Englanti - Ehtymätön Runsaudensarvi – osa 1 Yksin vaan ei yksinäisenä Cambridgessa

Vuoden 2006 kesällä piinaava matkakuume yltyi kohdallani aivan villiksi. Halusin käyttää jokaisen liikenevän päivän ja euron matkailuelämyksiin. Ymmärrettävästi ystävieni ja tuttavieni aikataulut eivät aina osuneet omieni kanssa yhteen enkä löytänyt yrityksistäni huolimatta aina itselleni matkakaveria. Niinpä päässäni alkoi muhia ajatus matkasta ihan itsekseni. Siis yksin siten, että edes perillä en ollut tapaamassa ketään tuttua. Aluksi se tuntui pelottavalta. Pärjäisinkö sittenkään yksin? Osaisinko mennä oikeisiin paikkoihin vieraassa maassa? Ja ennen kaikkea miten voisin olla ilman seuraa? Kenen kanssa jakaisin kaikki kokemukset ja ratkoisin ongelmatilanteet?

Cambridgessa riittää vanhoja rakennuksia ihailtavaksi

Epävarmuudestani huolimatta päätin lähteä matkaan. Valitsin pääkohteeksi iki-ihanan Lontoon, joka oli jo ennestään minulle tuttu. Halusin kuitenkin liittää matkaani jotain muutakin ja tein varauksen pariksi ensimmäiseksi yöksi yliopistokaupunki Cambridgeen. Kohteen valitsin, koska ajattelin sen olevan sopivan pieni paikka pyöräilyä varten. Halusin ehdottomasti vuokrata paikan päällä polkupyörän edes päiväksi.

Monissa kohteissa on kiva vuokrata polkupyörä vaikka vain päiväksi.
Cambridge ei tee poikkeusta tässä asiassa.

Näin pirkanmaalaisen näkökulmasta Englantiin pääsee kätevästi lentämään suoraan Tampereelta RyanAirin lennolla. Lentokentällä mietiskelin taas hiukan huolestuneena kuinka mahdan viihtyä kuusi päivää reissussa ilman seuraa. Olinhan mielestäni erittäin sosiaalinen ja puhelias ihminen. Olin varannut mukaani matkapäiväkirjan, jonne voisin purkaa puheripuliani, jonka kanssa voisin jakaa kokemukseni ja joka toimisi turvanani, kun joutuisin istumaan ravintoloissa yksin syömässä. En vielä tuolloin ymmärtänyt kuinka tärkeä rooli matkapäiväkirjallani olikaan.

Toinen huolenaiheeni liittyi mukaan ottamiini vaatteisiin. Kokemukseni mukaan Englannissa voi hyvinkin olla viileää myös keskellä kesää. Olin siis varannut enimmäkseen pitkähihaisia paitoja ja farkkuja mukaani. Heinäkuussa 2006 Euroopassa ja etenkin Brittien saarilla kuitenkin nautittiin tai jonkun mielestä myös kärsittiin ennätyshelteistä. Kuuntelin jo lentokentällä Pirkkalassa, kun lähistöllä joku puhui puhelimessa Englantiin. Hän toisteli ihmeissään luurin toisesta päästä kuulemiaan faktoja. ”Siis nyt jo mittari näyttää +37 astetta?”. Elimme tuolloin suomen aikaa klo 10.30 eli paikanpäällä Englannissa kello oli vasta puoli yhdeksän aamulla.

Siinä huolehtiessani kaiken maailman hölmöistä asioista tein päätöksen, että nyt loppui huoli. Mikään eikä kukaan voi pilata tätä minun omaa matkaani. Päätin keskittyä kaikkeen positiiviseen ja minimoida ulkopuolisten tekijöiden vaikutukset itseeni. Se olikin hyvä päätös. Matkastani tuli ikimuistoinen ja olen tehnyt sen jälkeenkin useita matkoja täysin yksin ja useimmiten hyvällä menestyksellä.

RyanAir lentoni laskeutui etuajassa Stanstediin. Odottelin kentän bussiasemalla puolisen tuntia bussia, jonka oli määrä viedä minut Cambridgeen. Farkut tuntuivat lievästi sanottuna liioitellulta vaatetukselta suorassa auringonpaisteessa.

Vajaan tunnin bussimatkan jälkeen saavuin Cambridgeen. Kaupunki suorastaan huokui entisaikojen taikaa massiivisten kivirakennusten lomasta. Aurinko paistoi täysin pilvettömältä siniseltä taivaalta ja kuuma asfaltti tuoksui kuin etelän maissa konsanaan.

Ihan kuin jokaisella rakennuksella olisi omat tarinansa kerrottavanaan

Nopean salaattilounaan jälkeen päätin ottaa taksin hotellille. Matkalaukkujen kanssa hotellin etsiminen kuumissa farkuissa ei tuntunut lainkaan hyvältä ajatukselta. Etukäteen varaamani pieni sievä majatalo löytyikin itse asiassa yllättävän kaukaa keskustasta Perne Roadin varrelta. Huoneen ikkuna oli vilkkaalle tielle päin ja huoneessa oli todella kuuma, mutta se oli oikein sievä ja minun ikioma majapaikkani kaksi seuraavaa vuorokautta. Edes se ei haitannut että olin tyytynyt huoneeseen, jossa ei ollut omaa kylpyhuonetta ja vessaa. Ne löytyivät käytävältä ja jouduin jakamaan ne naapurihuoneen asukkaiden kanssa.

Sievä pieni englantilaistyylinen majapaikka Cambridgessa

Päätin säästää polkupyörän vuokraamisen seuraavalle päivälle. Käveltyäni parin mailin (reilun kolmen kilometrin) matkan Cambridgen historialliseen keskustaan, vietin varmaan tunnin ilmastoidussa levykaupassa viilentymässä. Sieltä saadun uuden energian voimin lähdin tutkimaan kaupunkia.

Mikä ihastuttava paikka tuo Cambridge onkaan. Suuret colleget ja muut vanhat rakennukset kuiskailevat tarinoita ja saavat matkaajan mielikuvituksen liikkeelle. Mietin minkälaisia ihmisiä aikojen saatossa näillä kaduilla ja näissä rakennuksissa on liikkunut. Vanhimmat asutuksesta kertovat löydöt Cambridgen alueelta ovat peräisin pronssikauden lopulta noin 1000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Ja kaupungin ensimmäinen yliopistokin perustettiin jo vuonna 1209. Varsinaiseksi kaupungiksi Cambridge tosin tunnustettiin vasta vuonna 1951.

King's College

Kerkisin juuri ja juuri ennen kauppatorin sulkeutumista ostaa mukaani pussillisen kirsikoita. En jätä koskaan maailmalla tilaisuutta käyttämättä kun kyse on kirsikoista. Ne ovat lempiherkkuani eikä hyviä kirsikoita tunnu löytyvän Suomesta mistään. Makeista mollukoista huolimatta oloni oli vähän väsähtänyt, kun päädyin Cam-joelle.

Cam-joki ruuhineen

Väsymys haihtui nopeasti, kun huomasin vedessä useita tasapohjaisia veneitä kyydissään ihmisiä. Pian selvisi, että kyseessä on ruuhi (= punt). Sitä työnnetään eteenpäin ottamalla vauhtia pohjasta pitkän seipään avulla. Jokaisella ruuhella oli oma kuski, joten itse ei onneksi tarvinnut töihin ryhtyä. Niinpä I went punting! Ja se olikin totta tosiaan päivän parasta antia. Reitti kulki kaikkien upeiden collegerakennusten ohi. Ne toivat mieleen lähinnä Harry Potterin. Ne olivat upeita, vanhoja ja hyvin hoidettuja. Pihamailla sadettajat kastelivat tasaista nurmikkoa, jota halkoi kivistä tehdyt tasaiset kulkuväylät. Parasta ruuhimatkassa oli viilentävä tuuli ja se, että vihdoinkin sain lepuuttaa jalkojani. Toisilla oli veneissä mukanaan täydelliset picnic-korit eväineen ja viineineen. Mutta ihan hyvin matka sujui myös kirsikoiden kanssa.

Oman ruuhemme kuljettaja

Mahtavia collegerakennuksia ja niiden hoidettuja pihoja
pääsee ihailemaan uudesta kulmasta ruuhiajelulla.

Matkalla alitetaan useita pieniä siltoja

Seuraavana päivänä vuokrasin polkupyörän. Päätös oli loistava! Unohdin nopeasti kuinka tuskastuttavan kuuma huoneessani oli yöllä ollut. Nukkumisesta ei tullut kerta kaikkiaan mitään, vaikka olin käynyt niin kylmässä suihkussa kuin mahdollista. Sain unen päästä kiinni vasta, kun kastelin pyyhkeeni kylmällä vedellä, levitin sen sänkyyni ja nukuin märän pyyhkeen päällä. Ei ihan heti uskoisi, että märän pyyhkeen päällä nukkuminen on parempi vaihtoehto, mutta niin se vain tuossa tapauksessa oli.

Cambridge tuntui entistä pienemmältä paikalta pyörän selästä käsin. Maisemat vaihtuivat sutjakkaasti ja kaupunki tuli nopeasti tutuksi. Näin mm englantilaisten suosimia asuntolaivoja joessa, ajelin ihastuttavassa puistossa ja pistäydyin joen vieressä terassilla katselemassa ruuhia vedessä.

Siellä täällä näkyi jokilaivoja parkissa

Kuuma ilma pakotti pitämään useita virkistäytymistaukoja

Pyöräillessä oli oltava jatkuvasti skarppina ”vääränpuoleisen” liikenteen vuoksi. Jouduin hokemaan itselleni ”pysy vasemmalla.. vasen, vasen”. Silti esimerkiksi liikenneympyrässä väärään suuntaan ajaminen tuntui täysin järjen vastaiselta. Loppujen lopuksi en kuitenkaan mokaillut pahasti. Cambridgessa on erittäin hyvät ja hyvin merkityt pyörätiet. Lisäksi olin saanut vuokraamosta mukaani pyöräilijän kartan, jonka avulla oli helppo suunnistaa.

Välillä kävin vierailulla yhdessä collegerakennuksista. Silloin toki maltoin jättää pyörän parkkiin odottamaan. Suurimpaan Kings Collegeen olisi joutunut jonottamaan sisälle. Niinpä valitsin hiukan pienemmän Trinity Collegen. Se oli upea! Harry Potter vaikutelma vain vahvistui nähdessäni korkeat huoneet ja suuren ruokasalin pitkine pöytineen ja värikkäine ikkunalaseineen. Rakennuksessa oli myös oma kappeli, kuten muissakin collegeissa. Piha-alueet olivat hyvin hoidetut ja takapihalla virtasi Cam-joki ruuhineen. Melkein halusin takaisin opiskelijaksi.

Trinity Collegen ruokailutila toi mieleen Harry Potterin ja Tylypahkan

Ruokailutilaan kuuluivat upeat lasimaalaukset ikkunoissa

Etupiha oli viimeisen päälle hoidettu

Tosi viisaita miehiä Trinity Collegessa

Lähes huomaamatta olin ollut matkalla jo reilusti toista vuorokautta enkä ollut vielä kertaakaan tuntenut itseäni yksinäiseksi. Juttelin monien ihmisten kanssa ja jaoin tärkeimpiä kokemuksiani päiväkirjalleni. Sen kirjoittamisesta tulikin tärkeä rituaali matkallani. Päiväkirjaa kirjoittaessani, tein samalla itselleni ikään kuin huomaamatta parhaan matkamuiston ikinä! Yksin ollessani ehdin myös fiilistelemään ja ajattelemaan enemmän.

Odotellessani lounasta turkkilaisessa ravintolassa, ajattelin kirjoittaa terveiset tekstiviestillä äidille. Kun sain kaivettua puhelimen käteeni, sain siihen viestin, ennen kuin ehdin edes aloittaa oman viestini kirjoittamista. Äitihän siellä kyseli kuulumisia. Kyse taisi olla vain sattumasta, mutta minulle asia tuntui merkityksellisemmältä. Ymmärsin lopullisesti, että en ole koskaan yksin. Ympärilläni on paljon rakastavia ihmisiä, jotka ajattelevat minua, vaikka olisin pitkän matkan päässä.

Aamulla oli aika lähteä taksilla bussiasemalle ja uusiin seikkailuihin kohti Lontoota. Juuri ennen lähtöä löysin laukustani pyörän avaimen. En ollut huomannut palauttaa sitä pyörän mukana. Onneksi majatalon isäntä lupasi huolehtia avaimen takaisin vuokraamoon.


Taksikuskini kertoi edellisen päivän olleen kuumin koko kuluvan kesän aikana. Ja olinhan sen totisesti huomannutkin, kun nukuin yön jälleen märän pyyhkeen päällä. Mies epäili, että parin päivän sisään saadaan oikein kunnon ukkoset ja vesisateet Englantiin. Melkein jo huolestuin, kunnes muistin, ettei se minua haittaa. Tätä matkaa ei voi mikään pilata.

Seikkailu jatkuu Lontoossa täältä voi lukea siitä