Vaikka oli sunnuntai, pääsimme kävelukierroksellamme vierailemaan paikallisessa koulussa. Siellä ei tietenkään ollut lapsia paikalla pyhänä, mutta yksi opettaja tuli esittelemään meille paikkoja. Tutustuimme mm lasten ylläpitämiin kasvimaihin. Tuotokset syödään koulussa. Niiden lisäksi valmistetaan joka päivä Pap-maissipuuroa. Se on erittäin yleinen ruoka monissa Afrikan maissa. Pap keitetään valkoisesta maissijauhosta.
Koulussa kuulimme, että Lesothon väestöstä noin 80% osaa lukea. Suurin osa lapsista pääsee kouluun ja oppii yleissivistäviä asioita ja taitoja. Luokkahuoneet ovat kuitenkin isoja ja niissä on paljon lapsia kerrallaan. Opettajista ja koulupuvuista on pulaa samoin kaikista koulutarvikkeista. Lahjoitukset ovat enemmän kuin tervetulleita.
 |
| Koululaiset kasvattavat kasviksia syötäväksi itselleen |
 |
| Täällä keitetään joka päivä pap-maissipuuroa koululaisille |
 |
| Opetustilat ovat kuluneet, mutta ajavat asiansa |
 |
| Mekin pääsimme istumaan koulunpenkkiin |
 |
| Oppilaat oppivat monia tärkeitä asioita |
Kierros jatkui hautausmaalle. Olimmekin ihmetelleet edellisenä päivänä Lesothoon ajaessamme, miten näimme niin monet ”juhlat”. Oppaamme kertoivat, että yleensä hautajaiset pidetään juuri lauantaisin. Naiset tosin vierailevat haudalla vasta sunnuntaina tuoden kiviä sinne. Asialle ei oikein selvinnyt mitään järkevää syytä. Se on perinne ja niin kuuluu tehdä.
Tunsin vähän huonoa omaatuntoa, kun en löytänyt mitään ostettavaa paikallisen mummelin pitämästä käsityöläisten putiikista. Eihän tuotteet olleet hinnalla pilattuja ja osa niistä oli ihan kauniitakin. Muistin vain hyvin kuinka painava rinkkani oli jo muutenkin. En halunnut sinne enää mitään ylimääräistä.
 |
| Haudat aidataan ja niiden päälle kasataan kiviä |
 |
| Tämä rouva piti käsityöläisten kauppaa |
 |
| Olisihan siellä ollut monenlaista ostettavaa |
Kävimme vielä maistelemassa paikallisen kaljanpanijan tuotoksia ennen paluuta Malealea Lodgelle. Olut oli valkoista ja maitomaista. Sen pääraaka-aine oli paikallinen maissi. Humalaa nainen joutui ostamaan muualta. Se ei kasva Lesothossa.
En oikein tykännyt kaljasta. Se maistui pilaantuneelle kotikaljalle ja oli vielä lämmintä. Kaljanpanija kuulemma ilmoittaa yhteisölle juoman olevan valmista nostamalla lipun salkoon. Sitten paikalliset tietävät tulla olutostoksille.
 |
| Kaljanpanija työssään |
Nälkä alkoi jo kurnia vatsassa, kun saavuimme takaisin. Preston oli valmistanut meille todella maittavan kebab-lounaan. Sille jäi kyllä moni turkkilainen kebab-paikka toiseksi. Oli houkutteleva ajatus mennä päiväunille lounaan jälkeen. Joku taisi tehdäkin niin. Sveitsiläinen Barbara sai kuitenkin minut houkuteltua mukaan poniratsastusretkelle.
Ajattelin sen olevan helppo juttu. Olihan minulle vannotettu, että aiempaa ratsastuskokemusta ei tarvita. Vähän minua silti pelotti, mutta lohdutin itseäni, ”Ponithan ovat pieniä”.
Nyt tiedän, että Lesothon ponit ovat basotho-poneja. Ne ovat säyseitä luonteeltaan ja kulkevat lähes itsestään. Siksi kokemusta ei välttämättä tarvita. Kooltaan ne ovat kuitenkin pienen hevosen kokoisia. Niiden säkäkorkeus on puolentoista metrin luokkaa.
Paikalliset ratsastavat usein ilman satulaa. Onneksi meidän ei sentään siihen tarvinnut lähteä. Pakko on kuitenkin tunnustaa, että minua jännitti todella paljon, kun kiipesin hevosen selkään traktorin renkaan päältä. Sain pikakoulutuksen, miten eläintä käsitellään ja sitten vain lähdettiin matkaan. Olimme varanneet kahden tunnin rauhallisen kierroksen.
