Afrikka – Seikkailuista Suurin – osa 8 Matkailu ei aina ole vain highlighteja Etelä-Afrikka

Valmiilla safarimatkalla on osattava nauttia myös itse matkan teosta eikä pelkästään määränpäistä. Matkaan lähdetään usein aikaisin ja ajomatkat saattavat olla hyvinkin pitkiä. Autossa istuminen ja yhteisöllisyys muiden matkustajien kanssa on osa seikkailua, vaikka se ei aina olisikaan niin hohdokasta. Matka Tsitsikammasta Addoon ei ole päätähuimaavan pitkä, mutta huonossa säässä ja onnettomien sattumien ansiosta siitä tuli yksi matkani arkisista osuuksista, jota kuitenkin näin jälkikäteen muistelen lämmöllä.

Sammy auton kyydillä matkasimme paikasta toiseen.
Se toimi usein myös tukikohtana ruokailuille.
Tsitsikamman viimeisenä aamuna söimme aamiasta Sammyn huomassa,
vaikka kuva onkin eri tilanteesta.

Tsitsikammassa majoittauduimme tilavissa huoneistoissa noin kilometrin päässä leirintäalueesta, jossa Sammy automme oli. Aamiainen nautittiin Sammyn luona. Lähtöaamuna olin jostain syystä levoton ja hajamielinen. Kävelin leirintäalueelta majapaikalle pakkaamaan loput tavarat. Käsilaukun olin jo jättänyt Sammyn kyytiin. Puolessa välissä matkaa tajusin, että huoneistoni avaimet olivat jääneet käsilaukkuuni. Ei auttanut kuin palata takaisin ja kipittää entistä vauhdikkaammin matka, jotta ehtisin ajoissa eivätkä muut joutuisi odottamaan minua.

Pakkasin tavarat kiireellä ja lähdin kahden painavan laukun kanssa kohti parkkipaikkaa, johon oppaiden oli tarkoitus tulla Sammyn kanssa. Laukkujen raahaaminen sujui hyvin, mutta kyllä siinä hiki tuli. Pysähdyin hetkeksi lepäämään ja tajusin samalla, että olin kävellyt väärään suuntaan. ”Mikä vielä voisi mennä pieleen”, ajattelin ja käännyin takaisin.

Majapaikkamme Tsitsikammassa. Kuva on lainattu kansallispuiston sivuilta.

Olin ihan hikinen ja hengästynyt kun lopulta pääsin Sammyn luo. Onneksi saksalainen Wolfgang auttoi minua nostamaan laukut autoon. Siinä samalla huomasin, että rinkka oli alapuolelta auki ja jotain näytti puuttuvan. Vähän iski jo paniikin omainen olotila, kun ymmärsin, että rinkasta oli tippunut koko alusvaatepussini. Koko safariperheeni jäi odottamaan, kun juoksin takaisin etsimään alusvaatteitani. Palasin loogisesti takaisin samoja reittejä, mitä olin tullutkin. Kävin siis myös tarkastamassa sen ylimääräisen mutkan, jonka olin tehnyt. Lopulta pussi löytyi ihan läheltä huonettani. Siinä se makasi keskellä tietä onneksi vesilätäkön vieressä. Isompia vaurioita ei siis ollut tapahtunut ja pääsimme viimein matkaan.

Vaihdoimme istumapaikkoja joka päivä, jotta kaikki saisivat mahdollisuuden istua edessä parhailla paikoilla. Minun vuoroni oli istua Sammyn takapenkillä. Se oli huonoin paikka. Ikkunoissa oli punaiset hätäuloskäyntitarrat haittaamassa näkyvyyttä, tuuli tunkeutui sisään väljistä ikkunan raoista ja saatoin tuntea jokaisen tien epätasaisuuden takapuolessani. ”Pomppivalle kyydille” on Afrikassa oikein oma sanontansa. Sitä kutsutaan afrikkalaiseksi hieronnaksi. Onneksi hiki pääsi kuivumaan tuulessa ja toisaalta ulkona oli alkanut sataa. Näky oli harmaa ja surkea, joten ei siinä olisi paljon ihailtavaa ollutkaan.

Välillä kyydissä oli hyvä ottaa päiväunet

Afrikassakin voi olla kylmä. Syyskuussa on kevät Etelä-Afrikassa ja ilmat voivat olla hyvinkin arvaamattomat. Kahvitauolla vedimme pitkähihaisia vaatteita päällemme ja juttelimme paikallisesta ihastuttavasta tavasta tervehtiä tuntemattomiakin ihmisiä. On sydäntälämmittävää tulla huomioiduksi joka paikassa ja saada vastakaikua omaan hymyilyyn ja tervehdyksiin. Kyllä meidän suomalaistenkin olisi syytä harrastaa sitä enemmän.

Matkantekooni liittyi ylimääräistä sydämentykytystä, sillä Preston oli ilmoittanut edellisenä iltana kaikille yhden perheenjäsenen jäävän pois Port Elisabethissa parin päivän päästä. Kukaan ei kuitenkaan tunnustanut jäävänsä pois. Kun saavuimme puolivälietapille Jeffreys Baylle, sanoi hän minulle, ”Virpi sinun matkasi päättyy näiden virallisten papereiden mukaan Port Elisabethiin.” Olin kauhuissani. Ajattelin, että olen itse varannut reissun jotenkin väärin. Olihan tarkoitukseni jatkaa matkaa vielä viikon ajan Durbaniin saakka.  Preston lupasi selvittää asiaa.

Tuulinen Jeffreys Bay on surffaajien paratiisi

Rannan ympäristöön on kasvanut turistikylä ravintoloineen, kauppoineen ja kahviloineen

Minä päätin käydä kävelemässä tuulisella rannalla. Jeffreys Bay tunnetaan nimenomaan surffaajien mekkana Etelä-Afrikassa. Kyllä siellä tuntuikin, että hiukset lähtevät päästä. Aallot vyöryivät rantaan valtavalla voimalla. Pilvisestä ja viileästä säästä huolimatta joku kahlasi laudan kanssa tyrskyihin.

Lämmin rooibos tee tuntui houkuttelevammalta vaihtoehdolta kuin rannalla värjöttely. Niinpä lähdin paikalliseen kahvilaan. Siellä sain ilouutisia. Varausten kanssa oli tapahtunut joku virhe eikä minun matkani ollutkaan päättymässä vielä Port Elizabethiin.

Olin iloinen ja helpottunut kun lähdimme jatkamaan matkaa. Olin myös saanut ”matkustajaluokan korotuksen”, sillä pääsin istumaan V.I.P. -osastolle ohjaamoon autonkuljettajamme seuraksi. Loppumatka sujui mukavia jutellen. Kiinnitin kuitenkin huomiota surulliseen tosiasiaan, että tienpielet olivat täynnä roskaa ja muovipusseja. Kyllä sillekin asialle olisi syytä tehdä jotain. Maailmassa on paljon asioita, joissa meillä ihmisillä on parannettavaa.

Seuraavassa osassa, joka löytyy täältä, seikkailemme Addo kansallispuistossa.

Olen julkaissut aikaisemmin Afrikka - Seikkailuista Suurin - sarjassa:

osa 1 Timanttipölyä etsimään

osa 2 Matkalla Määränpäähän

osa 3 Hermanus Etelä-Afrikka

osa 4 Kapkaupunki ja Safarin aloitus - Etelä-Afrikka

osa 5 Route 62 Etelä-Afrikka
osa 6 Garden Route Etelä-Afrikka

osa 7 Tsitsikamma kansallispuisto Etelä-Afrikka