Afrikka – Seikkailuista Suurin – osa 3 Hermanus Etelä-Afrikka

Lähes puolentoista vuorokauden matkustamisen jälkeen saavuin Hermanukseen. Se on kaunis, ihastuttava ja nopeasti kasvava pieni kaupunki Länsi-Kapin alueella noin 100 kilometrin päässä Kapkaupungista.

Olin varannut neljän yön majoituksen pienestä majatalosta keskustan lähellä. Jakasa Guesthouse on siisti ja mukava paikka. Isäntäväki on huolehtivaista ja kaikki tuntuu toimivan hyvin. Pieni miinus tulee heikosta nettiyhteydestä ja siitä, että talossa ei ole kunnon lämmitystä. Toisaalta iso plussa on halpa hinta, johon kuuluu suorastaan loistava aamiainen. Tarjolla on kahvin ja teen lisäksi hedelmäsalaattia, leipää ja jogurttia. Lisäksi jokaiselle vieraalle paistetaan erikseen heidän niin halutessaan kananmunia, pekonia ja herkkusieniä.

Jo ensimmäisenä päivänä sain käsityksen siitä, kuinka hieno kaupunki Hermanus on. Keskustassa on paljon viehättäviä ravintoloita ja kahviloita. Ne kaikki sijaitsevat pienellä alueella meren vieressä muutamia kymmeniä metrejä merenpinnan yläpuolella. Joka paikasta on upeat näköalat merelle. Talvi ja kevätaikaan on erittäin suuri mahdollisuus nähdä vedessä valaita. Kesäksi ne lähtevät takaisin Etelänavalle viileämpiin vesiin.

Heräsin ensimmäiseen aamuun innoissani. Olinhan varannut jo etukäteen veneretken valaiden bongailua varten. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja jo aamulla huomasi, että päivästä tulee kuuma.

Nauttiessani aamiaista sain hiukan masentavia uutisia puhelimeeni. Seuraavan päivän haihäkkisukellusretki oli peruttu huonon sään takia. Se tuntui uskomattomalta, kun katsoin pihalle, mutta uskottava se vaan oli. Halusin kuitenkin keskittyä tulevaan päivään ja valaisiin.

Kyyti haki minut sovitusti majatalolta ja pian odottelin kuumassa auringonpaisteessa pääseväni vesille. Kuulin, että noin 30 asteen helle tähän aikaan vuodesta on erittäin harvinaista. Tuuli toi pohjoisesta kuumaa Afrikan ilmaa iloksemme.

Ennen matkaan lähtöä saimme lyhyen oppitunnin valaista. Ne ovat suurimpia eläimiä maailmassa. Naarasvalas voi painaa saman verran kuin 10 Afrikan norsua. Pelkästään sen pyrstön leveys on noin 5 metriä. Nisäkkäänä se synnyttää elävän poikasen, joka on noin 5,5 metriä pitkä. Äiti ”imettää” poikastaan ruiskuttamalla veden alla vauvan suuhun tuorejuuston kaltaista maitoa.

Kapteeni varoitteli vielä, että merellä tulee kylmä, joten kannattaa ottaa lämpimiä vaatteita mukaan. Kylmyys ei kuitenkaan tullut. Säätila on tosiaan sekaisin vähän joka puolella maailmaa. Tässä tapauksessa se oli mukavaa.

Pääsimme veneellä todella lähelle valaita. Opin, että ne pyörivät mielellään veden alla ja että niiden vatsa on valkoinen. Kaikki haluavat saada kuvan valaan pyrstön heilautuksesta tai vielä upeammasta syöksystä veden pinnan yläpuolelle.

Näimme useita pyrstön heilautuksia ja sivuevän vilkutuksia. Mutta kukaan ei saanut tallennettua ylös syöksyvää valasta. Näimme kyllä senkin, mutta se tapahtui kaukana meistä. Se ei haitannut sillä lumouduimme eläinten suuresta koosta ja rauhallisista liikkeistä. Niiden hengityksen saattoi kuulla todella selvästi veneeseen.

Matka oli erittäin nautittava myös niinä hetkinä, kun valaita ei näkynyt. Vähän väliä parvi mustia lintuja lensi ihan veden pinnan yläpuolella hienossa muodostelmassa. Vuoret siinsivät rannalla ja meri välkkyi sinisenä. Näimme hylkeen uivan kovalla vauhdilla vai oliko se sittenkin jonku iso kala?. Keskellä merta nenääni tulvahti raikas kukkaistuoksu, jossa oli mukana vahvaa makeaa hajua. Se muistutti etäisesti rypsipellon tuoksua. Minulle ei selvinnyt, mistä se tuli, mutta omalta osaltaan se todellakin lisäsi taianomaista tunnelmaa.

Olin aivan fiiliksissä veneretkestä. Iloisin mielin lähdin kävelemään sen jälkeen meren rantaan tehtyä kaunista kävelyreittiä. En ehtinyt pitkällekään, kun kaksi taukoa viettämään tullutta paikallista työmiestä huitoivat minut luokseen. ”Katso, tuossa ihan rannassa on valas”, he sanoivat. Ja totta se oli. Olimme itse muutamia kymmeniä metrejä veden pinnan yläpuolella, mutta näimme valtavan eläimen selvästi. En ollut koskaan ajatellut, että valaat tulevat niin lähelle rantaa.

Entistä paremmalla mielellä jatkoin matkaani. Päätin syödä lounasta erikoisessa luolaravintolassa alahaalla meren rannalla. Ruoka oli hyvää ja tunnelma hieno. Valaita ei juuri silloin näkynyt, mutta bongasin pienen koiran kokoisen jyrsijän näköisen otuksen. Se oli huomattavasti söpömpi kuin rotta. Ihmettelin ääneen, että mikä otus mahtaa olla kyseessä. Sain tietää, että se on kivitamaani, jonka lähin sukaulainen on elefantti. Ilmankos se oli niin söpö. Minä tykkään myös norsuista paljon.

Kävellessäni seuraavana päivänä litimärkänä kylmässä vesisateessa, en voinut uskoa, että edellinen päivä oli ollut niin lämmin. Lämpötila oli hetkessä laskenut alle 15 asteen. Olin aamulla kysellyt kävelyreiteistä, koska haisukellus oli peruuntunut. Majatalon isäntä ehdotti, että hän voi kyyditä minut muutaman kilometrin päähän hienon kävelyreitin varrelle. Se sopi minulle paremmin kuin hyvin. En vain jotenkin tullut ajatelleeksi, että huono ilma saattaa tarkoittaa vesisadetta.

Käveltyäni vain hetken alkoi tihkusade. Se voimistui pian kaikki kastelevaksi kylmäksi kevätsateeksi. Pellavahousut ja ohut takki olivat hetkessä aivan läpimärät. Olisin halunnut ihailla upeita maisemia enemmän, mutta oli pakko pysyä liikkeessä, ettei tulisi liian kylmä.

Märistä vaatteista huolimatta nautin kävelystä. Hengitin raikasta meri-ilmaa syvälle keuhkoihin ja hymyilin tuulelle, joka tuiversi märkien vaatteitteni läpi. Näin monia pieniä värikkäitä lintuja. Astuin melkein sisiliskon päälle ja yritin saada valokuvan juoksevasta hanhen kokoisesta harmaasta linnusta. Ihastelin pauhaavan meren voimaa ja sinisenään hehkuvia rantoja. Ne olivat täynnä sinisimpikoiden murskaantuneita kuoria.

Viimeisen kilometrin jouduin kävelemään autotien vierustaa kulkevaa jalkakäytävää pitkin. Mahdoin olla surkea näky, sillä viereeni pysähtyi pieni henkilöauto. ”Voinko kyyditä sinut jonnekin?”, kysyi tyylikäs harmaantunut rouva kuskin penkiltä. Ilahduin hänen halustaan auttaa, mutta kieltäydyin kohteliaasti kyydistä. En millään halunnut mennä kastelemaan hänen autoaan litimärkien vaatteideni kanssa. Tiesin, että kävely tekisi minulle ihan hyvää eikä matkaa voinut olla enää kovin paljoa jäljellä. Täytyy kyllä sanoa, että majataloon päästyäni maistui kupillinen kuumaa teetä ja lämmin suihku.

Illalla sain mukavan viestin, jossa luvattiin, että minulle on järjestynyt paikka seuraavalle päivällä haihäkkisukellukseen. Olin jostain syystä kovin epäileväinen varauksen suhteen. Meinasin jopa peruuttaa sen, mutta lähdin kuitenkin aamulla matkaan.

Gaansbaaissa oli paljon ihmisiä odottamassa pääsyä veneelle. Joimme kahvia ja juttelimme matkasuunnitelmistamme. Tunti kului nopeasti ison amerikkalaisseurueen kanssa höpötellessä. He ovat kuulemma suunnitelleet jo pidemmän aikaa matkaa Suomeen.

Olimme jo keränneet mukavasti jännitystä odottaessamme veneeseen pääsyä. Siksi pettymys olikin suuri, kun meille kerrottiin, että retki on peruttu voimistuvan tuulen takia. Kyllä se harmitti, mutta ehkä on kuitenkin parempi kunnioittaa turvallisuussääntöjä ja pysyä hengissä. Tuulta oli luvattu useammaksi päiväksi, joten retki ei onnistuisi seuraavanakaan päivänä.

Eihän siinä muu auttanut kuin palata häntä koipien välissä Hermanukseen. Sää vaikutti ihan hyvältä, joten käytin päivän lukien kirjaa auringossa. Näinpä vielä uudelleen kivitamaaninkin. Se ihan kuin poseerasi kameralle. Minusta ainakin tuntui, että jaoimme yhteisen hetken.

Lounastaessani aurinkoisella terassilla, alkoi tuuli aivan yhtäkkiä voimistua. Se oli puuskaista ja oli kaataa aurinkovarjot lounastajien päälle. Olin tyytyväinen, että en ollut häkissä vedessä katselemassa valkohaita.

Tarjoilija tuli luokseni ja pyysi minua kiinnittämään katseeni merelle. Tein työtä käskettyä, vaikka en oikein ymmärtänytkään, mistä oli kyse. Ei mennyt montaa kymmentä sekuntia, kun valas syöksyi merestä veden pinnan yläpuolelle ja rojahti takaisin veteen aiheuttaen ison loiskahduksen. Yritin kysyä tarjoilijalta, miten hän oli tiennyt asiasta etukäteen. ”Minä vain näin sen”, hän vastasi.

Lounaan jälkeen halusin mennä vielä juomaan jotain edellisenä päivänä bongaamaani luolaravintolaan. Sain pöydän kallioilta aivan meren rannasta. Voimistuva tuuli heitti välillä aallot niin kovasti rantakallioon, että tunsin pisaroita kasvoillani. Halusin silti pysyä juuri siinä pöydässä. Ja kyllähän se kannatti. Yhtäkkiä näin valaan pään nousevan aivan suoraa edessäni. Sen mustassa ihossa oli kiinni vaaleita möykkyjä. Jälleen mietin, miten noin valtava eläin tulee noin lähelle ihan huomaamatta. Se näyttäytyi vielä pari kertaa ja hävisi sitten.

Tänään jätin Hermanuksen ja saavuin Kapkaupunkiin. Viivyn täällä vain yhden yön ja aloitan huomenna ensimmäisen safarin Garden Routia pitkin Lesothon kautta Durbaniin.

Kiitos Hermanus pitkän matkani ensimmäisestä osioista. Voisin hyvin tulla uudelleen tuohon ihastuttavaan kaupunkiin.

Seuraavassa osassa lähden kahden viikon safarille Kapkaupungista.

Olen julkaissut aikaisemmin Afrikka – Seikkailuista Suurin – sarjassa:

osa 1 Timanttipölyä etsimään

osa 2 Matkalla Määränpäähän