En oikein osannut rentoutua eläimen selässä. Tilanne oli niin uusi minulle. Juttelin hevoselle ja pian uskalsin jo vähän nauttia maisemista. Olimme lähteneet etenemään kapeaa vuoripolkua pitkin. Tiellä oli kiviä, jotka hevoset osasivat hyvin ylittää. Huonoksi onneksi minun ratsuni näki jotain pelottavaa ja ryntäsi yllättäen eteenpäin. Pelästyin ihan tosissani. Oppaamme vain nauroi ja sanoi, että olin osannut ihan oikein kiristää ohjia tilanteessa. Minua ei naurattanut. Olin jäykkänä kauhusta ja mietin vain, että reissua oli vielä puolitoista tuntia jäljellä. Miten voisin luottaa hevoseen ryntäilyn jälkeen.
Oppaamme yritti rentouttaa minua. ”Hyvin se menee ja sinä pärjäät erinomaisesti”, hän sanoi. Ei kuitenkaan tuntunut siltä. Kerroin, että minua pelottaa. Onnekseni hän ehdotti, että voi ottaa myös minun ratsuni ohjat haltuunsa. Minun piti vain pysyä kyydissä. Se tuntui hyvältä ajatukselta ja niin jatkettiin matkaa.
 |
| Poni olikin paljon kookkaampi kuin luulin |
 |
| Kyllä näissä maisemissa rentoutuu |
 |
| Välillä pidettiin tauko |
 |
| Basotho ponit tauolla |
 |
| Välillä liikuimme todella lähellä vuoren rinteen reunoja |
Nousimme välillä jyrkkiä mäkiä ylös ja laskeuduimme kivikkoisia reittejä alas. Osan matkaa liikuimme polulla, joka oli aivan vuoren rinteen reunalla. Olin todella tyytyväinen, että eläin ei ollut minun hallinnassani. Pikkuhiljaa uskalsin taas rentoutua ja nautin yhteydestä sekä luontoon että ratsuuni. Täytyy kyllä sanoa, että voin kaikesta huolimatta suositella ratsastusretkeä Lesothossa. Toivottavasti pääsen itsekin kokemaan sen vielä joskus uudelleen.
Pari tuntia meni lopulta nopeasti. Palasimme lodgelle ja päätimme mennä oluelle. Olimme todellakin ansainneet sen. Paikallinen olut Maluti oli hyvää. Pullot olivat isot ja päätimmekin kävellä niiden kanssa mökkeihimme, jotta ehtisimme suihkuun ennen illallista. Matkalla näimme Prestonin ja Kristinin ruuanlaittopuuhissa. Padassa porisi jotain, joka olisi kuulemma vielä salaisuus. Tuoksu kuitenkin kertoi, että tulisimme saamaan illalliseksi jotain todella maukasta.
 |
| Illan ruokaa haudutettiin hartaasti ja kauan |
 |
| Lopputulos oli todella herkullinen |
Suihkun jälkeen pääsimme todistamaan ruuanlaiton viimeisimmät vaiheet. Autonkuljettajamme sekoitteli kiehuvaa pap-maissipuuroa ja Preston aukaisi viimein padan kannen. Söisimme paikallista lihapataa, jossa oli mukana paljon kasviksia. Liha oli hautunut jopa viisi tuntia. Kasvikset oli lisätty myöhemmin, mutta nekin olivat imeneet itseensä mehevän lihan maun. Maissipuuro tasoitti makuja. Söimme siis erittäin afrikkalaisittain. Onneksi olimme sisällä. Ulkona oli nimittäin alkanut sataa rankasti. Kuulimme ukkosen jyrisevän ja näimme salamoiden halkovan taivasta.
Lopulta nukahdin kärpäsestä huolimatta. Aamulla heräsin auringonsäteiden häikäistessä ikkunaverhojen raosta suoraan silmiini. Sateesta ei ollut enää tietoakaan. Hyvä niin. Pääsimme suunnitellusti jatkamaan matkaa lohikäärme-vuorille. Kerron siitä lisää seuraavassa osassa.
 |
Aamulla pääsimme onneksi jatkamaan matkaa Sammyn kyydillä
Olen julkaissut aikaisemmin Afrikka - Seikkailuista Suurin - sarjassa:
|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti