Englanti Ehtymätön Runsaudensarvi – osa 3 Sykähdyttävä Lontoo

Lontoossa voi tehdä melkein mitä vaan ja kokea monenlaisia tunnelmia lyhyessäkin ajassa. Kaupunkiin ei yksinkertaisesti voi kyllästyä milloinkaan. Tänään kerron sykähdyttävimmistä kokemuksistani tuossa ihanassa kaupungissa.

Vielä vuonna 2006 en ollut käynyt ikinä musikaalissa ulkomailla. Halusin toteuttaa tuon pitkäaikaisen haaveeni nimenomaan ollessani yksin omalla matkallani Cambridgessa ja Lontoossa. Päädyinkin jo heti ensimmäisenä Lontoon päivänä kuin jonkun oudon vetovoiman vetämänä Leicester Squarille tkts-lippukioskille. Sieltä voi ostaa musikaalilippuja hyvällä alennuksella saman päivän näytöksiin. Koska olin yksin, löytyi minulle huippupaikka keskeltä salia Mamma Mia musikaaliin. Sain lipun puoleen hintaan, joten maksoin siitä £39,50. Eikä kyllä kaduttanut. Se on edelleenkin yksi parhaimmin sijoittamani rahasumma.

 

Lontoossa riittää upeita musikaaleja jokaiseen makuun

Lipun ostamisen jälkeen kiiruhdin suihkuun ja laittautumaan elämystä varten. Lontoon teatterit ovat pääsääntöisesti upeita vanhoja rakennuksia, jonne tekee mieli pukeutua hyvin. Juhlapukeutuminen ei kuitenkaan ole välttämättömyys. Teattereissa näkee ihmisiä myös neuleissa ja farkuissa. Minä nautin hienoksi pukeutumisesta ja tunsin itseni lähes maailmannaiseksi saapuessani teatteriin mekossa ja korkokengissä pikkulaukun kanssa. Olin teatterilla hyvissä ajoin ja ehdin nauttimaan tunnelmaa entisestään nostavan alkudrinkin ennen esityksen alkua. 

Valot sammuivat ja puheensorina vaikeni, kun esirippu avautui. Heti ensi hetkistä alkaen tarina ja musiikki veivät mukanaan. Huomasin välillä nauravani ääneen ja välillä kuivaavani kyyneleitä silmäkulmastani. Aika kului siivillä ja eläydyin tarinaan täysin rinnoin. Tarinan loputtua olin jo valmiina nousemaan ylös haikeana, mutta täysin tyydytettynä. Kun aivan yllättäen esirippu aukeni jälleen ja upeaakin upeammat näyttelijät saapuivat uudelleen lavalle ABBA-vaatteissa. Koko teatteriyleisö nousi ylös taputtamaan ja tanssimaan, kun nautimme täydellisestä ABBA konsertista.

Olin ajatellut mennä teatterin jälkeen syömään ja katselemaan Lontoon iltaelämää. Olin kuitenkin pakahtua upeasta fiiliksestä ja minun oli pakko päästä jakamaan olotilaani jonkun kanssa. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin kiiruhdin takaisin hotellille kirjoittamaan päiväkirjaani. En ollut voinut ottaa sitä mukaan, kun se ei olisi mahtunut pieneen iltalaukkuuni. Niinpä hain vain nopeasti take away kiinalaista hotellille.

Myöhemmin olen nauttinut useista muistakin musikaaleista niin Lontoossa kuin New Yorkissa. Tämä ensimmäinen kerta tuntuu silti kaikkein mieliinpainuvimmalta. Yksi upea yksityiskohta tulee mieleeni, kun nautimme yhdessä koko perheen voimin ”We will rock you” musikaalista Lontoossa. Silloin loppuhuipennukseksi lavalle nousi aito Queen yhtyeen kitaristi Brian May vetäisemään sellaiset kitarasoolot, että vieläkin nousee iho kananlihalle sitä muistellessa.

Brian May sykähdytti kitaroimalla livenä
"We will rock you" musikaalin lopuksi

Ihan toisenlaisiin sykähdyttäviin tunnelmiin pääsin lähtiessäni iltakävelylle Holland Parkiin. Tämäkin tapahtui matkalla, jolle olin lähtenyt yksin. Tuntui kuin olisin vaipunut ympäröivän kauneuden ja hyvänolon vaikutuksesta transsiin. Askeleeni olivat keveät ja hymy karehti huulillani. Kävelin ohi suuren jalkapallokentän, jossa nuoret jalkapallotaiturit esittelivät taitojaan. Ohitin pienten lasten valtaaman leikkikentän ja ihastelin lukuisia ihmisiä, jotka nauttivat eväitään picnicillä tai lueskelivat kirjaa varjoisalla penkillä istuen. Näin myös tenniskentät täydessä käytössä ja poikkesin matkalla täydellisen siisteissä vessoissa. Olin täysin myyty Holland Parkin viehätysvoiman edessä.

Jakaakseni fiiliksiäni jonkun kanssa, istahdin upeaan ruusutarhaan kirjoittamaan päiväkirjaani. Ruusun tuoksu leijaili sieraimiini ja jostain kaukaa kantautui klassinen musiikki vaimeana korviini. Holland Parkissa järjestetään kesäisin klassisen musiikin konsertteja. Sinne on ihan pakko vielä joskus päästä. Siinä kirjoitellessani alkoi ilta jo hämärtyä ja ajattelin lähteä etsimään reittiä metroasemalle. Olin jotenkin ihmeellisesti järkeillyt, että lähin metroasema on Notting Hill Gate.

Osa sykähdyttävän upeaa ruusutarhaa Holland Parkissa

Jatkaessani matkaa huomasin, että ihania puutarhoja tuli aina vaan lisää. Kaikki istutukset olivat sommiteltu symmetrisesti yhteensopiviksi. Holland Park onkin tunnettu japanilaisita puutarhoistaan. Mietin jo onko sittenkin viisaampaa kääntyä takaisin kuin lähteä etsimään ulospääsyä tuntemattomasta. Mutta uteliaisuus voitti ja halusin nähdä vielä vähän lisää. Jonkun matkaa kuljettuani, käveli riikinkukko minua vastaan. Se tuntui uskomattomalta. Olinhan keskellä miljoonakaupunkia. Ihmeissäni jatkoin matkaa ja pelästyin hurjasti nähdessäni suuren uhkaavan näköisen mieshahmon. Se olikin vain keskelle tietä pystytetty kivinen patsas. Tuntui, että olin saanut elämyksiä jo enemmän tältä puistokäynniltä kuin osasin ikinä odottaakaan. 

Holland Parkissa eivät upet puutarhat lopu kesken

  

Tähän puutarhaan on haettu japanilaista symmetrisyyttä.
Uudempia kuvia Holland Parkista on nyt päivitetty ViisastenMatkan facebook sivuille

Mutta eivät ne vielä loppuneet nimittäin elämykset. Näin kymmeniä pupuja rouskuttamassa ruohoa aidan takana nurmikolla. Sieltä jostain niiden joukosta nousi uusi riikinkukko. Melko sulavasti niin isoksi linnuksi se hyppäsi aidalle ja siitä yli ihan minun vierestäni. Kun kävelin vielä eteenpäin, saavuin solisevalle vesiputoukselle. Putous laski pieneen lampeen, jossa näin veden kuhisevan kummasti. Menin katsomaan lähempää ja oi ihanuus, lammessa polskutteli kymmeniä kultakaloja. Kotiin kävelevät picniciläiset heittivät kaloille ohimennen leivän murusia syötäväksi. ihan pakkohan minun oli taas istahtaa kirjoittamaan ajatuksiani. Siinä aika hurahtikin nopeasti ja huomasin, ettei ympärilläni näy enää ketään ihmisiä. Päätin, että nyt on aika laittaa vauhtia ja etsiä tie ulos puistosta. 

Pelottava kivimies on pystytetty keskelle kulkutietä

 

Pääsin ihailemaan tätä upeaa kultakala-altaaseen
rakennettua vesiputousta vasta illan jo hämärtyessä.
Uudempia kuvia vesiputouksesta on nyt päivitetty ViisastenMatkan facebook sivuille

Tunnelmat vaihtuivat nopeasti satumaisen taikapuiston ihastuttavasta mielialasta synkempiin. Pimeys laskeutui puiston ylle eikä ketään näkynyt missään. Minulla sen sijaan oli vielä hyvinkin matkaa kuljettavana. Kiiruhdin askeliani, mutta en voinut sille mitään, että kämmenet hikosivat, sydän alkoi lyödä kiivaampaan tahtiin ja pelko hiipi ajatuksiini. Siinä kipitin yksinäni käsilaukkua puristaen luultavasti oikeaan suuntaan. Ja tietenkin juuri tällä puolella puistoa oli kapeita rehevän kasvillisuuden ja suurten puiden varjostamia pikkuteitä. Kuulin kaiken maailman ääniä puista ja olisin varmasti pelännyt kuollakseni, mutta rauhoittelin itseäni muistuttamalla, että ne ovat vain oravia. Onneksi tiesin oravien olemassa olosta, koska olin nähnyt niitä aikaisemmin.

Tuntui kuin ihana satupuutarhani olisi muuttunut kauhuleffan näyttämöksi. Ihmettelin mielessäni miksi kaikki ehtivät häipyä puistosta niin nopeasti viimeistellessäni viimeistä päiväkirjakirjoitustani. Myöhemmin sain asialle hyvän selityksen. Puiston portilla oli kyltti, jossa kerrottiin puiston menevän kiinni klo 9.30 p.m. Edetessäni puolijuoksua eteenpäin, näin helpotuksekseni kauempana pari ihmistä. Ensimmäinen ajatus oli: ”Ihanaa en olekaan täällä yksin”. Saman tien mieleeni hiipi toinenkin ajatus tai oikeastaan kauhukuva ”Entä jos nuo ovat juuri niitä ryöstäjiä, raiskaajia ja murhaajia?” Muistin oitis lukeneeni jostain, että juuri Lontoossa raiskataan naisia enemmän kuin New Yorkissa. Ihmettelin moneen kertaan ”Miten voin olla tällaisessa tilanteessa yksin?”

Onneksi se puisto loppui aikanaan ja pääsin ihmisten ilmoille. Oli ihanaa nähdä katuvaloja ja autoja. Tosin ei tielläkään kävellyt juuri ketään. Niinpä ehdin taas ajatella, että kauhuleffoissakin käy aina huonosti juuri silloin, kun ajattelee olevansa turvassa. Olenkohan katsellut liikaa kauhuleffoja? Varmaankin! Pakotin itseni rauhoittumaan. Kävelin lähimpään kadun kulmaan ja kaivoin kartan esiin. Tähystelin katujen nimikylttejä, kun silmiini osui jotain taivaallisen ihanaa. Näin kauempana Underground kyltin. Oikein hieraisin silmiäni ja lähdin kävelemään sitä kohti. Jotenkin ihmeellisesti en ollut aikaisemmin huomannut kartalla Holland Park metroasemaa. Siinä se kuitenkin oli ja minä olin varma, että joku hyvä haltija oli johdattanut minut tuolle asemalle.

Jostain ihmeen syystä päivän kauhutarinat eivät olleet vieläkään ohi. Jäin metroasemalle päästyäni etsimään muutamaksi minuutiksi vessaa. En koskaan löytänyt sitä, mutta viivästyksen vuoksi myöhästyin juuri metrosta. Lähes kuin elokuvissa, metron ovet sulkeutuivat juuri edestäni. Niinpä jäin Holland Parkin metroasemalle odottelemaan seuraavaa vuoroa ihan yksin. En onneksi ehtinyt virittelemään suurempia kauhukuvia mieleeni, kun toinen metro saapui noin viiden minuutin odottelun jälkeen.

Seuraavalla asemalla vaihdoin metroa. Siellä olikin jo paljon ihmisiä ja turvallisuuden tunne laskeutui ylleni. Olin jo sisällä metrossa, kun sen moottorit sammutettiin ja kaiuttimista kuulutettiin sähköongelmista. ”Pitäkää huolta matkatavaroistanne ja ilmoittakaa välittömästi kaikesta epäilyttävästä henkilökunnalle.” Mitä taasko tämä kauhu alkaa? Onneksi olin valinnut vaunun, jossa tuntui olevan kohtuullisen normaalin näköisiä ihmisiä. Tai mistä niistä tietää?

Mitään epäilyttävää ei taaskaan tapahtunut ja pääsimme matkaan. Vielä kesken matkan metron valot alkoivat vilkkua päälle ja pois taisi sen vauhtikin välillä vähän hiipua. Ongelmista huolimatta pääsin perille. Aikamoisen adrenaliini illan jälkeen kävin juomassa yhden oluen mukavatunnelmaisessa enkkupubissa lähellä hotellia. Sen jälkeen uni maistukin erittäin hyvin.

Seuraavassa osassa makumuistoja Lontoosta

Kaikkien sykähdyttävien kokemusten jälkeen on
ihanaa istahtaa lämmintunnelmaiseen pubiin rauhoittumaan

Aiemmin ilmestynyt "Englanti Ehtymätön Runsaudensarvi" -sarjan
osa 1 Yksin vaan ei yksinäisenä Cambridgessa

osa 2 Lontoon Taika