verran. Pysähdyimme pienen aukion laitaan, jossa oli jo yksi safariauto. Osoittakaa valoilla tuonne opas kiirehti. Ja silloin me näimme sen. Se oli vain silmänräpäys, mutta pystyin erottamaan paksun hännän ja neljä jalkaa, kun leopardi hypähti notkeasti viidakon suojiin.
”Se oli leopardi”, meuhkasi oppaammekin. Kaikki autossa olijat eivät olleet sitä nähneet. Ja varsinkin Dina oli sitä mieltä, ettei siellä mitään ollut. Olimme lyöneet hänen kanssaan vetoa siitä näemmekö iltasafarilla leopardin. Häviäjä joutuisi tuomaan illalliselle pullon viiniä. Opastakin nauratti kiistatilanteemme ja hän ajatti auton pientä kärrypolkua pitkin keskelle viidakkoa. Sinne saa ajaa vain Krügerin omat autot ja oppaat, joilla on oltava aseet mukanaan.
Etsimme leopardia kiihkeästi, mutta siitä ei näkynyt enää vilaustakaan. Emme osanneet päättää, kumpi oli voittanut vedon, joten sovimme, että molemmat tuovat viiniä ja juomme illallisella kaksi pullollista. Safari oli ollut jännittävä ja meillä alkoi olla jo nälkä. Lähdimme takaisin majoitusalueelle, jonne Johannes, Elroy ja Victoria olivat jääneet valmistelemaan illallista.
Leijonat olivat kuitenkin järjestäneet meille vielä jymy-yllätyksen. Ne olivat tulleet tielle makailemaan lähelle majoitusaluetta. ”Ne tekevät usein niin. Jos niiden ei tarvitse saalistaa, niin ne tulevat pimeän tultua lämmittelemään asfaltille.” Kissa on kissa, vaikka olisi minkä kokoinen.
Auton nähtyään ne nousivat jolkottelemaan tielle ja joivat läheisestä rapakosta vettä. Opas otti välittömästi luurin käteen ja soitti muille safariautoille, että täällä on nähtävää. Tieto kulkee oppaiden välillä nopeasti ja kännykkä on kätevä viidakossakin. Tosin tilanne tuntui jotenkin absurdilta, kun leijona käveli auton vierellä ja opas puhui puhelimeen samaan aikaan.
 |
| Yösafarin lopuksi leijonat olivat tulleet tielle lämmittelemään. Oppaamme soitti heti muillekin safariautoille, että hekin pääsevät näkemään leijonat liikkeessa. |
 |
| Ne olivat lähellä ja tuijottelivat suoraan meitä |
 |
| Mukana oli myös tämä isokokoinen uros |
Leijonat tulivat niin lähelle autoa, että olisimme voineet koskea niitä. ”Huono idea”, sanoi opas. ”Ne eivät pidä meitä vihollisina eivätkä saaliina niin kauan kun olemme autossa. Jos nousemme pois autosta tai kurkottelemme käsiä niitä kohti, muuttuu tilanne. Ne ovat villieläimiä ja täysin arvaamattomia.” Pidimme siis kädet tiukasti ohjeiden mukaisesti auton sisäpuolella.
Ilta oli todellakin kruunattu ja pääsimme silmät hehkuen ja tohkeissamme illalliselle kertomaan Johannekselle, Elroylle ja Victorialle mitä olimme nähneet. Lisäviinin ansiosta illallisesta tuli oikein hauska, eivätkä kielimuurit haitanneet yhtään. ”Meidän pitäisi lähteä matkaan jo kuudelta aamulla, että näemme eläimiä.”, oli Johanneksen mielipide. Varsinkin Neil ja Margareth olisivat halunneet lähteä vasta kahdeksalta. Niinpä päätimme, että lähtisimme klo 7.00. Se oli hyvä kompromissi.
Seuraavana päivänä jouduimme jättämään jäähyväiset Krügerille, mutta se ei päästänyt meitä pois ilman erityisen mieleenpainuvaa yllätystä. Kerron siitä ja uskomattomasta Swazimaasta seuraavassa osassa.
Aikaisemmin ilmestynyt Eteläinen Afrikka - jatkomatkakertomuksen osat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti